Hämeenmaalta ylimääräinen tulospalkkio henkilöstölle


31.01.2020

Osuuskauppa Hämeenmaa on menestynyt viime vuosina erinomaisesti lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Kiitoksena menestyksekkäistä vuosista osuuskauppa palkitsee koko henkilöstönsä ylimääräisellä kertaluonteisella tulospalkkiolla.

Palkkio maksetaan työntekijöille heidän viime vuonna tekemiensä työtuntien perusteella. Ylimääräisen tulospalkkion suuruus on 60 senttiä per tehty työtunti, mikä tarkoittaa kokoaikaiselle työntekijälle yli tuhannen euron tulospalkkiota. Mediaanina palkkio on yli 800 euroa.

– Palkkio on normaalia ansiotuloverotuksen alaista tuloa. Hämeenmaa maksaa palkkiosta normaalin työeläkemaksun, joten osaltaan se kartuttaa myös työntekijöidemme eläkkeitä, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto täsmentää.

Kokonaisuudessaan Hämeenmaan maksaman ylimääräisen palkkion kustannus on lähes 2,5 miljoonaa euroa.

Kertaluonteisen bonuksen lisäksi osuuskauppa muistaa ja palkitsee työntekijöitään eri tavoin. Koko Hämeenmaan henkilöstö esimerkiksi kuuluu tulospalkkauksen piiriin, minkä lisäksi työntekijät saavat 3–25 prosenttia ostoetua kaikista S-ryhmän toimipaikoista. Hämeenmaassa huolehditaan myös työntekijöiden työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta.