Vastuullisesti yhdessä


Asiakasomistajan asialla

Asiakasomistajana olet toimintamme ytimessä. Kattavan palvelutarjonnan ohella omistajuus näkyy asiakkaillemme edullisina hintoina ja monipuolisena palkitsemisena, kuten Bonuksena.

Myymälöissämme asiointi on sujuvaa ja turvallista, myös poikkeusaikana. Palvelumme on iloista ja asiantuntevaa, tuotteet laadukkaita ja valikoima monipuolinen.

Haluamme auttaa toiminnallamme asiakasomistajiamme tekemään vastuullisia valintoja. Tässä arjen vastuullisuustyössä apunasi ovat S-mobiilin kotimaisuus-, hiilijalanjälki- ja ravintolaskuri.

Työnantaja, joka välittää

Työllistämme noin 3 300 kanta- ja päijäthämäläistä. Työnantajana panostamme henkilöstömme hyvinvointiin esimerkiksi kannustamalla heitä kehittämään osaamistaan ja tukemalla heidän työkykyään. Tarjoamme työntekijöillemme turvallisen ja luotettavan työpaikan. Työyhteisömme on tasa-arvoinen, monimuotoinen ja kunnioittava. Haluamme myös palkita henkilöstöä hyvistä suorituksista: kaikki työntekijämme kuuluvat esimerkiksi tulospalkkauksen piiriin. Lisäksi olemme useana vuonna maksaneet henkilöstöllemme ylimääräisen tulospalkkion perusuten edellisvuonna tehtyihin työtunteihin.

Avoin ja ajantasainen viestintä

Avoin viestintä, toimiva vuorovaikutus on yksi osuustoiminnan kulmakivistä. Kannamme taloudellista vastuuta ja varmistamme, että niin asiakkaamme kuin henkilöstömmekin saavat aina ajantasaista tietoa toiminnastamme.

Arvomme:

  • Ilahdutamme asiakasta
  • Toimimme vastuullisesti
  • Kehitymme rohkeasti
  • Menestymme yhdessä