Uudistunut Prisma Riihimäen ravintolamaailma avattiin asiakkaille


Pizza & Buffassa ja jälkiruokasirkuksessa herkutellaan nyt kunnolla.

26.04.2024

Prisma Riihimäen uudistettu ravintolamaailma avattiin asiakkaille torstaina 25.4. Huhtikuun aikana tiloihin saatiin uuden konseptin mukainen Pizza & Buffa sekä jälkiruokasirkus, myös tilassa aiemmin toimineet Hesburger ja kahvila jatkavat asiakkaiden palvelua.

– Asiakkaat ovat ottaneet muutoksen innostuneina vastaan! Kävijät ovat kehuneet uudistuksen kokonaisvaltaisuutta sekä ravintolatilan valoisuutta, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Minna Kainulainen.

Ravintolamaailman avauduttua torstaina kello 10 pöydät täyttyivät asiakkaista ja myös biovaaka sai ensimmäiset testaajansa astianpalautuspisteellä.

– Kiinnostava biovaakanäyttö keräsi eteensä astioita palauttavia, hymynaamojen tarkkailijoita, Kainulainen kertoo.

Makujen karnevaali jälkiruokasirkuksessa

Ennestään tutut ravintolakonseptit tarjoilevat myös uusia makuja – Pizza & Buffan jälkiruokasirkuksessa herkutellaan nyt kunnolla. Värikäs jälkiruokapöytä eli jälkiruokasirkus sisältää paljon pehmistä, popcornia, karkkia ja kastikkeita. Pizza & Buffasta lähdetään takuulla hymyssä suin.

– Uudistus painottui pääasiassa Pizza & Buffan osuuteen, mutta samalla ravintolamaailman kokonaisilmettä päivitettiin. Buffasta ylijääneet kalusteet otettiin käyttöön Hesburgerin puolella sekä hyödynnettiin vanhoja kalusteita kunnostettuna ympäri ravintolamaailmaa. Viihtyisyyttä ravintolamaailmaan tuotiin myös esimerkiksi viherkasveilla, huikkaa ryhmäpäällikkö Sanna Huovi.

Uudistusten lisäksi ravintolan toiminnallisuuksia parannettiin, jotta se palvelisi entistä paremmin niin asiakkaita kuin työntekijöitä.

– Tästä se matka vasta alkaa – hyvänmakuisella ruoalla ja huipulla palveluasenteella! Me olemme ylpeitä uusista puitteistamme, hehkuttaa Prisma Riihimäen ravintolapäällikkö Joose Suonpää.

Riihimäen Prisman ravintolamaailman uudistus on ensimmäisten kokemusten ja palautteiden mukaan ollut onnistunut asiakkaiden mielestä. Tästä onkin kiittäminen Riihimäen henkilökuntaa.

– Kiitos Sannalle ja Jooselle porukoineen huikeasta duunista uudistuksen eteen! Saan olla ylpeä, kuinka ammattitaitoinen väki meillä hommia tekee, Kainulainen hehkuttaa, ja toivottaa samalla kaikki asiakkaat tervetulleeksi nauttimaan makujen karnevaalista uudistuneeseen Prisma Riihimäen ravintolamaailmaan!

 

Lisätietoja:

Sanna Huovi, ryhmäpäällikkö, p. 0503478776, sanna.huovi@sok.fi

Joose Suonpää, ravintolapäällikkö, p. 0407484971, joose.suonpaa@sok.fi