"Pyöriä löytyy joka lähtöön ja oikeastaan jokaiselle pyöräilijälle löytyy jonkinlainen menopeli ja tarvikkeet päälle."
28.05.2024
S-ryhmä uutisoi alkukeväästä, kuinka suomalaiset ovat innostuneet tänä keväänä toden teolla pyöräilystä. Prisma-ketjun data kertookin pyörämyynnin kasvaneen maaliskuussa peräti 60 % edellisvuoteen verrattuna.
Sama trendi näkyy myös Osuuskauppa Hämeenmaan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Vaikkakin myöhäinen kevät odotutti pyöräilykauden alkua, niin viimeistään nyt lämpimän toukokuun ansiosta pyöräkauppa on lähtenyt todella käyntiin.
Etenkin sähköpyörien suosio kasvaa jatkuvasti. Työsuhdepyöräilyn yleistyminen sekä ympäri vuoden tapahtuvan pyöräilyn lisääntyminen ovat vauhdittaneet pyörämyynnin kasvua Prismoissa.
Valtakunnalliset pyöräilytrendit näkyvät Hämeenmaan alueella. Kanta- ja Päijät-Häme ovat hyviä alueita pyöräillä maastonsa puolesta – välimatkat työpaikan ja kodin välillä ovat helposti pyöräiltävissä, sähköpyöriä on liikenteessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja pyöräteistä pidetään huolta, mahdollistaen ympärivuotisen pyöräilyn.
– Meidän Prismoistamme Laune ja Hämeenlinna ovat koko Prisma-ketjun tasolla yksiä suurimmista polkupyörämyymälöistä. Viime aikoina olemme myyneet eniten sähköpyöriä maastoon ja kaupunkiajoon sekä monenlaisia työsuhdepyöriä, ikonisia jopoja ja kaupunkipyöriä unohtamatta, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan käyttötavarakaupan kehityspäällikkö Jukka Tynkkynen.
Prismat ovat pärjänneet valtakunnallisesti hyvin pyörämyynnissä, sillä isojen talojen valikoima houkuttelee ostajia. Muun muassa lasten pyörien osalta Prismat ovat suvereeneja johtajia.
– Pyöriä löytyy joka lähtöön, ja oikeastaan jokaiselle pyöräilijälle löytyy jonkinlainen menopeli ja tarvikkeet päälle, Tynkkynen kertoo.
Sähköpyörät ovat kasvattaneet suosiotaan jatkuvasti, mikä näkyy myös Hämeenmaan Prismojen myyntitilastoissa, niitä nimittäin löytyy kaikista kategorioista ja monelta eri hintapisteeltä – edullisempia sekä useamman tuhannen euron vaihtoehtoja, moneen eri tarpeeseen.
– Sähköpyörien määrä myymälöissämme kasvaa jatkuvasti ja koko ajan tulee uusia malleja. Tällä hetkellä meillä myydyin sähköpyörä on Helkama Tuuli -citypyörä, itsekin aktiivisesti pyöräilevä Tynkkynen valottaa.
Eniten myydään noin 400–500 euron manuaalisia pyöriä. Tämän hintaisille pyörille ostajakunta löytyy luonnollisesti Prisman omilta käytäviltä.
– Käytännössä voisin sanoa, että jos et aja pyörällä kilpaa, niin meiltä löytyy vaihtoehto tarpeiseesi, sähköllä tai ilman. Samalla ostokerralla kaupastamme löytyy laadukkaat lisätarvikkeet kypäröistä lukkoihin, valoista ajovarusteisiin, pysyvästi edullisilla hinnoilla, Tynkkynen kertoo.
Prisma Launeen sisäänkäynnin välittömästä läheisyydestä löytyy täyden palvelun huoltopiste, jossa asiakkaat voivat niin huollattaa harrastevälineitään kuin myös esimerkiksi saada apua ostamansa tuotteen kasaamiseen.
– Suomalaiset vaikuttavat huoltavansa pyöriään aiempaa enemmän myös itse, sillä pyöräilytarvikkeiden kuten renkaiden paikkaustarvikkeiden ja ketjuöljyjen myynti on kasvanut voimakkaasti, joskin myös ammattitaitoista pyörähuoltoa arvostetaan suuresti, Tynkkynen taustoittaa.
Prisma Launeen Huoltopisteen palveluihin kuuluvat pyörähuollot, luistinten teroitukset, suksihuolto sekä kaupasta ostettujen tuotteiden kasaus. Huolloista saa Bonusta ja toisinaan myös asiakasomistajille on tarjolla S-Etukorttikampanjoita.
Hämeenmaan Prismojen asiakasomistajapäivillä 29.5–2.6.2024 polkupyöristä saa alennusta -15 %! Tervetuloa kesän vauhdikkaimmille ostoksille!
10.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus
09.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
01.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus