Sale Läyliäinen - työtyytyväisyys


Jos työtyytyväisyyttä mitattaisiin kouluarvosanoin, Läyliäisen Sale-tiimin arvosana sijoittuisi erinomaisen ja kiitettävän välille.

Hektinen kesäkään ei hyydytä Läykän Sale-tiimin hymyä

– Meillä Läyliäisissä on hieno, tiivis ja yhteishengeltään hyvä työporukka. Uudet työntekijät otetaan hyvin vastaan ja hienosti osaksi muuta porukkaa, myymäläpäällikkö Jasmine Niemelä hymyilee.

Läyliäisten Salen työryhmä saavutti viime syksyn työyhteisötutkimuksessa huikean tuloksen: indeksin ollessa sata tiimi täräytti tiskiin kirkkaasti yli 90:n paremmalle puolelle yltäneen lukeman.

Jasminen mukaan koko tiimi on todella sitoutunut, ja kaikki ahertavat tinkimättömästi yhteisen hyvän puolesta.

– Meillä on ollut todella kiireisiä aikoja, mutta siitä huolimatta kaikki ovat jaksaneet tsempata tässä arjen aherruksessa. Uskon, että suurena tekijänä jaksamiselle on se, että töihin on kiva tulla ja siellä viihdytään, pohtii Jasmine.

– Tulin itse kuluvan vuoden alussa Läyliäisiin ja koen, että minulla on todella isot saappaat täytettävänäni edellisten esimiesten jäljiltä. Täällä on tehty hienoa työtä. Olen innoissani, kun saan jatkaa samoilla jäljillä.

Pitkään jatkuneen poikkeusajan vuoksi jäissä ovat olleet niin tiimin virkistyspäivät kuin yhteiset palaveritkin, mutta työntekijät ovat toiveikkaita sen suhteen, että pääsevät pian taas viettämään laatuaikaa koko porukan voimin.

Koko myymälä tikissä

Kymmenhenkinen Sale-tiimi koostuu todellisista moniosaajista. Koska myymälä on pieni, niin vuoroissa työskennellään pääasiassa pareittain ja hommia tehdään laidasta laitaan.

– Vaihdamme kuulumiset ja informoimme uuteen vuoroon tulevat työkaverit päivän tapahtumista vuoronvaihdon yhteydessä, myyjät Riikka Elo ja Heljä Kallio kertovat.

Kesällä ”Läykän Salen” arki on tavallista hektisempää, kun mökkiläiset saapuvat paikkakunnalle.

– Meillä kaikki tekevät kovasti töitä sen eteen, että myymälä olisi aina hyvässä kunnossa, Riikka sanoo.

– Tahti kiihtyy kesää kohti, varsinkin viikonloppujen edellä, ja tavaramäärä tuplaantuu. Pyrimme saamaan päivän aikana kaikki kuormat purettua ja muut työtehtävät tehtyä – asiakkaita tietenkään unohtamatta, jatkaa Heljä.

Asiakastoiveet kirjataan ylös

Jasmine, Riikka ja Heljä arvelevat, että tiiviin yhteishengen lisäksi korkeaan työtyytyväisyyteen on vaikuttanut Läykän sitoutunut, motivoitunut, joustava ja tasa-arvoinen työryhmä.

– Meillä on kannustava ja erittäin tiivis porukka. Kaikki antavat kaikkensa, jotta asiat saataisiin hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla. Apua on aina saatavilla, kertoo Heljä.

– Eikä apua aina edes tarvitse pyytää, Riikka lisää hymyillen.

Läyliäisten Sale kuuluu Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikkaverkostoon. Osuuskaupan arvoissa korostuvat muun muassa asiakkaan ilahduttaminen, yhdessä tekeminen ja vastuullinen toiminta. Hämeenmaan arvopohja heijastuu vahvasti Läyliäisten myymälän arkeen.

– Huomioimme kaikki asiakkaamme ja pyrimme kehittämään myymälää heidän toiveidensa mukaisesti, Heljä antaa esimerkin.

– Otamme tuotetoiveet ylös, ja pyrimme saamaan ne valikoimiin. Meillä on aika paljon oman alueen lähituottajien tuotteita myynnissä. Myös kotimaisuus näkyy vahvasti koko valikoimassamme, jatkaa Riikka.

Suomalaiset tuotteet linkittyvät S-ryhmän ja sen alueosuuskauppojen vastuullisuusohjelmassa mainittuun tavoitteeseen kotimaisuuden vahvasta edistämisestä. Kotimaisten tuotteiden menekki edistää muun muassa työllisyyttä Suomessa.

Hämeenmaan ruokakauppavalikoimien kotimaisuusaste on tälläkin hetkellä yli 80 prosenttia. Omien ruokaostosten kotimaisuuden seurantaa helpottaa entisestään S-mobiilin Omat ostot -palvelun kotimaisuuslaskuri, jonka avulla jokainen sovelluksen ladannut voi tarkastella lähemmin ostamiensa raaka-aineiden ja niiden valmistuksen kotimaisuutta.