Perheravintolasta Prisman kalatiskille


Johanna Kakko lähti kokeilemaan, miten työ Prisma Hollolan kalatiskillä sujuu. Marketissa käytössä olevien järjestelmien lainalaisuuksia hän joutui jonkin verran opiskelemaan, mutta uuden oppimisen innolla niihin perehtyminen sujui sutjakasti.

Ravintolapäällikkö lähti avoimin mielin kohti uutta ja sai vastineeksi enemmän kuin odotti

Lahden keskustassa toimivan Coppa eateryn ravintolapäällikkö Johanna ”Jossu” Kakko oli yksi niistä Osuuskauppa Hämeenmaan omista työntekijöistä, jotka siirtyivät keväällä työskentelemään väliaikaisesti Hämeenmaan markettoimialalle. Tarkemmin sanoen Jossu lähti kokeilemaan, miten työ Prisma Hollolan kalatiskillä sujuu.

– Olen tykännyt kovasti Prismassa työskentelemisestä. Siirtyminen ravintolamaailmasta marketin kalatiskin taakse oli siinä mielessä helppo, että minulla on keittiötausta ja tunnen tuotteet, kertoo Jossu.

Marketissa käytössä olevien järjestelmien lainalaisuuksia hän joutui jonkin verran opiskelemaan, mutta uuden oppimisen innolla niihin perehtyminen sujui sutjakasti.

Näillä näkymin Jossu tekee Prisma-työvuoroja Hollolassa vielä heinäkuun loppuun saakka.

Asiakaspalvelija arjessa ja juhlassa

Ravintolaympäristössä Jossu kirjaimellisesti ui kuin kala vedessä: Hän kertoo, auttaa, suosittelee ja pistää hihat heilumaan – eli tekee hyvin pitkälti samaa, mitä marketin palvelutiskilläkin. Asiakaspalvelun ammattilainen tekee aina työtään sydämellä, on toimintaympäristö mikä tahansa.

– Sillä ei ole isoa merkitystä, missä ympäristössä asiakkaita palvelee, jos handlaa asiakaspalvelun ja tietenkin myös tykkää siitä, Jossu sanoo.

Hän jatkaa, että on myös tärkeää osata kysyä neuvoa tarvittaessa.

– Ravintola- ja markettyöskentelyssä samaa on ainakin se, että kiiretilanteita tulee samantyyppisesti ja molemmissa ympäristöissä pitää osata tehdä yhtä aikaa montaa asiaa, Jossu pohtii.

Ravintolassa nautinnot korostuvat, mutta myös marketista haetaan yhä enemmän esimerkiksi laadukkaita raaka-aineita, asiantuntevia ruokasuosituksia ja -vinkkejä sekä uusimpia trendejä.

”Sata kiloa oppeja reppuun”

Omalta niin sanotulta kotipihalta lähteminen kannatti siinäkin mielessä, että Prismasta on tarttunut matkaan kosolti uusia oppeja ja etenkin uudenlaista näkökulmaa omaan tekemiseen.

– Sain sata kiloa oppeja reppuun, kun lähdin pyörähtämään toisella toimialalla. Aina pitää olla avoimin mielin ja mennä sinne, minne tilanteet vievät, toteaa Jossu.

Hän mainitsee oppineensa ainakin sen, että kannattaa aina luottaa omaan osaamiseen muttei kuitenkaan pidä arastella kysyä, jos ei jotakin tiedä.

– Avoin asenne on kaiken A ja O. Kun oma asenne on lähtökohtaisesti hyvä, niin jo pelkästään sillä asiat lähtee alusta saakka sujumaan paremmin kuin huonolla asenteella.

Jossu kertoo olleensa erittäin ilahtunut siitä, miten avoimen vastaanoton hän ja muut Hämeenmaan toisilta toimialoilta marketkauppaan siirtyneet saivat keväällä.

– Markettyöntekijät olivat valmiita ottamaan ison määrän muun muassa meitä maralaisia marketiin, mikä oli upeaa ja samalla hieman hämmentävääkin. Heidän avoimuutensa yllätti ja ilahdutti; siitä kannattaa ottaa oppia!