S-market Lammi - Antti


Hämeenlinnalainen Antti Pantsar vaihtoi kokin takin myyjän liiviin. Nyt hän työskentelee lähimarketissaan, S-market Lammilla.

Uusi työ korona-aikana

KORONAKRIISIN alkaessa keväällä 2020 moni toimiala pysähtyi kuin seinään. Erityisen kovalla kädellä korona koetteli esimerkiksi majoitus- ja ravitsemiskauppaa, kun toimipaikkojen ovia jouduttiin pistämään säppiin.

Osuuskauppa Hämeenmaan mara-toimialan henkilöstöstä suuri osa siirtyi työskentelemään poikkeusaikana markettoimialalle – osa jopa sille tielle jäädäkseen.

Yksi maralta marketiin pysyvästi siirtyneistä työntekijöistä on hämeenlinnalainen Antti Pantsar. Hän aloitti myyjän työt Idänpään S-marketissa syksyllä 2020 ja siirtyi kuluvan vuoden tammikuussa Lammin S-marketiin.

– Asun Lammilla, minkä vuoksi toivoin siirtoa oman kotipaikan ruokakauppaan, Antti taustoittaa.

Aiemmin Hämeenlinnan Amarillossa kokkina työskennellyt Antti on tykännyt olla myös kaupassa, jossa hän on päässyt tekemään monipuolisesti kaikkia myymälän työtehtäviä.

– Tykkään olla varsinkin kassalla, jossa on koko ajan asiakaspalvelutilanteita. Minulle merkitsi paljon, että pääsin kauppaan töihin, kun ravintolassa ei pahimpaan korona-aikaan ollut töitä.

 

LAMMIN S-marketissa on työskennellyt poikkeusaikana myös pari muuta Hämeenmaan mara-toimialan työntekijää.

– On mielettömän hienoa, että Hämeenmaa pystyi mahdollistamaan pahimpaan ajanjaksoon työtä niille työntekijöille, joilta korona olisi vienyt jopa pidemmäksi aikaa oman alan työt. Toisille toimialoille siirtyneille työntekijöille on myös avautunut uusia mahdollisuuksia, kun he ovat päässeet näkemään ja kokeilemaan uudenlaisia työtehtäviä. Osa, kuten Antti, on jopa löytänyt uuden uran, marketpäällikkö Meea Papinaho hymyilee.

Poikkeusaikana peräti noin 160 mara-toimialan työntekijää on työskennellyt Hämeenmaan ruokakaupoissa. Heistä toistakymmentä on jäänyt pysyvästi marketkaupan tehtäviin.

– Toiselle toimialalle siirtyneiden henkilöiden joukossa on työntekijöitä, jotka ovat ehtineet edetä jo marketkaupan urallaankin, Hämeenmaan HR-asiantuntija Silja Lindroos kertoo.

Lisäksi osa mara-toimialalle palanneista työntekijöistä on toivonut edelleen työvuoroja marketin puolelta.

– Me tiimissämme uskomme, että koronan väistyessä ristiintyöskentely mara- ja marketkaupan välillä jatkuu vilkkaampana kuin ennen korona-aikaa, Silja sanoo.

VASTA hiljattain Lammille marketpäälliköksi tullut Meea Papinaho huomasi heti työryhmän tiiviin yhteishengen.

– Porukkaan oli helppo päästä mukaan. Työntekijöidemme ikäjakauma on laaja, ja käytännössä jokaiselle löytyy joku omaa ikää lähellä oleva kollega, Meea hymyilee.

Anttikin kertoo viihtyneensä hyvin Lammin S-marketissa. Hänen mukaansa kiireiset työpäivät ovat tyypillisiä niin kaupassa kuin ravintolassa. Kiireen tunne on kuitenkin erilainen.

– Kokkina työskennellessä oli laajan kokonaisvastuun myötä aina omanlaisensa kiire ja stressi läsnä. Myös S-marketissa on paljon kiireisiä päiviä, mutta kiire on erilaista.

Antti kertoo kaipaavansa ajoittain ruoanlaittoa ja ravintolassa työskentelyä. Toisaalta kaupan monipuoliset tehtävät saavat häneltä kiitosta.

– Tykkään laajasti S-marketin eri työtehtävistä.

– Yhteistä molemmille aloille on se, että tavoitteena on aina tyytyväiset asiakkaat ja hyvä asiakaspalvelu