HämeenOmaa hyvän tahdon ruokaa
Osuuskauppa Hämeenmaa lahjoittaa myymälöistään ylijäävät, käyttökelpoiset elintarvikkeet hyväntekeväisyyteen. Verkostoon kuuluvat toimijat, esimerkiksi paikalliset seurakunnat, hakevat omien alueidensa marketeista useamman kerran viikossa elintarvikkeita avuntarvitsijoille annettaviksi.
- Takaisin pääsivulle: HämeenOmaa
- HämeenOmaa osaamista: Teemme yhdessä paremman paikan elää
- ABC Heinola – Kiia monitaituroi Heinolassa
- Coppa eatery – vastuullisuustekoja ravintolassa
- Lahden Seurahuone – katalyysipinnoite tuo turvaa
- Marketien ylijäämät hyvän tahdon ruoaksi
- Prisma Hollola – Johanna toi ravintolaosaamista Ruokatorille
- Sale Läyliäinen – työtyytyväisyys huipussa
- S-market Lammi – Antti vaihtoi lähimarketiin
Ruoka-avun tarve on kasvanut koronavuonna hälyttävästi Hämeenlinnan seudulla
Vuonna 2003 nykymuodossaan toimintansa aloittanut Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto vaikuttaa laajasti Hämeenlinnan seudulla. Verkostoon kuuluu viitisentoista paikallista yhteistyökumppania, joiden kanssa Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto lahjoittaa elintarvikkeita ja järjestää ruokailuja seudun vähävaraisille.
– Toimintamme ei silti ole vain ruoan jakamista tai muun ruoka-avun antamista, vaan haluamme huomioida apua tarvitsevat ihmiset kokonaisvaltaisesti – kohdata heidät omina itsenään aidosti ja lämmöllä, kertoo Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyöntekijä Timo Heikka.
Hänen lisäkseen Ruokajakeluverkoston keskeisiä toimijoita ja yhteyshenkilöitä ovat Markku Pantsar Hämeenlinnan Vapaaseurakunnasta sekä ruokajakeluverkoston strateginen asiantuntija Jari Nurmi.
– Ruoka-avun ohessa annamme kaikenlaista muutakin apua, esimerkiksi neuvontaa viranomaisasioissa, Jari mainitsee.
Monesta entisestä ruoka- ja taloudellista apua tarvitsevasta on tullut sittemmin ruoka-avun ja muun auttamisen vapaaehtoinen tai palkkatyössä toimiva.
Keskusvarasto kylmäsäilytettäville elintarvikkeille
Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut kuluneen vuoden aikana huomattavasti koko maassa, eikä Hämeenlinnan seutu tee poikkeusta.
– Ennen koronakevättä alueellamme oli noin 1 000–1 500 avuntarvitsijaa viikossa. Poikkeusaikana antamaamme ruoka-apuun on turvautunut viikoittain keskimäärin 1 500–2 000 vähävaraista, sanoo Timo.
Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto jakoi viime vuonna yhteensä noin 35 000 kassillista ruokaa, jos myös ruokailuissa tarjottu lämmin ruoka lasketaan mukaan. Tänä vuonna ruokakasseja tarvittaisiin merkittävästi enemmän, mutta rajallisen kylmäsäilytystilan ja kuljetuskaluston vuoksi kasvaneeseen tarpeeseen ei pystytä täysimittaisesti vastaamaan.
– Paikallisilla yhteistyökumppaneillamme olisi antaa meille huomattavasti enemmän esimerkiksi maito- ja lihatuotteita, mutta emme tällä hetkellä voi juurikaan ottaa niitä vastaan, harmittelee Jari.
Ruokajakeluverkoston lähitulevaisuuden tavoitteena onkin saada omiin tarpeisiinsa riittävä kuljetuskalusto sekä logistinen keskus viileä- ja kylmätuotteiden säilytykseen. Laajennettu ruokajakelutoiminta vaatii toteutuessaan myös nykyistä suuremman, osaavan henkilöstön.
Keskusvarastoprojekti on ollut jo pidemmän aikaa suunnitteilla, mutta hankkeen muodossa se nytkähti eteenpäin nyt loppuvuodesta. Oman alueellisen logistiikkakeskuksen toiminta on tarkoitus saada vakiinnutettua vuoteen 2023 mennessä.
– Hankkeen toteuduttua pystymme vastaamaan paremmin huutavaan tarpeeseen. Logistisen keskuksen ansiosta voimme pian vastaanottaa myös kylmäkuljetusta ja -säilytystä vaativia elintarvikkeita, iloitsee Timo.
Osuuskauppa Hämeenmaa lahjoittaa myymälöistään ylijäävät, käyttökelpoiset elintarvikkeet hyväntekeväisyyteen. Lähes kaikilla osuuskaupan markettoimipaikoilla on lahjoituskumppani. Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkostolla on yhteistyösopimus yhdeksän Hämeenmaan markettoimipaikan kanssa.
– Yhteistyömme on ollut hyvää ja keskusteluyhteys avoin. Toivomme, että pystymme lisäämään entisestään omassa verkostossamme mukana olevien ruokakauppojen määrää, Timo sanoo.
Elintarvikelahjoituksille on lähes päivittäinen tarve. Verkostoon kuuluvat toimijat, esimerkiksi paikalliset seurakunnat, hakevat omien alueidensa marketeista useamman kerran viikossa elintarvikkeita avuntarvitsijoille annettaviksi.
400 jouluruokakassia
Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto on järjestänyt jo useampana vuonna Hämeenlinnan seudun vähävaraisille oman joulujuhlan.
– Tänä vuonna meidän oli tarkoitus järjestää vähävaraisten puurojuhla Hämeenlinnan torilla. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi emme kuitenkaan voi järjestää edes ulkojuhlaa, mutta jaamme Hämeenlinnan kirkolla 400 vähävaraiselle oman jouluruokakassin. Lahjoituskassien osalta teemme yhteistyötä Hämeenmaan kanssa, Timo, Jari ja Markku kertovat.
Hämeenmaa tukee taloudellisesti Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkoston jouluista ruokakassitempausta.
– Se on meidän yhteinen hyvän tahdon ponnistuksemme, Timo hymyilee.