Uudistunut S-market Mascot tarjoaa helppoa ja nopeaa asiointia Lahden keskustassa


Lahden kaupungin ydinkeskustassa palvelevan S-market Mascotin uudistustyö on valmistunut. Myymälässä on nyt mm. uusi paistopiste ja täysin uudistunut juomaosasto entistä laajempine tuotevalikoimineen sekä S-market-ketjun uuden konseptin mukainen nykyaikainen myymäläilme.

19.10.2021

Uudistunut myymälä tarjoaa miellyttävän asiointikokemuksen ja on helposti saavutettavissa niin jalkaisin, julkisilla kulkuvälineillä kuin omalla autollakin. Laajojen ja monipuolisten valikoimien ansiosta S-market Mascotista saa kaiken tarvittavan arkeen.

 – Myymälässä on nopea tehdä pienet ja isommatkin ostokset. Laajoista valikoimista saa helposti ja nopeasti vaikkapa eväät mukaan työpaikalle tai kouluun, ryhmäpäällikkö Ville Kivinen sanoo.

Myymälä sai uudistuksen myötä esimerkiksi yhä kattavamman paistopistevalikoiman sekä yhä monipuolisemmat take away- ja juomatuotevalikoimat.

Valikoimia on kasvatettu asiakkaita kuunnellen. S-marketeissa on voinut aina esittää tuotetoiveita myymälässä. Nyt, uuden verkossa toimivan Sinuntoive-palvelun ansiosta, toiveiden esittäminen on entistä helpompaa.

 – Meille tulee päivittäin tuotetoiveita Sinuntoiveen kautta. Niitä esitetään selvästi kausiluontoisesti, esimerkiksi kesällä toivottiin paljon juomia ja jäätelöitä. Pääsääntöisesti toteutamme kaikki toiveet, jos vain hyllytila antaa myöden, kertoo marketpäällikkö Suvi Virtanen.

Palvelukassojen lisäksi S-market Mascotissa on kuusi pikakassaa sujuvoittamassa asiointia. Täysin uutena palveluna myymälä sai alkukesällä Postin pakettiautomaatin. Uuden Mehustamon pirteistä vitamiinipommeista asiakkaat ovat puolestaan saaneet nauttia kesästä alkaen.

 Suvi Virtanen iloitsee uudistetun myymälän raikkaasta ilmeestä.

– Tänne tuli paljon konkreettista ja näkyvää. Myös työntekijät ovat omien sanojensa mukaan ”ihan täpinöissään” ja kokevat, että uudistettu myymälä sopii loistavasti Lahden ytimeen, Suvi mainitsee.

– Saimme tänne sellaisenkin spesiaalin kuin myymälän seinälle laitettavan kaupunkisiluetin. Se korostaa keskeistä sijaintiamme – aivan kuten toivoimme, hän lisää.

Myös asiakkaat ovat antaneet positiivista palautetta uudistetusta keskustakaupasta.

Lisätietoja:

Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Ville Kivinen, 050 373 9887