Vastuullisuustekomme


Tutustu Osuuskauppa Hämeenmaan vastuullisuustekoihin paikallisesti ja osana S-ryhmää.

Lähellä tuotettua

Osuustoimintamme lähtökohta on paikallisuudessa. Suosimme valikoimassamme lähituotteita ja pidämme huolta siitä, että myös yhteistyökumppanimme ovat sitoutuneet vastuullisuuden periaatteisiin. Lyhyet kuljetusmatkat vähentävät kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä ja takaavat tuotteiden tuoreuden.

Meillä on kumppanina jo yli 300 paikallista tavarantoimittajaa ja tuottajaa.

Kotimaisuusaste ruokakauppojemme valikoimissa on yli 80 prosenttia.

Katso lähituottajavideomme.

Vegaanisia ja luonnonmukaisia vaihtoehtoja

Ympäristön, ihmisten ja eläinten hyvinvointi kiinnostaa entistä enemmän, mikä on lisännyt vegaanisen ruoan kysyntää. Viimeisien vuosien aikana vegaanisten ruokien menekki on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa ja kasvaa keskimäärin yli 20 prosenttia vuodessa.

Ravintoloissamme on saatavilla lukuisia täysin vegaanisia annoksia tai kasvisruokavaihtoehtoja. Myös suurin osa ravintoloissamme tarjolla olevista viineistä ovat luomuja ja vegaanisia, kuten esimerkiksi kaikki Lahden Seurahuoneen viinit.

Vastuullista kalaa

Kestävän kalastuksen kriteerien mukaisesti emme hyväksy päivittäistavarakauppojemme ja ravintoloidemme valikoimiin kaloja uhanalaisista, vaarantuneista tai ylikalastuksen kohteena olevista kalakannoista. Emme myöskään hyväksy ympäristölle haitallisia kalastustapoja, kuten myrkyllisten aineiden käyttöä kalastuksessa. Kalojen pyyntialue ja tuotantomenetelmä ovat aina näkyvissä.

Kahdeksasta päivittäistavarakaupastamme löytyy MSC-sertifioitu kalatiski: kaikista Prismoistamme sekä S-market Goodmanista ja Sykkeestä. Kala- tai äyriäistuotteen MSC-merkki kertoo tuotteen olevan peräisin luonnonvaraista kalaa pyytävästä kalastusyrityksestä sekä tuotteen jäljitettävyydestä. MSC-sertifioituja tuotteita löytyy kalatiskien lisäksi myös pakasteista, säilykkeistä, kalajalosteista sekä pakatuista kaloista. Tavoitteenamme on kasvattaa MSC-sertifioitujen kalatiskien määrää tulevaisuudessa.

S-ryhmä haluaa tehdä vastuullisen kalan ostamisen helpoksi asiakkaille. Uusin keino on Rainbow-merkin MSC-sertifioidusta tonnikalapurkista nykyisin löytyvä QR-koodi, jonka avulla tonnikalan alkuperän voi jäljittää aina pyyntihetkestä kaupan hyllylle saakka.

Vastuullinen hankinta, alkuperä ja jäljitettävyys

Hankintaamme ohjaavat syrjimättömyysperiaate, tuotekohtaiset laatuvaatimukset, sekä työ- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Omien merkkien hankinnassa varmistamme vastuullisuuden ja tuoteturvallisuuden koko prosessin alusta saakka. Omien Kotimaista-, Rainbow- ja X-tra –merkkien tuotepakkauksista löytyy aina tieto valmistusmaasta sekä tuotteen pääraaka-aineen alkuperämaasta.

Olemme sitoutuneet omien merkkien tuotteissa vain vastuullisesti ja kestävästi tuotetun kahvin, teen ja kaakaon hankintaan. Ravintolamme ovat sitoutuneet hankkimaan vastuullisesti ja kestävästi tuotettua kahvia ja teetä.

Siirrymme asteittain vuoteen 2025 mennessä käyttämään omien merkkien ja oman maahantuonnin tuotteissa ainoastaan vastuullisesti tuotettua puuvillaa. Olemme sitoutuneet kestävästi tuotetun palmuöljyn käyttöön. Sitoudumme vastuullisen soijan käyttöön: tavoitteenamme on, että vuoden 2021 loppuun mennessä oma merkki –tuotteissa sekä ravintoloissamme ja kahviloissamme käytettävä soija ja eläinperäisen raaka-aineen tuotantoketjussa käytetty rehusoija ovat saaneet vastuullisen soijan sertifikaatin.

Olemme sitoutuneet vastuulliseen lihanhankintaan ja eläinten hyvinvoinnin kunnioittamiseen. Kasvatamme kotimaisen lihan osuutta valikoimissamme. ABC-ravintoloissamme tarjoillaan vain kotimaista broilerin-, sian- ja naudanlihaa.  Luovumme virikehäkkikanojen munista asteittain vuoteen 2026 mennessä.

Tuotteiden jäljitettävyyden ja alkuperän tuntemisen varmistamiseksi, tuotteemme tulevat luotettavilta tavarantoimittajilta. Tavarantoimittajan valitsemisessa tärkeitä asioita ovat tuotteen lisäksi laatu, saatavuus, hinta sekä ympäristö- ja sosiaalinen vastuu. Tuotteiden turvallisuuteen vaikuttavat muun muassa logistiikka ja optimoidut kuljetustiheydet. Huolellinen omavalvonta, kuten kylmäketjun seuranta, on osa tuoteturvallisuuden varmistamista.

Kestävää matkailua

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone sai loppuvuodesta 2020 Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland –merkin. Tunnuksen saaminen tarkoittaa taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen sekä kulttuurisen kestävyyden kriteeristön täyttymistä, sekä kertoo Seurahuoneen merkityksellisestä ja pitkäjänteisestä työstä vastuullisuuden parissa.

Lahden Seurahuoneella sekä Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnalla on kestävää matkailua tukeva Green Key –sertifikaatti.