Joustavaa työtä opintojen ohella


Moona on sovittanut työt opintojen oheen ja seuraavaksi onkin aika ottaa uusi askel ammattikorkeakoulun harjoittelun suhteen.

#tuhatjayksitarinaahämeenmaalta

Huhtikuussa 2019 sähköpostiini kilahti onnittelu viesti saadusta kesätyöpaikasta Prisma Launeella, tästä alkoi työurani Hämeenmaalla. Olin tällöin lukion toisella vuodella ja kesätöiden tarkoituksena oli tienata vähän taskurahaa, täällä sitä silti edelleen ollaan. Kesätöiden lähestyessä loppua, minulle tarjottiin uutta sopimusta ja tartuin tähän kiinni.

Lukio ja työt kulkivat minulla käsikädessä ja 2020 joulukuussa valmistuinkin jo lukiosta. Jatkoin töiden tekoa ja 2021 huhtikuussa sain mahdollisuuden alkaa tekemään vuoroja myös ABC Pesukatu Prisma Launeella, joka toi mukavaa vaihtelua kassan, myymälätyön sekä pullohuoneen tehtäviin.

Tällä hetkellä opiskelen toista vuotta IT-tradenomin opintoja LAB-ammattikorkeakoulussa (LAB University of Applied Sciences) ja työt Hämeenmaalla jatkuvat edelleen. Seuraavana iso kysymys koskee ammattikorkeakoulun opintojen harjoittelupaikkaa, löydänkö tälläisen Hämeenmaalta ja pääsenkö näin kehittämään työuraani täällä? Ehkä tarinani Hämeenmaalla saa jatkoa ja voin kymmenien vuosien päästä kertoa vitsiä siitä, kuinka olen edelleen samalla reissulla keräämässä taskurahaa.

Tarinani osoittaa, että Hämeenmaa tarjoaa joustavuutta erityisesti opiskelijan näkökulmasta. Opinnot ja työtunnit pystytään räätälöimään juuri sinulle toimiviksi, johon olen ollut tyytyväinen.