Hämeenmaa avaa pop up -ravintolan Lahden keskustaan – Iloinen Kulkija Kisabaari palvelee Salppurin kisojen ajan


Osuuskauppa Hämeenmaa avaa Lahden keskustaan pop up -ravintolan Salppurin kisojen ajaksi. Iloinen Kulkija Kisabaari -niminen ravintola sijaitsee entisen Iloisen Kulkijan tiloissa Jalkarannantiellä.

15.03.2023

Salpausselän kisojen ajan Osuuskauppa Hämeenmaa tarjoilee juhlamieltä entisen Iloisen Kulkijan tiloissa Lahdessa. Iloinen Kulkija Kisabaari -nimeä kantava pop up -ravintola on avoinna klo 09-02 aikavälillä 23.-25.3.2023, torstaista sunnuntaiyöhön. Ravintola palvelee sekä sisä- että ulkotiloissa, sillä kiinteistön eteen pystytetään myös myyntiteltta kisakansaa varten.

– Lahden Iloinen Kulkija suljettiin vuoden 2020 lopussa, ja sitä on useasti toivottu uudelleen avattavaksi. 100-vuotisjuhlakisat tuntuvat oikealta ajalta vastata viimeinkin meidän asiakkaiden ja kisavieraiden toiveisiin, kertoo pub– ja a’ la carte -ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jorma Tykkä Hämeenmaalta.

Juomaravintolasta voi tilata valikoituja Hartwallin panimotuotteita ja perusjuomasekoituksia. Tiskin takaa tarjoilemasta löytyy Hämeenmaan muista ravintoloista tuttuja kasvoja.

– Pop up -ravintolan henkilökunta koostuu meidän matkailu- ja ravintolatoimialan innokkaista ammattilaisista, Jorma iloitsee.

Yksi näistä ammattilaisista on Heinolan Iloisessa Kulkijassa ravintolapäällikkönä työskentelevä Johanna Marttinen.

– Olen ollut Lahdenkin Iloisessa Kulkijassa töissä vuosia sitten ja on hienoa päästä jälleen työskentelemään tuttuihin tiloihin iloisen kisakansan keskelle, Johanna hymyilee.

Iloinen Kulkija Kisabaari täydentää Lahden tarjontaa kisojen ajan, tuoden tutun tilan jälleen kaikkien käyttöön. Ravintola palvelee osoitteessa Jalkarannantie 2.

 

Lisätietoja:

Osuuskauppa Hämeenmaa, pub– ja a’ la carte -ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jorma Tykkä, 050 520 7971