Paljon enemmän kuin ruokakauppa – Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 10.6.


05.06.2023

Maaseudun taajamien ja haja-asutusalueiden asukkaat sekä kesäänsä mökkipaikkakunnallaan viettävät tietävät, ettei kyläkauppa ole ”vain ruokakauppa”. Valikoimia räätälöidään paikallisen tarpeen mukaiseksi, ja kyläkaupoista saa kätevästi kodeissa ja mökeillä tarpeellista käyttötavaraa. Monipuolisesti palvelevien kyläkauppojen merkitys elintarvikehuollon ja koko maan asuttavuuden turvaajana on korvaamaton.

Kyläkauppapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Kylän kaupalla on iso merkitys alueen asukkaille sekä siellä vieraileville. Lisäksi kyläkaupat tarjoavat kesäisin mökkiläisille tarpeellisia palveluita. Kyläkaupoista löytyy usein myös posti-, veikkaus-, apteekki- ja noutopalveluita sekä tietoa alueen tapahtumista ja muista paikallisista palveluista.

Kyläkauppapäivää vietetään 10.6.2023. Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry yhteistyössä jäsenyrityksensä kanssa. Osuuskauppa Hämeenmaan eri toimipaikoissa onkin luvassa muun muassa arvontoja sekä tuote-esittelyitä.

Marketteja voi seurata sosiaalisessa mediassa:

Sale Hämeenmaa

S-market Hämeenmaa

Osuuskauppa Hämeenmaa

Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikoista mukana ovat: 

Sale Artjärvi: Pomppulinna, arvontaa, kesäpelien pelaamista, letun paistoa, ilmapalloja, VPK:n kalustoesittely, paikalla Maatalousnaiset ry.
Sale Heinola kk: Poniajelu 2€ klo 10-13, peräkonttikirppis, kahvitus, kasvomaalausta ja kesäkassin arvonta.
Sale Hollola: Kyläyhdistyksen makkaramyynti, kesäkassiarvonta
Sale Humppila: Arvontaa, ilmapalloja, makkaratarjoilu, VPK paloauton esittely, Jokioisten Leivän tuote-esittelijä
Sale Hämeenkoski: Arvontaa, ilmapalloja
Sale Kukkila: Vanhempainyhdistys paistamassa makkaraa klo 10-15
Sale Läyliäinen: Arvontaa, ilmapalloja, Kyläyhdistyksen makkaranpaistoa, erilaisia pihapelejä ja peräkonttikirppis
Sale Myrskylä: Arvontaa, makkaranpaistoa, Kuhnurin hunajatilan tuotemaistatusta
Sale Renko: Arvontaa, ilmapalloja, VPK esittelemässä paloautoa, makkaranpaistoa, Partiolaiset esittelemässä toimintaa, lettujen paistoa, piirustuskilpailu lapsille, kestohedelmäpussien jakoa
Sale Ryttylä: Arvontaa, ilmapalloja, kahvitarjoilu klo 10-15, lapset voivat tuoda kesäpiirustuksen myymälään esille
Sale Vierumäki: Kesäinen arvonta
Sale Ypäjä: Arvontaa, ilmapalloja, VPK esittelemässä paloautoa
S-market Hartola
S-market Hauho: Arvontaa, ilmapalloja
S-market Iittala: klo 10-15 Moccamaster-arvonta, Kalvolan eläkeläisliiton makkaranpaisto ja mehutarjoilu, kalakukkomyyjä, paikallisen hunajaviljelijän myyntikoju, rata-autoilija Kimi Karisto paikalla varikkotiiminsä kanssa esittelemässä autoa.
S-market Jokioinen: Arvontaa,tuote-esittelyjä, VPK paikalla,kasvomaalaus
S-market Järvelä: Arvontaa, ilmapalloja
S-market Lammi: Arvontaa, ilmapalloja, Tuulosrievän maistatus klo 10-14, katuliitutaiteilua, Lammin VPK paikalla klo 11, Frisbeegolfputtausta klo 12-14
S-market Loppi: Arvontaa, ilmapalloja
S-market Oitti
S-market Padasjoki
S-market Sysmä
S-market Tammela:  kasvomaalausta, arvontaa
S-market Turenki: Arvontaa