Kesätöistä taloushallintoon


Jonna on vuosien varrella rohkeasti tarttunut uusiin haasteisiin ja päässyt tekemään laaja-alaisesti erilaisia työtehtäviä osuuskaupassa.

#tuhatjayksitarinaahämeenmaalta

Pääsin 2014 kesäkuussa Launeen Prisman kassaosastolle kesätöihin heti lukion jälkeen. Syksyllä 2014 aloitin tradenomiopinnot Lahden ammattikorkeakoulussa (silloinen LAMK), ja jäinkin opiskelujen ohella Prismaan töihin. Työtehtävät laajeni siinä vuosien saatossa kassatyöstä myös infoon, S-Pankki -työhön, sekä rahanlaskentaan. Näinä vuosina olin mukana myös S-ryhmätasoisessa Nuori Mieli Työssä -kehittämisohjelmassa, jonka tiimoilta tein Hämeenmaalle opinnäytetyön.

Valmistuin 2017 joulukuussa tradenomiksi, ja tein 2018 syksyyn asti Prismassa töitä, kunnes syyskuussa 2018 aloitin konttorilla taloushallinnossa. Nykyään työskentelen täällä taloushallinnossa laskenta-assistenttina, vastuullani Hämeenmaan myyntilaskutus-, reskontra ja perintä. Tänä vuonna olen myös päätoimisen työn ohella tehnyt KASSU-kassajärjestelmäkouluttajan töitä.