
Kannustajat-äänestys käynnistyy
Osuuskauppa Hämeenmaa jakaa tänäkin vuonna 60 000 euroa Kannustajat-tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tuen jakautumisesta päättävät Hämeenmaan asiakasomistajat, joiden ääniä tavoittelee 40 alueellista toimijaa.
Ilmoittautuminen Kannustajat-ohjelmaan päättyi helmikuun lopussa. Hakemuksia tuli yhteensä 132 kappaletta. Kannustajat-haku oli suunnattu kanta- ja päijäthämäläisille rekisteröidyille liikuntaseuroille (ei liigaseurat), harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille sekä paikallisille avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden toiminta painottuu lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
Maanantaina 13.3. käynnistyvässä äänestysvaiheessa Hämeenmaan asiakasomistajat päättävät Kannustajat-tuen jakautumisesta ohjelmaan valittujen toimijoiden kesken. Asiakasomistajilla on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan heille lähetettävän henkilökohtaisen sähköpostilinkin kautta. Äänestys on käynnissä 26.3. saakka.
Äänestysajan päätyttyä tuki jaetaan toimijoiden kesken suhteutettuna heidän saamiinsa äänestysmääriin. Tasapuolisuuden vuoksi jokainen ohjelmaan valittu toimija saa Kannustajat-tukea vähintään 300 euroa ja enimmillään 3 000 euroa tukea.
Äänestysvaiheeseen valitut toimijat:
Päijät-Häme
Asikkalan Ampumaseura ry, 7-14v ampumakoulutoiminta
Asikkalan Ampumaseura ry. on perustettu 1964. Seuran jäsenmäärä on nykyisin noin 240 henkilöä. Seurassa harrastetaan pistooli-, kivääri- ja riistamaalilajeja. Jäsenille järjestetään seuran toimesta ohjattuja harjoituksia. Nuoret voivat aloittaa ammunnan harrastaminen osallistumalla seuran järjestämään ampumakoulutoimintaan. Asikkalan Ampumaseuran kilpailutoiminta koostuu eri lajien seuran- ja kunnanmestaruuskilpailuista. Lisäksi ampujia lähetetään kansallisiin kilpailuihin, osa seuran jäsenistä on menestynyt hyvin SM-tasolla. Talvikauden syys-huhtikuun viikoittain kokoontuvissa ilma-aseammuntaa harrastavissa ryhmissä on mukana yli 40 nuorta. Mukana olijoista halukkaat pääsevät myös osallistumaan lajin kilpailuihin. Kesällä ajalla kesä-elokuu osa nuorista ottaa osaa myös pienoiskivääri harjoituksiin ja kilpailee lajissa.
Asikkalan Moottorikerho Ry, Salpausselän Moottorikerho Ry, Crossikoulu
Asikkalan Moottorikerho Ry:n ja Salpausselän Moottorikerho Ry:n järjestämä Crossikoulu on kaikille päijäthämäläisille motocrossista, CC:stä tai endurosta kiinnostuneille junioreille (4-25 v). Crossikoulu on toiminut jo 8 vuotena. Kuljettajia on kausilla ollut 20-100, vuonna 2022 oli 60 kuljettajaa. Varsinainen kausi on toukokuusta-lokakuulle 2 kertaa viikossa. Lokakuusta-huhtikuuhun järjestetään erilaisia yhteisiä ajotapahtumia ja valmennuksia. Ajoharjoittelu tapahtuu Vesivehmaan, Kukonkoivun ja Pippon crossi- ja enduroradoilla. Teemme myös vierailuja muillekin crossiradoille. Vuokraten Heinolan, Orimattilan, Mäntsälän ja Hausjärven crossiratoja sekä Imatran OffRoadAreenaa (sisäcrossirata).
Crossikoulu on yhteisöllistä toimintaa, jossa on mukana koko perhe. Vanhemmat ajavat lasten kanssa radoilla tai toimivat radalla lippumiehinä turvaten turvallisen ajamisen jokaiselle lapselle. Crossikoulun toiminta perustuu täysin talkootyöhön. Joka kauden aloitamme 0 € budjetilla ja käytämme kerätyt varat kokonaisuudessaan junnuihin. Crossikoulun sisällöstä vastaa ohjaajat, joita on 8-10 per kausi. Crossikoululaiset saavat myös Crossin ja Enduron SM/MM tasolla ajavilta kisakuljettajilta tukensa opetuksen muodossa. Lapset ovat innostuneita oppimaan uutta ja halukkaita näyttämään omat taitonsa SM/MM kärjessä kilpaileville kuljettajille/kouluttajille. Heistäkin osa on Crossikoulun kasvatteja. Kannustajat-tuen avulla kehittäisimme yhteisöllisyyttä lasten ja aikuisten kanssa vielä enemmän, kuten esimerkiksi erilaisten leirityksien myötä. Viimeisen parin vuoden aikana on selkeästi perheiden huonovointisuus ja yksinäisyys lisääntynyt, joten näin ollen tähän on panostettava.
Asikkalan Raikas
Asikkalan Raikas on perinteikäs urheiluseura, jonka lajeihin kuuluvat yleisurheilu, suunnistus, lentopallo ja hiihto. Liikkuvassa Asikkalan kunnassa Raikas tarjoaa liikuntamahdollisuuksia pikkulasten leikkimielisistä leikeistä vanhempien urheilijoiden valmennustoimintaan. Kesäisin Raikkaan suunnistuskoulussa lähes 50 eri-ikäistä lasta tutustuu suunnistuksen saloihin ja metsässä liikkumiseen hauskoilla suunnistusradoille -ja harjoitteilla. Myös yleisurheilukentällä iso joukko pieniä yleisurheilukoululaisia tutustuu eri lajeihin. Toiminta jatkuu läpi talvikauden monien erilaisten liikuntaryhmien parissa. Lentopalloa pelataan miesten ja naisten vuorojen lisäksi nuorten ohjatussa ryhmässä. Keskeistä on tarjota liikunnaniloa ja elämyksiä sekä harrastelijoille että kilpaileville lapsille ja aikuisille sekä saada mahdollisimman moni innostumaan ja nauttimaan liikunnasta. Kannustajat-tukea hyödynnettäisiin uusien välineiden hankintaan, seuravaatteisiin sekä leiritoimintaan.
Vääksyn Olkkari ry
Vääksyssä toimiva yhteisökahvila. Meillä käy noin 30-40 nuorta päivittäin ja mukaan mahtuu myös senioreita. Aamuisin tarjoilemme puuroa ja voileipiä. Koitamme totuttaa nuoria terveellisimpiin ruokatottumuksiin. Meillä on vapaaehtoinen maksu joka ei kata kuluja. Saamme kunnalta vuotuisen pienen avustuksen ja välillä saamme pieniä lahjoituksia toimintaan. Olisimme hyvin kiitollisia pienenkin tuen saamisesta toimintaamme.
Celestial Stars Cheer Team ry, Heinola
Celestial Stars Cheer Team ry on vuonna 2020 korona-aikana perustettu Heinolalainen cheerleadingseura, jonka tavoitteena on ylläpitää lasten ja nuorten liikunnan iloa ja tarjota myös vähävaraisille perheille mahdollisuus harrastaa cheerleadingia. Seuramme jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 100. Harrastajia seurassamme on 3 vuotiaasta 17 vuotiaaseen saakka. Alusta asti seuran tavoitteena on ollut tarjota harrastusmahdollisuus mahdollisimman monelle harrastajalle ja tukea lasten ja nuorten harrastamista; laskutamme kausimaksun pienempinä kuukausimaksuina ilman lisäkuluja ja myönnämme sisaralennuksen lisäksi huojennusta kausi- ja leirilaskuihin vähävaraisille perheille. Kannustajat-tuella kattaisimme vähävaraisten harrastajien maksuhuojennuksia sekä tarvittavia varustehankintoja, joita ensisijaisesti tällä hetkellä ovat minitason kilpailijoiden puvut sekä apuvälinehankinnat harrastejoukkueille.
Heinolan Kuoroyhdistys, Musiikkiteatteri Intopiukee
Heinolan Kuoroyhdistys ylläpitää Musiikkiteatteri Intopiukeen lasten ja nuorten harrastusryhmiä. Olemme ainoa teatteritoimintaa lapsille ja nuorille tarjoava taho Heinolassa. Toiminnan lähtökohtana on keskittyminen hetkeen ja toisten kunnioittaminen. Ryhmissä harjoitellaan ilmaisun perustaitoja kuten äänenkäyttöä, tunneilmaisua, vuorovaikutusta, kehon hallintaa ja liikeilmaisua sekä yhdessä toimimista. Kokeilu ja mukaan heittäytyminen turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä kasvattaa rohkeutta ja itseluottamusta. Musiikkiteatterin elementteihin lauluun, tanssiin ja kuvitteellisessa roolissa toimimiseen päästään myös käsiksi harrastuksen edetessä. Ohjaaja räätälöi esitykset ryhmille huomioiden lasten persoonalliset kyvyt ja ominaisuudet. Musiikkiteatteri Intopiukeessa on mukana lapsia ja nuoria 6-vuotiaasta 16 -vuotiaaseen. Viikoittaisia harjoituksia järjestetään neljässä eri ikäisten ryhmässä.
Kausimaksuilla ja esitysten lipputuloilla pyritään kattamaan ryhmien ohjaamiseen ja toiminnan johtamiseen liittyvät viikoittaiset palkkiokulut koko toimintavuoden ajalta. Harrastajien kausimaksut pyritään kuitenkin pitämään kohtuullisina ja alueen muuhun harrastustoimintaan verrattavina, jotta osallistuminen olisi mahdollista mahdollisimman monelle. Samoin esitysten pääsylippuhinnat tulee olla kohtuulliset, jotta tällainen kulttuuritarjonta tavoittaa yleisönsä. Tulot eivät riitä kattamaan kaikkia toiminnan kustannuksia ja esitysten toteuttaminen vaatisi lisärahoitusta. Kannustajat-tuesta olisi tähän apua.
Heinolan Taitoluistelijat ry
Heinolan Taitoluistelijat ry tarjoaa valmennusta luistelua harrastaville tai kilpaileville lapsille, nuorille ja aikuisille. Seurassamme on saanut valmennusta hiukan yli 100 luistelija vuosittain. Luistelua harrastavia on noin 60 % ja vakavammin luistelua harrastavia noin 40 %. Seuralla on palkkalistoilla tällä hetkellä päävalmentaja, apuvalmentaja ja muutamia tuntivalmentajia. Harjoittelemme elokuun alusta maaliskuun loppuun Heinolan jäähallissa, jossa harjoittelu on hinnaltaan ollut pääosin kohtuullista. Valmennuskautemme jatkuu ns. kilpasarjojen osalta kuitenkin toukokuun loppuun asti, joten joudumme ostamaan jääaikaa esim. Vierumäen urheiluopistolta, kun omasta hallista sulatetaan jäät. Jäämaksut Vierumäellä ovat huomattavasti kalliimpia
Olemme yrittäneet myös aktivoida koko perhettä osallistumaan luisteluun tarjoamalla aikuisille mahdollisuuden harjoitella yhtä aikaa luistelukoululaisensa kanssa omassa aikuisryhmässä tai luistella oman lapsensa kanssa valmentajan opastuksella. Edistyneemmille aikuisluistelijoille on myös oma harrasteryhmänsä. Kesällä 2022 tarjosimme maksutta perheen pienemmille liikkuvan leikkikoulun (kerran viikossa), jonka pääpaino oli liikunnan ja leikin varjolla parantaa lapsen motorisia taitoja. Samanaikaisesti järjestettiin myös aikuisille ohjattua liikunnallista toimintaa. Heinolan Taitoluistelijat on pienen kaupungin aktiivisesti toimiva urheiluseura, joka haluaa tarjota monipuolisia liikunnallisia vaihtoehtoja koko perheelle luistelun ympärillä. Seuran haasteet ovat taloudellisia, ”oman” hallin jääajan vähyys, jäähallin tulevaisuuden epävarmuus, lajin harrastajien vähyys ja pienenevät ikäluokat. Kannustajat-tukea käyttäisimme viime kesän leikkikoulutoiminnan jatkamiseen. Se on satsausta tulevaisuuteen, sillä toivomme, että joku osallistujista innostuisi tulemaan syksyllä luistelemaan kanssamme.
Heinolan Voimisteluseura
Heinolan Voimisteluseura on vuonna 1927 perustettu heinolalainen voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys sekä Suomen Voimisteluliiton jäsenseura. Tarjoamme päijäthämäläisille harrastajille erilaisia lasten, nuorten ja aikuisten liikunnan harrasteryhmiä sekä joukkuevoimistelun kilparyhmiä. Tällä hetkellä seurassamme harrastaa viikoittain yli 140 eri-ikäistä lasta ja nuorta, sekä lisäksi 40 aikuista. Liikuntaryhmien lisäksi seuramme järjestää erityisesti perheille suunnattuja maksuttomia tapahtumia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa vuosittain. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on pystyä myös järjestämään joukkuevoimistelu kilpailuita ja kasvattaa muutoinkin lajin toimintaa seurassa.
Me Heinolan Voimisteluseurassa uskomme, että lapsena ja nuorena koettu liikuntaharrastus kasvattaa lapsista sosiaalisia, liikunnallisia ja terveet elämäntavat omaavia aikuisia. Meille on tärkeää, että liikunnallisessa harrastuksessa syntyy onnistumisen kokemuksia ja liikunnan iloa. Liikunnan tulisi mielestämme olla myös koko perheen yhteinen voimavara. Tuemme vähävaraisia lapsiperheitä liikunnan pariin myöntämällä vapautuksia ja kevennyksiä seuramme harrasteryhmien kausimaksuista, jotta jokaisella halukkaalla lapsella, nuorella tai aikuisella olisi mahdollisuus tulla mukaan harrastamaan liikuntaa Heinolan Voimisteluseuraan.
Salibandy Heinola Ry
Salibandy Heinola Ry on Heinolalainen salibandyn ja jääkiekon erikoisseura. SB Heinolassa on 300 jäsentä. Nuorin jäsenemme on kolmevuotias ja vanhin aktiivijäsen on 82 vuotias. Pyrimme tarjoamaan terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa kaikille ihmisille, joskin juniorit ovat suurin harrastajaryhmämme. Mahdollisesti saatava Kannustajat-tuki suunnataan seuran junioritoimintaan.
Union Plaani r.y. Heinola
Union Plaani on vuonna 2013 perustettu Heinolalainen jalkapalloseura. Seuraamme edustaa tällä hetkellä miesten joukkueet kolmos- ja vitosdivarissa sekä juniorijoukkueet kymmenessä eri ikäluokassa. Lisäksi seuramme järjestää jalkapallokoulua pienimmille junioreille ja uusimpana toimintona Playmakers ryhmä tytöille. Toimimme Heinolassa aktiivisesti kunnan kanssa toteuttamalla Heinolan harrastemallin ryhmiä kuudella ala-koululla yli 150 oppilaalle ja toteuttamalla päiväkoti-koulu kiertueen keväisin yli 500 lapselle. Seuran missiona on myös tukea nuoria kasvussa aikuisuuteen terveellisessä ja kannustavassa ympäristössä. Haluamme auttaa nuoria terveellisissä elämäntavoissa, hyvän käytöksen perusteissa sekä urheilemisessa. Seuramme arvot ovat urheilullisuus, tavoitteellisuus, yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Pyrimme säilyttämään toimintamme arvojemme mukaisena panostamalla muun muassa valmennukseen ja harjoitteluolosuhteisiin. Kaudella 2022 jatkoimme kasvua ja pelaajamäärämme kasvoi ensimmäisen kerran yli 300 pelaajaan. Kaudella 2023 tavoittelemme maltillista kasvua edelleen. Olemme tällä hetkellä Päijät-Hämeen kolmanneksi suurin jalkapalloseura.
Mahdollinen Kannustajat-tuki ohjattaisiin Union Plaanin uusien juniorijoukkueiden harjoitteluvarusteiden ja ohjauspalkkioiden kuluihin. Näin saisimme pidettyä jalkapallon aloittamisen kulut kohtuullisena. (Kaudella 2022 huhti-lokakuun harrastaminen maksoi aloittavissa ikäluokissa 90€/kausi).
YMCA Heinola (Heinolan NMKY ry)
Olemme koripallo- ja ultimateseura Heinolasta. Toimintamme pyörii pääasiassa omassa talkoovoimin rakennetussa hallissa, YMCA Training Centerissä. Tämän lisäksi toimintaa on jokaisella heinolalaisella alakoululla iltapäivisin, jolloin toteutamme koripallokerhoja alakoululaisille. Pääasiassa olemme junioriseura, mutta toimintaa löytyy kaiken ikäisille, myös eläkeikäisille. Aikuisille emme tarjoa kilpaurheilua, vaan menemme terveysliikunta edellä. Seuramme tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle tasavertainen mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja tarjota mahdollisuus pysyä myöhemmin mukana seuratoiminnassa kuntoliikkujana, valmentajana, tuomarina tai vapaaehtoistoimijana. Kasvatamme lapsista ja nuorista seuramme arvojen mukaisesti liikunnallisesta elämäntavasta kiinnostuneita nuoria aikuisia. Käyttäisimme Kannustajat-tukea valmentajien kouluttamiseen sekä koko seuramme junioritoiminnan kehittämiseen.
Country Heels & Toes ry, Hollola
Olemme Hollolan Vesikansassa toimiva tanssiseura Country Heels & Toes ry, nykyisin somessa tunnetummin CHT Dancers. Seurassamme on tällä hetkellä noin 50 jäsentä, joista alaikäisiä on puolet, ja alle kouluikäisten tanssikerhossamme on seitsemän tanssijaa. Rivitanssia voi harrastaa kuka vaan ja toivotamme uudet tanssijat aina lämpimästi tervetulleiksi. Seurassamme voi harrastaa tanssia tai kilpailla sekä kotimaassa, että ulkomailla. Haluamme tuoda lisää näkyvyyttä ns. matalan kynnyksen harrastukseen, joka sopii kaikille ja jonka voi aloittaa neljävuotiaana, eläkeiässä, tai milloin tahansa! Tanssi huoltaa niin mieltä kuin kehoa, sekä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tällä hetkellä olemme Suomen ainoa rivitanssiseura, josta osallistuu tanssijoita kansainvälisiin kilpailuihin. Kilpailumatkojen kustantaminen jää lähinnä itse tanssijalle. Seurassamme aktiivisia kilpailijoita on melkein kaksikymmentä, alakouluikäisistä eläkeläisiin. Joukkoon mahtuu maailmanmestareita sekä huipulla kilpailevia tanssijoita. Kannustajat-tukea hyödyntäisimme kausimaksujen matalana pitämiseen ja harrastamisen mahdollistamiseen monille. Tahdomme myös antaa ohjaajillemme korvausta heidän suuresta työstään tanssijoidemme hyväksi. Pyrimme myös maksamaan osan kilpailumaksuista kilpailuihin osallistuville tanssijoillemme.
Hollolan 4H-yhdistys
Hollolan 4H-yhdistys toimii Hollolan kunnan alueella ja on osa Suomen 4H-liittoa. 4H-järjestö koostuu Suomen 4H-liitosta ja lähes 200 4H-yhdistyksestä ympäri Suomea. 4H on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja se auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen mielekästä tekemistä ja monipuolisen harrastuksen. Olemme mukana järjestämässä Hollolassa Harrastamisen Suomen mallin kerhotoimintaa kouluilla (Hämeenkoski, Nostava, Herrala, Kalliola, Paimela ja Salpakangas) sekä olemme järjestäneet leiritoimintaa sekä Salpakankaalla että Hämeenkoskella. Vuoden 2022 aikana kerhoissa kävi yhteensä 178 lasta.
Vuonna 2022 työllistimme 36 nuorta ja järjestimme nuorille työelämäkoulutuksia. Teemme tiivistä yhteistyötä Hollolan kunnan sekä paikallisten yhdistysten kanssa ja autamme Hollolan kylillä toimivia yhdistyksiä työllistämään nuoria välittämällä kunnan kesätyöseteleitä. Vuonna 2023 tulemme jälleen lisäämään nuorten koulutuksia sekä jatkamme kesätyöllistämistä sekä kerho- ja leiritoimintaa. Suuri painoarvo on myös nuorten yrittäjyyskasvatuksella; 4H-yrityksen voi perustaa 13-28 -vuotias nuori, jonka liiketoiminnan myynti on 50-8000 € vuodessa.
Hollolan koiraharrastajat ry
Hollolan koiraharrastajat ry on vuonna 2017 perustettu yhdistys, joten tämä vuosi on yhdistyksemme kuudes varsinainen toimintavuosi. Olemme voittoa tavoittelematon harrastusyhdistys, jonka toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla ja kokeista kerättävillä osallistumismaksuilla. Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda alueella asuvat koiraharrastajat koiraharrastukseen mukaan, edistää koirien koulutusta ja harrastustoimintaa, ohjata jäsenistöään kouluttamaan ja harrastamaan koiriensa kanssa tavoitteena terve, käyttökelpoinen, hyväluonteinen ja yhteiskuntakelpoinen koira, toimia päämääriensä hyväksi laillisesti ja puolueettomasti. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koirakokeita, kilpailuja, kursseja, koulutustilaisuuksia, leirejä, neuvonta- ja huvitilaisuuksia.
Suurimpina käyttökohteina näkisimme koulutuskenttämme auraamisen talviaikaan ja pätevien kouluttajien palkkioiden maksamisen. Hallivuokrat vievät budjetistamme vuosittain yllättävän ison osan. Lisäksi koulutustarvikkeisiin tarvitaan aina rahaa, sillä ne kuluvat käytössä ja koiratarvikkeet ovat tällä hetkellä kalliita. Olisimme kuitenkin onnellisia pienestäkin avusta ja varsinkin siitä ajatuksesta, että meidän toimintamme koetaan tarpeelliseksi.
Hollolan Urheilijat -46
Hollolan Urheilijat -46 on vuonna 1946 perustettu yleisseura. Seuramme lajeina ovat ampumahiihto, hiihto, soutu, suunnistus ja yleisurheilu. Tarjoamme liikunta- ja urheilumahdollisuuksia niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Seurassamme panostetaan kilpaurheilun lisäksi monipuoliseen harrastamiseen ja kuntourheiluun. Aktiivinen ja kannustava porukka sekä osaavat ohjaajat ja valmentajat mahdollistavat polun kohti omia tavoitteita. Maastohiihdon osalta olemme olympiakomitean auditoima Tähtiseura ja täytämme hyvän ja laadukkaan seuratoiminnan kriteerit lapsissa ja nuorissa. Seurassamme on noin 600 jäsentä. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa ja pyrimme kehittämään alueen urheilu- ja liikuntatoimintaa. Järjestämme vuosittain useassa eri lajissa tapahtumia ja kilpailuja, joista isoin on Finlandia- hiihto.
Olemme merkittävä paikallinen lasten ja nuorten liikuttaja. Toimintamme on ympärivuotista sekä talvi- että kesälajeissa. Pyrimme kehittämään toimintaamme ja tasavertaistamaan harrastajien asemaa sekä madaltamaan mukaan tulemisen kynnystä. Harrastus- ja jäsenmaksumme ovat matalia. Ne kattavat valmennuksen, ohjauksen, leiri- ja kisakuluja vuosittaisen taloustilanteen mukaan sekä kilpailuihin liittyvät ilmoittautumismaksut. Lasten suunnistus-, ampumahiihto-, hiihtokoulumaksut ovat nimellisiä. Merkittävällä rahallisella tuella erityisesti lapsia ja nuoria kohtaan pyrimme mahdollistamaan kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden päästä mukaan turvalliseen ja hyvin organisoituun toimintaan.
Matit ja Maijat ry
Matit ja Maijat on hollolalainen tanssiseura, joka on perustettu vuonna 1977. Seuramme pitkäaikaisjäsenet tekevät kovaa talkootyötä seurassamme, jotta lapset ja nuoret pysyisivät harrastuksen parissa. Vuosittain Matit ja Maijat järjestää omia konsertteja, sekä esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja festivaaleilla eri puolilla Suomea. Seuramme nuorimmat itsenäiset tanssijat ovat 2-vuotiaita ja ryhmiä on aikuisiin saakka. Seuramme lapsia ja nuoria on noin 40. Kansantanssi on muuttunut vuosien saatossa ja haluamme omalla panoksellamme tuoda kansantanssin monimuotoisuutta esille ja luoda ihmisille uusi kuva kansantanssista. Meidän arvoihin kuuluu, että jokainen tanssija on tervetullut meille omana itsenään ja kaikkia kunnioitetaan sellaisena kuin on. Kyse on ryhmätyöskentelystä, jossa tanssitaan tiiviisti yhdessä, joten erilaisten ihmisten kanssa opitaan toimimaan pienestä pitäen.
Seuramme lapset ja nuoret ovat aktiivisia leireilijöitä vuosittain, jossa harjoitellaan monipuolisesti ja tavoitteellisesti. Leirimaksut koostuvat opettajan palkasta, leiripaikan maksusta ja ruokamaksuista. Lisäksi tapahtumiin osallistuminen ja Tanssirallit ovat hintavia seuralle. Seuramme panostaa myös uusiin puvustuksiin ja nytkin on suunnitteilla yhdelle ryhmälle uudet feresit eli esiintymisasut. Käyttäisimme mahdollista Kannustajat-tukea helpottamaan näitä seuran kuluja.
Urheiluseura Hollolan Toverit ry
Kyseessä on Hollolan kirkonseudulla toimiva perinteikäs urheiluseura, joka on perustettu vuonna 1932. Seura järjestää ympäri vuoden toimintaa kaiken ikäisille ihmisille. Seurassa on tällä hetkellä 330 jäsentä. Pääkohderyhmänä ovat alueen alakouluikäiset lapset, mutta toimintaa on muunkin ikäisille lapsille ja aikuisille. Seuran tarjontaan kuuluvat hiihtokilpailut, maastojuoksut, jalkapallo, pesäpallo, kolmiottelut, salibandy, koripallo, lentopallo, kuntojumppa, kehonhuolto, temppujumppa, leikkiliikka, pelikerho sekä juoksukoulu. Urheiluseura järjestää myös omistamallaan Harjulan tanssilavalla lasten discoja kahdesti vuodessa ja vuokraa lavaa tanssien ja muiden tapahtumien järjestämiseen.
Järvelän Jäppärä ry, Kärkölä
Järvelän Jäppärä ry on Päijät-Hämeen Kärkölässä toimiva urheiluseura, joka on perustettu vuonna 1972. Tällä hetkellä seurassa on noin 200 jäsentä. Jäseniä on Kärkölän lisäksi lähialueilta, kuten Hollolasta, Lahdesta ja Hausjärveltä. Jäppärän lajivalikoimaan kuuluu jalkapallo, salibandy, kaukalopallo, futsal sekä uutena lajina frisbeegolf. Hyvin aktiivista junioritoiminta on jalkapallon sekä salibandyn puolella, joista löytyy toistakymmentä eri ikäisten joukkuetta. Juniorijoukkueita pelaa liittojen alaisissa sarjoissa sekä esimerkiksi Riihimäen nappulaliigassa ja Päijät-Hämeen Lähiliigassa. Toiminta on saanutkin uutta potkua kuntaan vuonna 2021 valmistuneen uuden liikuntahallin myötä. Aikuisten puolella joukkueet pelaavat joko liittojen alaisia sarjoja tai Lahden Kortteliliigaa. Seura pyrkii myös tekemään läheistä yhteistyötä Kärkölän kunnan kanssa tarjoten apuaan esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin. Lisäksi kesäisin järjestetään lasten jalkapallokoulu ja viime vuonna järjestimme esimerkiksi Tupla + Katusählyturnauksen osakilpailun. Myös frisbeegolfin harrastusmahdollisuudet paranevat kunnassa vuonna 2023 entisestään kun pääosin talkootyöllä rakennettu 18-väyläinen AA1-luokan frisbeegolf-rata valmistuu Hähkäjärven lähimaastoon. Hankkeelle on saatu alueen Leader-ryhmältä (Etpähä ry) hankerahoitusta.
Junioritoiminnassa pyrimme pitämään harrastuskustannukset mahdollisimman pieninä, jolloin yhä useammalla olisi mahdollisuus harrastaa. Pienessä kunnassa ei ole aina mahdollisuutta harrastaa monipuolisesti eri lajeja ja olemmekin todella ylpeitä, kun voimme tarjota lapsille, nuorille ja toki myös aikuisille merkityksellistä ajanvietettä ja harrastuksia. Seuralle saatavat tuet ja avustukset käytämme aina poikkeuksetta junioritoiminnan tukemiseen ja hyväksi. Aikuisjoukkueet rahoittavat oman toimintansa kausimaksuilla sekä talkootyöllä. Kannustajat-tuen avulla pystyisimme hankkimaan juniorijoukkueille esimerkiksi harrastusvälineitä, peliasuja ja kattamaan vaikka sarjamaksuja.
FC Kuusysi r.y. Lahti
FC Kuusysi r.y. on perustettu 1934. Pitkän ja maineikkaan historian aikana FC Kuusysi on voittanut miehissä viisi Suomen mestaruutta ja kaksi Suomen Cup mestaruutta, sekä edustanut useasti suomalaista jalkapalloa Euroopan kentillä. FC Kuusysi on laadukas seurayhteisö, jossa jalkapallo on mahdollista jokaiselle. Seura toimii kasvattajaseurana niin tytöille kuin pojille ja pelaajapolut yltävät aina naisten ja miesten edustusjoukkueisiin asti. Junioritoiminnan lisäksi seuralla on erityisliikuntaryhmät, ikämiesjoukkue Seniors sekä naisten kuntofutisryhmät. Joukkuetoiminnan lisäksi seurassa toimii vahva lastenliikuntaryhmätoiminta. Kokonaisuudessaan seurassa on tällä hetkellä noin 1700 pelaajaa ja yli 200 ohjaajaa ja valmentajaa. Seuran arkisessa toiminnassa toimii lisäksi useita satoja vapaaehtoistoimijoita. FC Kuusysissä pelaajat ja valmennus ovat keskiössä. Pelaajatien tavoitteena on luoda kaikille pelaajille turvallinen ja optimaalinen kehitysympäristö. Toiminta-ajatuksen mukaisesti seuran tehtävänä on tarjota pelaajille laadukasta omantasoista toimintaa.
FC Kuusysi mielletään myös laadukkaana tapahtumajärjestäjänä. Se järjestää merkittäviä, isoja tapahtumia Lahdessa ja lähikunnissa. Suurista tapahtumista on hioutunut seuran vakituisia toimintoja, ja muun muassa joulumarkkinat, Masto Cup -turnaus ja futiskoulut tunnistetaan paikallisesti merkittävinä tapahtumina. Seura on perustanut vuonna 2019 tukijengi-toiminnon, jolla tuetaan vähävaraisten perheiden lasten jalkapalloharrastusta. Tukijengiin ovat liittyneet paikalliset yritykset ja yksityiset henkilöt. Perheet voivat anoa seuran harrastustoimintaan tukea vapaamuotoisilla hakemuksilla. Vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan tarvitaan varantoja tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin.
FC Reipas ry, Lahti
FC Reipas on jalkapalloseura, joka tarjoaa laadukasta harrastustoimintaa jokaisen lapsen/nuoren omalla huipulla. FC Reipas järjestää kaikille halukkaille harrastus- ja kilpailutoimintaa eri tasoilla sekä luo edellytykset lahjakkaille pelaajille menestymiseen. Seura kannustaa sidosryhmiensä kanssa lapsia ja nuoria liikunnalliseen ja vastuuntuntoiseen elämäntapaan hauskan harrastuksen parissa. Seuramme slogan on Iloa – Innostumista – Intohimoa. Näitä em. asioita me haluamme tuottaa lasten harrastustoiminnassa. FC Reippaalla on toimintaa 5-19 -vuotiaille. Seurallamme oli kauden 2022 lopulla 1202 pelaajaa. Vuotuisia suurtapahtumiamme ovat päiväkotitapahtumat, Jalkapallokoulu ja Lahti Soccer-turnaus. Lisäksi järjestämme koulujen iltapäiväkerhoja neljällä eri koululla.
Mahdollisen Kannustajat-tuen käyttäisimme seuran toiminnan kehittämiseen, erityisesti nuorempien lasten ryhmien toimintaan sekä vähävaraisten perheiden tukemiseen. Mahdollisia käyttökohteita voi olla mm. varustehankinnat, ohjaajien koulutus/uuden valmennuslinjan jalkauttaminen ja vähävaraisten perheiden taloudellinen tukeminen.
Junior-Pelicans ry, Lahti
JuniorPelicans on päijäthämäläinen juniorijääkiekkoseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota koko Päijät-Hämeen alueen kaikille 4-20 -vuotiaille lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa oman taitotasonsa ja halunsa mukaan. Junior-Pelicans ry on perustettu 2016, perustajaseuroina kaikki päijäthämäläiset juniorijääkiekkoseurat (Kiekkoreipas ry, Heinolan Kiekko ry, Nastolan Kiekko juniorit ry, Pelicans 2000 Hollola ry, Kanavan Pallo -80 ry ja Vekin tuki ry), seuran kotipaikka on Lahti ja toimintaa on lähes kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Perustoiminta: Kiekkokoulu, Korttelikiekko, Easy Hockey, Edustusjoukkueet -> 70 joukkuetta. Lisäksi mm. aikuisten harrasteryhmä, kiekkoleirit, liikuntakerhot, Vierumäki-turnaukset, päiväkoti- ja koulukiertueet, Iltapäivätoiminta. Seurassa pelaajia on 1 200, toimihenkilöitä 400, joista valmentajia 200, päätoimisia työntekijöitä 10 ja tapahtumia on kauden aikana noin 6 500.
Kaikki mahdollinen tuki tullaan käyttämään juniorityön hyväksi. Seuran hankkimat sponsorointitulot vähentävät joukkueiden maksuja ja alentavat näin suoraan vanhempien maksamia kausimaksuja. Kaikki tuki ja yhteistyö on elintärkeätä seuran toiminnalle!
Kaukalopallo Lahti ry
Kaukalopallo Lahti ry on keväällä 2022 perustettu kaukalopallon erikoisseura, jonka toiminnan ytimessä ovat arvopohjainen lapsi- ja nuorisotyö sekä tavoitteellinen valtakunnallinen kilpailutoiminta, jota tarvitaan juniorityön tueksi ennen kaikkea esikuvallisesti. Lasten ja nuorten liikkumisen lisäämisen sekä heidän arvopohjainen kasvattaminen on koko seuran tulevaisuuden toiminnan kulmakivi. Se on koko yhteiskunnan kehittymisen kannalta ydinasia, ja siinä haluamme kantaa oman kortemme kekoon. Pidämme tätä aidosti sydämenasiana, lapsista ja nuorista tulee välittää!
Kaukiskouluissa tasa-arvo ja yhdenvertaisuusteemat toteutuvat jo sitä kautta, että ideanamme on pyörittää niissä myös sekajoukkuetoimintaa, eli tytöt ja pojat muodostavat keskenään ryhmiä ja/tai joukkueita. Tulemme myös tarjoamaan kaikille yhtä paljon jää- ja valmennusaikaa. Kaukalopallo Lahti ry:llä on jo näyttöä siitä, että joukkue on pystynyt tuomaan muun muassa maahanmuuttajataustaisia nuoria mukaan jäätoimintaansa, veloituksetta. Maksamme itse kaiken lapsi- ja juniorityöhömme liittyvän, eli esimerkiksi jäävuoromaksut, varuste- ja välinehankinnat sekä ohjaajien pakolliset menot. Juuri näitä kuluja kattaaksemme haemme hieman helpotusta Kannustajat-tuesta. Meille on siis suuri arvo pystyä auttamaan myös vähävaraisia perheitä, ja juuri sen vuoksi muun muassa Kaukiskoulumme ovat ilmaisia.
Lahden Ahkera ry
Lahden Ahkera on yleisurheiluun ja painiin keskittynyt superseura, jossa on hyvä kasvaa aikuiseksi ja aikuisena! "Liikuntaa, huippu-urheilua ja elämyksiä" kuvaa hyvin toimintaamme, sillä tarjoamme mahdollisuuksia harrasteliikuntaan kaiken ikäisille sekä laadukasta kilpaurheilua ja monipuolisesti tapahtumia. Lahden Ahkeran yleisurheilun harrastajamäärä alle 14-vuotiaiden toiminnassa oli noin 650 harrastajaa menestyksekkään kesäyleisurheilukoulun 2022 myötä. Painitoimintaan on korona iskenyt menneinä vuosina hyvin rajusti. Viime kaudella toteutimme uusien harrastajien saamiseksi kuntokamppailukurssin, jonka kautta saimme salille 10 uutta harrastajaa. Tällä hetkellä salilla käy säännöllisesti alle 40 niskanvääntäjää. Kilpaurheiluun tähtäävän toiminnan lisäksi Ahkera tunnetaan Lahden alueella myös lasten harrasteliikuntapalveluiden tuottajana. Ahkeran järjestämille kesäleireillemme osallistuu kesäisin noin 150 lasta. Kesäleirit ovat suunnattu 1-3 -luokkalaisille lapsille jotka mahdollisesti ilman leirejä joutuisivat olemaan yksin kotona, kun vanhemmat ovat töissä. Leireillä lapset tutustuvat eri liikuntalajeihin.
Lahden ensi- ja turvakoti ry
Olemme Lahden ensi- ja turvakoti yhdistys, jonka eri työmuodoissa kohdataan vuosittain noin 800 perhettä ja perheissä olevia eri-ikäisiä lapsia. Pyrimme tarjoamaan haavoittuvissa olosuhteissa eläville lapsille ja nuorille ilon ja onnistumisen kokemuksia, joihin monilla ikätovereilla on mahdollisuus. Tällä tavoin tuetaan koko perhettä, sillä iso osa yhdistyksen asiakasperheistä on vähävaraisia ja mahdollisuudet virkistykseen ovat vähäisiä. Lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäistään vahvistamalla yksilön kokemusta, että jokainen on tärkeä ja arvokas. Lapsi ja nuori ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Käyttäisimme Kannustajat-tukea Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen asiakasperheiden ja lasten virkistystoimintaan sekä sosiaaliseen kuntoutukseen. Tuki lisäisi monipuolisesti mahdollisuuksiamme järjestää perheille suunnattuja osallistavia retkiä ja tapahtumia sekä kulttuurielämyksiä. Toiminnan tarkoituksena on ehkäistä osaltaan lasten ja nuorten syrjäytymistä ja eriarvoisuutta sekä tukea perheiden arjessa jaksamista toiminnallisin menetelmin. Tarkoituksena on tuottaa elämyksellisyyttä ja ilon kokemuksia perheitä osallistavin keinoin.
Lahden Golf Ry
Lahden Golf ry on yli 1900 jäsenensä voimin merkittävä päijäthämäläinen urheiluseura ja kansanterveydellinen toimija. Vuosittain Lahden Golfin kentillä pelataan yli 50 000 golfkierrosta, mikä tarkoittaa 150 000:ta liikuntatuntia ja 380 000:ta käveltyä kilometriä. Juniorijäseniä seurassamme on tällä hetkellä 140, joista noin 70 on mukana organisoidussa viikoittaisessa harjoitustoiminnassa. Lapsille ja nuorille on tarjolla viikkoharjoitusten ohella kesäleirejä, tutustumistapahtumia, koululaisvierailuja sekä myös muuhun liikuntaan kannustavia aktiviteetteja, kuten lajivierailuja. Kaudella 2023 erityinen panostuksemme on tyttögolfissa pyrkiessämme saamaan erityisesti uusia tyttöjunioreita lajin pariin. Suunnitelmissamme on jo äiti + tytöt lajitutustumisia ja mahdollisten lisäresurssien myötä pyrimme laajentamaan tätä toimintaa kesäkaudella entisestään.
Lahden Hiihtoseura ry
Lahden Hiihtoseura ry on vuonna 1922 perustettu hiihtoseura, jonka toiminta kattaa kaikki lumilajit, maastohiihdon, alpin, lumilautailun, freestylen, telemarkin, ampumahiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn. Hiihtoseuraan kuuluu noin 1.500 jäsentä ja sen vapaaehtoisrekisterissä on noin 2.000 henkilöä. Seuran toiminnan painopisteen ydin on nuorten ja alle 16-vuotiaiden lasten ohjaaminen ja valmentaminen. Tämä työ toteutetaan LHS-hengen mukaisesti, oikeudenmukaisesti ja laadukkaasti. Ohjaajien ja valmentajien rekrytoinnissa ja koulutuksessa huomioidaan lajiosaamisen lisäksi henkilöiden yhteistyökyky ja kyky toimia esimerkillisesti nuorten kanssa. Hiihtoseurassa ymmärretään, että seuralla on omalta osaltaan kasvatuksellinen vastuu nuorista. Seuran toiminta mahdollistaa myös huippu-urheilusta kiinnostuneille hyvän urheilijapolun maailman huipulle asti. Lahden Hiihtoseuran on saavuttanut seuraluokitteluissa useita ykkössijoja ja seuran urheilijat ovat saavuttaneet vuosien varrella yhteensä 110 olympia- ja MM-mitalia.
Lahden judoseura ry
Lahden judoseura järjestää nimensä mukaisesti judo-toimintaa Lahdessa. Seuramme vuosittainen jäsenmäärä on noin 130 jäsentä ja heistä reilusti yli puolet ovat lapsia ja nuoria. Seuramme kannustaa harrastustoiminnan lisäksi lapsia ja nuoria mukaan myös kilpailutoimintaan ja seuran harjoitukset tukevat erinomaisesti heidän kilpailullisia tavoitteita. Nuorimmat judon harrastajat seurassamme ovat 7-vuotiaita ja osallistuvat lasten peruskurssi-ryhmän harjoituksiin. Syksyllä 2023 pyrimme järjestämään oman muksujudo-ryhmän myös 5-6-vuotiaille lapsille. Judo kehittää lasten ja nuorten liikunnallisia taitoja, kuten voimaa, nopeutta ja ketteryyttä. Lisäksi harjoituksissa harjoitellaan ryhmässä toimimista ja toisten kunnioittamista. Kuten muissakin budolajeissa, lajinomaiset muodollisuudet tulevat tutuiksi harjoittelun edetessä ja opitaan toimimaan ryhmässä, vaikka kyseessä on loppujen lopuksi yksilölaji. Lahden judoseurassa pyritään edelleen järjestämään tavoitteellista ja kehittävää harjoittelua kaiken ikäisille, erityisesti lapsille ja nuorille. Jatkuvien hinnan nousujen vuoksi seuramme kokee tärkeäksi pyrkiä pitämään lasten ja nuorten harrastusmaksut kohtuullisina, jotta mahdollisimman monella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa monipuolisesti liikuntaa turvallisessa seurassa ja solmia ystävyyssuhteita. Mahdollinen Kannustajat-tuki kohdistettaisiin lasten ja nuorten harjoittelun monipuolistamiseen ja kehittämiseen.
Lahden Mailaveikot ry.
Lahden Mailaveikot on perinteinen, yli 90 vuotta toiminut pesäpalloseura, jossa juniorityö on edelleen vahvassa nosteessa. Juniorimailaveikkolaisia pelaa yhdessätoista joukkueessa yhteensä yli 200 pelaajaa. Uusia pelaajia otamme mukaan koko kauden ajan ja tutustumiskäynnit ovat maksuttomia. Arvojamme ovat kansallispelin lajiylpeys, liikunnan ilo, terve kilpailuhenkisyys ja yhdessä tekeminen. Talvella joukkueemme harjoittelevat monipuolisesti laji- ja pelitaitoja sali- ja kenttävuoroillaan. Järjestämme myös harjoitusotteluita ja -turnauksia lähikaupunkien seurojen ja joukkueiden kanssa. Keväällä joukkueemme siirtyvät harjoittelemaan ulkokentille. Tulevana kesänä juniorimme osallistuvat Pesäpalloliiton valtakunnallisiin sarjoihin ja PPL Eteläisen alueen aluesarjan peli- ja kilpasarjoihin. Kesän kohokohtia ovat alueelliset ja valtakunnalliset pesäpalloleirit, johon juniorpelaajamme valmentajineen ja huoltajineen ovat innolla lähdössä mukaan. Mailaveikkojen toiminta pyörii täysin talkootyönä. Kannustajat-tuki mahdollistaisi juniortoimintamme kehittämisen, junioritoimintaan liittyvät turnaukset, pelaajien erilliset lajitaitokoulutukset ja varustehankinnat.
Lahden Naisvoimistelijat ry
Lahden Naisvoimistelijat ry on 103-vuotias aktiivinen Suomen Voimisteluliiton jäsenseura. Seura on perinteinen lahtelainen harrastevoimisteluseura, joka liikuttaa lapsia, nuoria ja aikuisia ahkerasti Lahden kaupungin eri kouluilla. Vuonna 2022 kokonaisjäsenmäärä oli 399, joista oli lapsia ja nuoria 251. Toiminnan laajuudesta johtuen LNV on merkittävä liikunnan tarjoaja Lahden alueella, millä on merkittävää kansanterveydellistäkin vaikutusta. Seuran lasten ja nuorten harrastetoiminta kehittää perusliikuntataitoja, sosiaalisia valmiuksia sekä myöhemmässä ikävaiheessa lajitaitoja. Harrastetoiminta on keskitetty lähikouluille, joihin lasten ja nuorten on helppo päästä. Harrastemaksut on pidetty edullisina, jotta mahdollisimman monen olisi mahdollista osallistua. Lapsilla on mahdollista kasvaa ja kehittyä seurassa aina aikuisikään asti ja siirtyä kasvaessaan seuraavan ikäryhmän tunneille. Seura järjestää joka kevät perinteisen kevätnäytöksen, jossa kaikki lasten ryhmämme pääsevät esiintymään. Näytös on oleellinen osa toimintaamme. Lapset ja nuoret pääsevät esittelemään vuoden aikana oppimiaan taitojaan perheilleen ja sukulaisilleen.
Seura tukee nuorten ja lasten ryhmien nuorten ohjaajien kasvua, kehitystä ja osaamista kouluttamalla heitä mm. liiton ja aluejärjestön koulutuksissa ja sisäisellä ohjauksella. Nuorella on mahdollisuus kasvaa seurassa voimistelijasta apuohjaajaksi, sitten ohjaajaksi ja edelleen aktiiviseksi seuratoimijaksi. Vaikka korona on jo osaltaan hellittänyt, on korona-aika jättänyt vielä haasteita harrastustoimintaamme. Haluamme edelleenkin tarjota lapsille ja nuorille edullista ja laadukasta toimintaa ympäri Lahtea, lähikouluilla, siellä missä lapset ja perheet ovat. Harrastustoiminta, johon osallistuminen ei vaadi perheiltä suuria väline- ja rahallisia investointeja. Jotta voisimme pitää seuran toiminnan tulevaisuudessakin houkuttelevana ja innostavana harrastuksena, tuntisisältöjä kehitetään ja uusia välineitä hankitaan harkiten ja kestävästi. Ohjaajat kierrättävät niitä keskenään. Koska meillä ei ole omaa salia, ohjaajat kuljettavat niitä mukanaan omille tunneilleen lasten käyttöön. Lahden Naisvoimistelijat haluaa olla mahdollisimman monen lahtelaisen lapsen ja nuoren innostava ja monipuolisesti kehittävä harrastusseura jokaisessa ikävaiheessa.
Lahden Ratsastajat ry
Lahden Ratsastajat ry on noin 180 hengen ratsastusseura Lahdessa. Seuran tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta, parantaa jäsentensä tietoisuutta ratsastuksesta sekä hevosurheilusta sekä lisätä ratsastusurheilun harrastajien määrää. Tähän seura pyrkii järjestämällä kouluratsastus- ja esteratsastuskilpailuja ja kursseja sekä pitämällä koulutus- ja opetustilaisuuksia. Junioritoiminta on keskittynyt ratsastuskoulun alaisuuteen. Lapsille ja junioreille järjestetään koulutettujen kerho-ohjaajien toimesta hevoskerhoja. Heppakerhoa järjestetään yhteistyössä Takkulan Ratsastuskeskus Oy:n kanssa. Tarkoituksena on myös järjestää erilaisia leikkimielisiä kisoja ja tapahtumia mm. kepparikisoja.
Lahden Suunnistajat -37
Lahden Suunnistajat -37 liikuttaa ihmisiä ympärivuotisesti luonnosta ja ulkoilmasta nauttien. Lasten ja nuorten suunnistustoiminta on yksi tärkeimmistä osa-alueista toimintaamme ja se onkin kehittynyt kokonaisvaltaisesti vuosi vuodelta. Lasten suunnistuskoulussa (6-15-vuotiaille) on vuosittain noin 100 harrastajaa. Lasten suunnistuskoulussa opetellaan suunnistuksen perustaitoja aina kartan suuntaamisesta korkeuskäyrien lukuun. Nuorille noin 11-14-vuotiaille on perustettu oma Tsempit-ryhmä, jonka perustamisen päällimmäisenä tarkoituksena oli tarjota innokkaille ja jo kilpailutaipaleensa avanneille lapsille laadukkaita harjoituksia lasten suunnistuskoulutoiminnan lisäksi. SM-ryhmään kuuluvat ovat 15-20-vuotiaat nuoret, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti SM-kilpailut suurimpina tavoitteina mielessä. Pyrimme turvaamaan jokaiselle lapselle ja nuorelle väylän harrastaa suunnistusta haluamallaan tasolla.
Seuramme on saanut Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelman tähtimerkin lasten ja nuorten toiminnassa. Urheilugaalassa 2020 Lahden Suunnistajat –37 valittiin vuoden urheiluseuraksi 2019. Seura valittiin myös vuoden suunnistusseuraksi 2021. Lasten ja nuorten toiminnan laajentuessa ja kehittyessä vuosi vuodelta ryhmien ohjaaminen vaatii entistä enemmän resursseja ja osaamista. Käyttäisimme Kannustajat-tukea lasten ja nuorten suunnistusharrastuksen kehittämiseen, sekä leirien ja leiripäivien kulujen kattamiseen, jotta voimme pitää harrastusmaksut lapsille ja perheillä matalina.
Lahden Taitoluistelijat ry
Lahden Taitoluistelijat on tänä vuonna 50-vuotta täyttävä taitoluisteluseura, joka ylläpitää ja edistää taitoluisteluun sekä muodostelmaluisteluun liittyvää harrastus- ja kilpailutoimintaa. Seurassa on noin 380 jäsentä. Luistelijat kilpailevat kansallisella, SM- että kansainvälisellä tasolla. Järjestämme vuosittain kilpailujen lisäksi näyttävät joulu- ja kevätnäytökset. Taitoluistelijoiden harjoitteluun jääharjoittelun lisäksi olennaisena osana kuuluu myös oheisharjoittelu ja tanssi. Monipuolisia liikunnallisia taitoja ja perusominaisuuksia kuten liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota, ketteryyttä, nopeutta, kestävyyttä ja voiman kehittämistä harjoitellaan jään ulkopuolella päivittäin. Mahdollisimman monipuolisella harjoittelulla parannetaan pienten lasten perusliikuntataitoja sekä ennaltaehkäistään kilpaluistelijoiden rasitusvammoja ja samalla vähennetään loukkaantumisriskejä. Tuki mahdollistaisi monipuolisemman harjoittelun jään ulkopuolella, tarvittavien harjoitteluvälineiden hankinnan sekä myös tanssin ja muun lajia tukevan toiminnan lisäämisen. Oheisharjoitteluvälineillä pääsisivät harjoittelemaan kaikki seuran luistelijat aina pienistä luistelukoululaisista aikuisluistelijoihin asti.
Lahden Tanhuujat ry
Lahden Tanhuujat ry on nuorisoseura, joka täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Seuran toiminnan pääpainona on suomalainen kansantanssi. Jäsenistön ikähaarukka on laaja; nuorimmat ovat kolme vuotiaita ja vanhimmat senioreita. Seuralla on tällä hetkellä yhteensä neljä lapsiryhmää (3-12-vuotiaille), 13-17-vuotiaiden nuorten ryhmä ja kaksi aikuisryhmää. Lisäksi tarjolla on kaksi FolkJam-tanssiliikuntaryhmää sekä Kansantanssin alkeet -ryhmä nuorille ja aikuisille. Alle 18-vuotiaita jäseniä seurassa on tällä hetkellä noin 50. Lahden Tanhuujien toiminta-ajatuksena on tarjota tavoitteellista ja tasokasta harrastustoimintaa eri-ikäisille, ennen kaikkea lapsille ja nuorille, kansantanssin ja -musiikin parissa.
Tanssinopetuksen sisältö perustuu Taiteen perusopetuksen yleiseen oppimäärään. Lisäksi alle 8-vuotiaille järjestetään varhaisiän opetusta ja yli 18-vuotiaille aikuisopintoja. Harrastustoiminnan avulla edistetään lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua ja liikunnan harrastamista. Toiminnan perustana ovat nuorisoseurojen arvot - osallisuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys. Seura järjestää vuosittain omia tanssinäytöksiä, joissa seuran kaikki ryhmät esiintyvät. Niitä ovat mm. kevät- ja joulujuhla sekä syksyinen kansantanssi- ja kansanmusiikkikonsertti. Tanhuujien lapsi- ja nuorisoryhmät osallistuvat keväällä 2023 myös alueelliseen kansantanssikatselmukseen (Tanssiralli) sekä erilaisiin tapahtumiin ja esiintymisiin, mm. Nuorisoseurojen järjestämään suureen valtakunnalliseen Kalenat-tapahtumaan kesällä 2023 Lappeenrannassa. Kannustajat-tukea käytettäisiin 85-juhlavuoden tapahtumiin, lapsi- ja nuorisoryhmien laadukkaan harrastustoiminnan edistämiseen sekä Kalenat-tapahtumaan osallistuvien lasten matkakuluihin.
Lahden Uimaseura
Lahden Uimaseura on yli 100-vuotias seura, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia lahtelaisessa uintiurheilussa. Seura liikuttaa tällä hetkellä noin 840 jäsentä, joista ylivoimaisesti suurin osa on lapsia ja nuoria. Seuran toiminnan ydin on uintitaitojen opettaminen, lasten ja nuorten harrasteuinnin palvelut sekä menestyksekäs kilpauintitoiminta. Seura liikuttaa viikoittain yli 80 ryhmää ja kaikenikäisiä harrastajia vauvoista ikäihmisiin, harraste- ja kilpauimareista erityisryhmiin. Seuran uimareita on vuosittain mukana myös uinnin maajoukkueryhmissä. Seuran visiona ja tavoitteena on saada opetettua mahdollisimman monelle Päijät-Hämeessä asuvalle hyvät uintitaidot. Uinti on ainoa pakollinen laji koulujen opetussuunnitelmassa ja vastaamme myös Lahden alakoulujen uinnin opetuksista. Tuki tultaisiin käyttämään lasten ja nuorten harrasteuinnin kehittämiseen sekä nuorten ohjaajien kouluttamiseen.
Lahden Ursa ry
Lahden Ursa ry on kaikenikäisille harrastaja-astronomeille tarkoitettu voittoa tavoittelematon yhdistys Päijät-Hämeen alueella. Tähtitieteen harrastusyhdistys perustettiin Lahdessa vuonna 1948 Ursan paikallisosastoksi. Sen jäsenmäärä ylitti alussa Ursan pääosaston jäsenmäärän, ja yhdistys itsenäistyi kokonaan 1970-luvun alussa Ursan aloitteesta. Nykyisin yhdistyksessä on noin 160 jäsentä. Lahden Ursan toimitilat kaukoputkineen sijaitsevat Pirttiharjun vesitornissa. Huipulla sijaitseva observatorio on Suomen suurimpia.
Lahen rullalautailijat ry
Lahen rullalautailijat ry on perustettu edistämään rullalautailun ja scoottauksen harrastamista Lahdessa. Järjestämme skeittikouluja, valmennusta ja olemme tiiviissä yhteydessä kaupungin virkamiehiin ja pyrimme saamaan lisää harrastuspaikkoja Lahteen. Haemme Kannustajat-tukea jotta saisimme kesällä järjestettyä skeittikouluja ja harrastajille rakennettua lisää skeitattavaa vanhan bussiaseman parkkipaikalla sijaitsevalle diy parkille.
Lahti Basketball Juniorit ry
Lahti Basketball Juniorit ry on lahtelainen juniori- ja harrastekoripalloseura, joka järjestää toimintaa 2-vuotiaista aikuisiin asti. Kilpaurheilupolku seurassa kulkee 6-vuotiaista 18-vuotiaisiin, harrastepolku alkaa 2-vuotiaista ja jatkuu aikuisiin asti. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä noin 639 kappaletta. Tällä hetkellä seura on Suomen kymmenen suurimman koripalloseuran joukossa.
Inflaatio ja sähkökriisi ovat haastaneet perheitä ja heidän talouttaan, ja kasvavassa määrin on tullut yhteydenottoja vähävaraisten perheiden osalta avustusten ja tukien hakemisten muodossa. Mahdollisesti saatava tukisumma käytettäisiin täysimääräisenä tukemaan lasten ja nuorten paluuta harrastusten pariin käynnistämällä lisää harrasteryhmiä eri puolille Lahtea ja lähikuntia. Tarkoituksena on saada laajennettua seuran Alakoulun korisliigatoimintaa, joka on matalan kynnyksen liikuntaharrastuksen aloituspaikka. AKL-harjoitukset järjestetään omalla lähikoululla heti koulun jälkeen, jolloin pelaajat voivat jäädä koulusta suoraan harjoituksiin. Samalla vanhempien iltakuskaukset helpottuvat, kun harrastuksessa on jo käyty vanhempien töistä päästessä.
Lahti Ringette Ry
Lahti Ringette Ry on Lahden alueella jo vuodesta 1982 asti liikuttanut lapsia ja nuoria niin jäähalleilla kuin sen ulkopuolellakin. Seurassa on noin 200 jäsentä. Tavoitteemme on mahdollistaa mahdollisimman matalalla kynnyksellä osallistuminen harrastamiseen ja yksilöllisen pelaajapolun kautta mahdollistaa kehittyminen jopa SM-sarjatasoille asti. Toimintamme perustuu täysin vapaaehtoistoimintaan. Toimintaamme on Lahdessa ISKU-areenalla ja SOL-areenalla sekä Pajulahden jäähallissa. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Hollolan ringetten kanssa ja toteutamme luistelukoulutoimintaa myös Hollolan jäähallissa. Aktiivisen ja asiantuntevan toiminnan kautta pystymme kasvattamaan Lahti ringettessä maailman huipputasolle tähtääviä pelaajia. Tähän meillä on hyvät mahdollisuudet, sillä Suomi on jo useampana vuonna voittanut ringetten maailmanmestaruuden.
Vuoden 2023 tavoitteemme on mahdollistaa matalalla kynnyksellä liikuntamahdollisuuksia vähävaraisille lapsille ja perheille. Suunnittelemme toimintaa johon nimenomaan olisi mahdollista saada mukaan lasten lisäksi myös perheiden vanhempia liikkumaan yhdessä lastensa kanssa. Jäähallien kustannusten nousun vuoksi tarvitsemme erityisesti tämän toiminnan toteuttamiseen tukea kattaaksemme suunnitellusta toiminnasta aiheutuvia jäämaksukustannuksia. Hämeenmaan Kannustajat-tuki mahdollistaisi tämän suunnitelman toteutumista.
Lahti-Sulkkis
Olemme yli 40 vuotta toiminut lahtelainen urheiluseura ja yhdistys, joka keskittyy Lahden seudun sulkapallotoiminnan edistämiseen. Sulkapallo on urheilulaji, jossa on alhainen aloituskynnys, koska peli on todella hauskaa jo vähäiselläkin osaamisella. Tämän vuoksi sulkapallo on erityisen sopiva laji lapsille ja nuorille, joilla on muuten isompi kynnys aloittaa liikuntaan pohjautuva harrastus. Olemme tehneet viime vuosina paljon kehitystyötä ja toimenpiteitä, joilla on pyritty edistämään lajin junioritoimintaa. Olemme esimerkiksi lisänneet salivuorojen määrää koronan aikana ja sen jälkeen, koska harrastajamäärämme ovat yllättäen kasvaneet nopeasti erityisesti junioripuolella. Seuraamme kuuluu tällä hetkellä noin 60 juniorijäsentä. Mahdollisella Kannustajat-tuella olisi tarkoitus rahoittaa osaavien juniorivalmentajien aiheuttamia kustannuksia sekä salikustannuksia. Tavoitteenamme on tarjota mielekäs ja motivoiva harrastusvaihtoehto lahtelaisille lapsille ja nuorille. Tämän lisäksi Lahti-Sulkkis on kiinnostunut löytämään lahjakkaita nuoria pelaajia kilpavalmennuksen piiriin.
LCS Panthers Ry, Lahti
LCS Panthers Ry:ssä harrastaa ja kilpaurheilee noin 550 lasta ja nuorta monipuolisessa joukkuelajissa nimeltä cheerleading. Valmentajia seurassa toimii noin 60. Seurassa on 20 joukkuetta. Harjoituskertojen määrä per joukkue vaihtelee 1-5 kertaan viikossa. Seurassa voi harrastaa ja kilpaurheilla 3-vuotiaista aikuisiin. Toimintaa on Lahdessa ja Asikkalassa. LCS on noussut Suomen 10 suurimman cheerleadingseuran joukkoon.
Kannustajat-tuki mahdollistaisi meille edelleen panostamisen harrastamisen ja kilpaurheilun puitteisiin, jotka tukevat liikuttamista ja upeiden urheilijoiden sekä harrastajien kehittymistä. Tarvetta on harjoittelua tukeville välineille ja uusille kisapuvuille.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys ry
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys ry on jo 102 vuoden ajan pyrkinyt edistämään lahtelaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Toimintoja ohjaavat MLL:n arvot: lapsen ja lapsuuden arvostus, yhteisvastuu, inhimillisyys ja yhdenvertaisuus. Tarjoamme erilaisia toimintoja lapsille, nuorille ja lapsiperheille sekä teemme yhteistyötä alueen muiden lapsiperhetoimijoiden kanssa. Vuosittain olemme järjestäneet päiväleirejä 1.-3. –luokkalaisille lahtelaisille lapsille ja tarkoituksena on tarjota heille mielekästä ja turvallista toimintaa kesäloman aluksi, vanhempien vielä työskennellessä. Toiminnalla pyritään helpottamaan pienten koululaisten vanhempien hoitojärjestelyjä, ennaltaehkäisemään pienten koululaisten yksinäisyyttä sekä vähentämään lasten, ilman aikuisten läsnäoloa, vietettyä aikaa. Päiväleirien sisällöllä pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä, tarjoamaan uusia elämyksiä sekä mahdollisuutta tutustua uusiin kavereihin.
Mukkulan Riento Ry, Lahti
Mukkulan Riento Ry on 85-vuotias perinteikäs lahtelainen yleisseura. Painin harrastaminen Mukkulan Riennossa aloitettiin keväällä 2021. Vajaassa kahdessa vuodessa painin harrastajamäärä on lähes kolminkertaistunut seuramme ryhmissä. Painijaoston toiminta on täysin nuoriso- ja lapsipainotteista. Tällä hetkellä Riennossa toimii kolme erillistä painiryhmää. Kisaryhmän ikähaitari on 9–17 vuotta ja siihen osallistuu 14 tavoitteellisesti harjoittelevaa nuorta. Viime syksynä perustimme uuden ryhmän eli Painikoulun, jossa tällä hetkellä harjoittelee painin alkeita 14 lasta, joiden ikähaitari on tällä hetkellä 5-9 vuotta. Nassikkapainiryhmän toiminta suorastaan räjähti ja tällä hetkellä Nassikoissa pyörii 28 pientä (4-6 v) vipeltäjää. Mukkulan Riennon kolmessa painiryhmässä on tällä hetkellä yhteensä lähes 60 lasta ja nuorta. Toiminnan uudelleen virittäminen on vaatinut paljon työtä ja myös taloudellista tukea. Kaikki tuki on tarpeen jatkossakin toiminnan kasvattamiseksi.
Nastolan Naseva
Meillä pidetään yleisurheilukoulua ympäri vuoden 5-15 vuotiaille lapsille ja nuorille. Harjoitukset pidetään syys- ja kevätkaudella Pajulahdessa sisäkentällä ja kesällä Nastolan urheilukeskuksessa ulkokentällä. Meillä on tällä hetkellä noin 50 harrastajaa. Pienimmille harrastus on lajiin tutustumista, yhdessä toimimista ja liikunnan iloa. Isommilla noiden edellä mainittujen asioiden lisäksi on mahdollisuus kehittyä taitojensa mukaan ja heidän osallistumistaan ainakin paikallisiin kilpailuihin kannustetaan. Olemme pieni seura, joka haluaa tarjota paikallisille lapsille mahdollisuutta päästä liikunnan pariin matalalla kynnyksellä.
Nastolan Nopsa
Nastolan Nopsa on Nastolassa toimiva jalkapalloseura, jossa on noin 220 jäsentä. Lasten ja nuorten määrä on suurin, noin 175 junioria / nuorta. Seurassa on tyttö- ja poikajoukkueita, sekä yksi miesten ja naisten joukkue. Aktiivista toimintaa on jopa 3 vuotiaista aikuisiin saakka, pääpaino on 5-15 vuotiaissa. Seura toimii täysin vapaaehtoisten pohjalta. Seuralla ei ole omia sopimuksellisia sponsoreita, vaan kerää jäsenmaksuja sekä erilaisia avustuksia toiminnan pyörittämiseen. Lisäksi joukkueet keräävät omia sponsoreita ja jäsenmaksuja joukkuetoiminnan pyörittämiseen.
Nopsa käyttäisi kannustajat-tukea seuran harrastus- ja kilpailutoiminnan pyörittämiseen: kenttämaksuja, palloliiton sarjamaksuja, 5-10 vuotiaille jäsenille tarjotaan ilmaiseksi harrastepassi (pelipassi+vakuutus) seuran puolesta, erotuomarikuluja, nuorten joukkueiden karuselli turnauksia jne. Tuki olisi meille todella tärkeä ja meillä on tärkeä rooli harrastamisessa Nastolan alueella, ja jopa yhteistyössä myös lahteen asti.
Nuorisoseurat Etelä-Suomi
Kehitämme ja mahdollistamme alueella tehtävää kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Kasvatus- ja harrastustoimintamme edistää lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua sekä aktiivista ja vastuullista kansalaisuutta. Eri-ikäisten yhdessä toimiminen vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta sekä lisää hyvinvointia. Ydin on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Nuorisoseuratoiminta on puoluepoliittisesti sitoutumatonta kulttuuri- ja nuorisotoimintaa. Suurimmat tapahtumamme tänä vuonna ovat Tanssiralli Orimattilassa huhtikuussa, Luova Lava -päiväleirit Lahdessa kesäkuussa 7-14 -vuotiaille sekä Sysmän telttaleiri 8-12 -vuotiaille kesäkuun viimeisellä viikolla. Yhteensä nämä tapahtumat kerää yhteen noin 150 eri ikäistä lasta ja nuorta.
OmaKamu, Lahti
OmaKamu toiminnassa vapaaehtoinen aikuinen lähtee lähialueen lapselle tai nuorelle aikuiseksi ystäväksi eli Kamuksi. Tavoitteena on tavata lasta muutama tunti parin viikon välein ja tehdä jotain molempia kiinnostavaa. Jokaisesta Kamu-parista tulee heidän näköisensä. Suurin osa ulkoilee ja retkeilee, pelaa lautapelejä, leipoo ja laittaa ruokaa ja käy esim. uimassa eli tekee aivan tavallisia arkisia asioita yhdessä. Kokemus on osoittanut, että mitä merkityksellisemmäksi Kamu kokee suhteensa PikkuKamuun, sitä pitkäaikaisempi suhteesta muodostuu. Ja mitä pitkäaikaisempi suhde lapsella on aikuiseen ystäväänsä, sitä paremmin toteutuu tukiverkoston laajeneminen ja hyvinvoinnin ja osallisuuden lisääntyminen. Ja tiettyä on, että oman potentiaalin löytämisen kautta syrjäytyminen vähenee. Vuonna 2022 Lahden OmaKamussa oli 39 Kamu-paria. Toimintaa on ollut Lahdessa neljä vuotta ja yhteensä yli 50 lasta on saanut kauttamme itselleen aikuisen ystävän. Toimintaamme rahoittaa STEA ja toimimme Harjulan Setlementissä. OmaKamu tarjoaa perheille matalankynnyksen ennaltaehkäisevää tukea niihin tilanteisiin, joissa huoltaja jostain syystä kokee tarvetta perheen ulkopuoliselle aikuiselle. Lapsella voi olla yksinäisyyttä, kiusatuksi tulemista tai vanhemman voimavarat ovat vähissä tai muuton takia verkosto olematon. OmaKamu tarjoaa koulutuksen ja tuen vapaaehtoiselle sekä etsii hänelle sopivan lapsen sekä tarjoaa tukeaan Kamu-suhteen kestäessä jopa lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Yhteisöllisyys toteutuu yhteisillä OmaKamun tarjoamilla kaikille osallistujille ilmaisilla tapahtumilla. Tapahtumissa olemme esim. vierailleet Korkeasaaressa ja Hiihtomuseossa, käyneet sisävesiristeilyllä, seikkailleet Pajulahdessa sekä paistaneet makkaraa nuotiolla.
Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden harrastukseen. Toiminnassamme on perheitä, joiden lapsilla ei ole taloudellista mahdollisuutta haluamaansa harrastukseen. OmaKamuna voimme tarjota kertaluonteisen tutustumisen esim. liikuntaharrastukseen, mutta mitäpä iloa on tutustua harrastukseen, joka on taloudellisesti tavoittamattomissa. Tiedämme lapsia, joille harrastusraha mahdollistaisi uuden mieleisen harrastuksen ja pitkässä juoksussa harrastuksen mahdollistaminen voi olla syrjäytymistä estävä tekijä. Meillä OmaKamu-toiminnassa on tietoa alueen lapsista joille yksilö- tai ryhmämuotoisen harrastuksen mahdollistaminen olisi suuri ilo.
Padel Lahti ry
Padel Lahti ry on vuonna 2020 perustettu Padelin erikoisseura. Yhdistyksemme tarkoituksena on edistää padelin harrastamista sekä klubikulttuuria Päijät-Hämeen talousalueella seuramme arvojen (ilo ja intohimo, kunnioitus, luottamus, oppiminen ja kasvaminen) mukaisesti. Järjestämme harjoituksia, valmennusta, kilpailuja sekä tapahtumia, juhlia ja muuta padeliin liittyvää toimintaa. Seurallamme on jäseniä lähes 200, joista junioreita n. 40. Jäsenmäärämme on koko ajan kasvussa ja seurallamme on merkittävä rooli lajin tasa-arvon ja alueen junioritoiminnan edistämisessä. Seuralla ei ole omia toimitiloja, mutta vuokraamme kenttätilaa toiminnoillemme Padel Lahti oy:ltä, mikä on tällä hetkellä tyypillistä padel seuroille. Tällä hetkellä aikuisryhmien lisäksi tarjoamme lapsille ja nuorille säännöllisiä harjoitteluryhmiä kuutena päivänä viikossa. Toiminnassamme on mukana lapsia alakoulun ensimmäiseltä luokalta aina lukiolaiseen saakka. Tavoitteenamme on vastata kasvavaan kysyntään ja mahdollistaa tulevina vuosina yhä useammalle nuorelle ryhmiä ja toimintoja kokeilla ja harrastaa padelia. Hyödyntäisimme Kannustajat-tukea suoraan toiminnoista syntyviin kustannuksiin, kuten ohjaajakorvauksiin, kenttävuokriin sekä lapsille ja nuorille ilmaisiin harrastusvälineisiin.
Partiolippukunta Lahden Siniset ry.
Lahden Siniset on 1940 perustettu, noin 100 jäsenen aktiivinen partiolippukunta, joka tekee kasvatus- ja nuorisotyötä perinteisenä ja vahvasti paikallisena toimijana koko Lahden alueella. Partiossa toimitaan ikäkausiryhmissä, jotka toteuttavat jokaiselle ikäkaudelle räätälöityä partio-ohjelmaa. Toimintaan osallistumisen kustannukset ovat erittäin pienet ja moniin muihin harrastuksiin verrattuna partio on hinnaltaan ylivoimaisen edullinen. Partio tavoittaakin lapsia ja nuoria hyvin erilaisista lähtökohdista ja liittymisen kynnys on selvästi esimerkiksi kilpaurheilua matalampi. Partiolle omintakeista on toiminta luontoympäristössä ja Lahden Sinisille erityistä on toiminta veneympäristössä sekä erilaisissa vesistöissä. Lippukunnan veneilykausi alkaa tyypillisesti toukokuussa ja jatkuu lokakuulle saakka. Partiossa toiminta ja erilaiset elämykset järjestetään pääsäätöisesti vapaaehtoistyön kautta. Tällöin pienetkin avustukset tukevat vahvasti tekemämme nuorisotyön toteuttamista ja antavat mahdollisuuden kasvattaa sen laajuutta sekä erityisesti tarjota sitä myös vähävaraisten perheiden lapsille perheen lähtökohdista riippumatta.
Payback Lahti ry
Payback Lahti ry on vuonna 2021 perustettu hyväntekeväisyysyhdistys, joka tukee taloudellisesti vähävaraisia lahtelaisia lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksissa yli lajirajojen. Vuonna 2021 yhdistys jakoi tukia vajaalla 15 000 eurolla ja viime vuonna 2022 tukisumma nousi 27000 euroon. Payback Lahti ry maksoi lahtelaisten urheiluseurojen lasten ja nuorten harrastusmaksuja kaikkiaan yli 50 lapselle muun muassa jalkapallossa, koripallossa, jääkiekossa, salibandyssa, uinnissa, ratsastuksessa, voimistelussa, karatessa, cheerleadingissa ja tenniksessä. Yhdistys toimii täysin kuuden hengen hallituksen talkoovoimin muun muassa yrityksille liikunnallisia varainkeruutapahtumia järjestämällä.
Pinna Skateboarding ry
Pinna Skateboarding ry on lahtelainen rullalautailu yhdistys, jonka tavoite on tuoda skeittaus mahdollisimman pienellä kynnyksellä mahdollisimman monen ulottuville, sekä näin edistää skeittikulttuuria ja harrastusolosuhteita kokonaisvaltaisesti, sekä skeittauksen tarjoamien työkalujen avulla hyvinvoinnin lisääminen niin yksilöillä kuin yhteisössä. Toiminnan tavoitteet ja toimintamallit pohjautuvat yhdistyksen arvoille, joita ovat yhdenvertaisuus, vastuullisuus, hyvinvointi ja oppiminen. Toimintaa järjestetään laajasti mm. skeittikoulujen, -leirien, -kerhojen, sekä monimuotoisten skeittitapahtumien muodossa ympäri Suomen, pääpaino kotipaikkakunnalla Lahdessa ja sen ympäristössä. Toiminnan avulla tutustutamme uusia harrastajia lajin pariin, sekä opastamme, valmennamme ja järjestämme tapahtumia ja toimintaa lajin harrastajille.
Päijät-Hämeen Autismi ja Asperger ry (Autas)
Yhdistyksemme tarkoitus on Päijät-Hämeen autismiyhteisön hyvinvoinnin tukeminen. Maakunnassa asuu 2000 - 4000 autismikirjolle kuuluvaa henkilöä. Heidän lisäksi autismiyhteisöön kuuluvat kaikki henkilöt, joita autismi koskettaa, kuten vanhemmat, puolisot, sisarukset, opettajat, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Autas järjestää vapaaehtoisvoimin osallistavaa autismiesteetöntä toimintaa. Autismiesteettömyydessä kiinnitetään huomiota osallisuuden ja yhdenvertaisuuden esteiden poistamiseen tai madaltamiseen. Esteet voivat liittyä esim. aistitoimintaan, kommunikointiin, liikkumiseen ja/tai kanssakäymiseen. Niitä aiheuttavat sekä rakennettu ympäristö että yhteiskunnan toimintamallit.
Säännölliseen toimintaamme kuuluu erilaisia harrastusryhmiä, joita on tällä hetkellä kolme: kulttuuri, kädentaidot ja autismikirjon aikuisten vertaistuki. Tänä vuonna aloittaa lisäksi esteettömiä liikuntamahdollisuuksia järjestävä "Sportti-toiminta". Järjestämme myös vuosittain useita tutustumiskäyntejä. Niissä tila tai palvelu on varattu yksinomaan Autas-porukalle ja tarkoituksena on lisätä kirjon henkilöiden osallistumismahdollisuuksia ja antaa palveluntuottajille kokemusta esteettömän toiminnan järjestämiseksi. Pyrimme siihen, että järjestämämme toiminta olisi maksutonta. Kannustajat-tukea käyttäisimme erityisjärjestelyjä vaativien osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Päijät-Hämeen salibandyseura, PHSB (Pelicans SB)
Päijät-Hämeen salibandyseura (Pelicans SB) tarjoaa salibandyn harrastusmahdollisuuden kaikille. Nuorimmat harrastajat ovat 3-vuotiaita ja käyvät vanhempiensa kanssa lapsi-aikuinen sählyssä. Iäkkäimmät ovat yli 50-vuotiaita ja käyvät naisten salibandykerhoissa ja äijäsäbässä. Meillä on tosi laaja kerhotoiminta, jossa matalan kynnyksen salibandyharrastajia on lähes 400. Tämän lisäksi joukkuetoiminnassa on noin 350 pelaajaa. Liikutamme siis viikoittain lähes kahdeksaasataa lasta. Nykyinen jäsenmäärämme on noin 900.
Kannustajat-tuen avulla voisimme panostaa lasten ja nuorten kerho- ja joukkuetoimintaan entisestäkin enemmän ja tarjota mahdollisuuden vielä isommalle määrälle lapsia laadukkaaseen toimintaan palkkaamalla enemmän ohjaajia ja uusimalla varusteita sekä saamalla lisää liikuntatiloja käyttöömme.
Ride Salpaus ry, Lahti
Ride Salpaus on pyöräilyolosuhteiden ja pyöräilyharrastuksen edistäjä Lahdessa. Lahden vanhalle raviradalle toteutettiin viime vuonna ratojen rakentamisen ja ylläpidon projekti yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Projektin seurauksena toteutettiin monipuoliset harrastusmahdollisuudet eri ikäisille, mutta ensi sijaisesti tavoitteena oli tehdä lapsille ja nuorille pyöräilyharrastuspaikka. Ride Salpaus ylläpitää ratoja talkoovoimin. Lapsille ja nuorille tarjottiin viime vuoden aikana mahdollisuus lainata ilmainen maastopyörä ja tätä tullaan jatkamaan myös tulevana kesänä. Viime vuonna lainaajia oli 1600 henkilö, joista puolet oli koululaisia. Koululaisille järjestettiin ohjattuja liikuntatunteja Raviksella. Lisäksi rataa käytti aktiivisesti Lahden pyöräilijöiden pyöräkoulu viikoittain keväällä ja syksyllä. Kokonaiskävijämäärä oli n.5200, joista 80% lasten ja nuorten ajokertoja. Ride Salpaus ry palkittiin Vuoden liikunta- ja urheiluteko 2022 palkinnolla Päijät-Hämeen Urheilugaalassa 18.2.2023.
Shoreikan Karate Club ry, Lahti
Shoreikan Karate Club ry on lahtelainen karateseura, joka on perustettu 1979 ja rekisteröity 1981. Seurassamme on jäseniä noin 150, joista reilu puolet eli 80 on alle 15-vuotiaita nuoria ja lapsia, joille on tarjolla monipuolista ohjattua harjoittelua ja liikuntaa. Seuramme osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin juniori kilpailuihin säännöllisesti useamman kerran vuodessa.
SUPER teatteri, Lahti
SUPER teatteri on vuonna 2015 perustettu lastenteatteri, joka toimi aluksi ilman omaa teatteritilaa vieraillen mm. Lahden kaupunginteatterissa. Keväällä 2016 SUPER aloitti toimintansa omissa toimitiloissa Lahden keskustassa. SUPER teatteri on vakiinnuttanut paikkansa lahtelaisella kulttuurikentällä ”matalan kynnyksen lastenteatterina”, koska teatterilippujen hinnat ovat toiminnan alusta asti pidetty alhaisina (6-10€/lippu). Teatteri on saanut erityisen paljon kiitosta siitä, että koko perheen on mahdollista tulla nauttimaan laadukkaasta lastenkulttuurista, koska esitykset ovat paitsi koko perheelle sopivia, myös edullisia. Taiteellisen toiminnan lisäksi SUPER teatterissa on teatterikerhotoimintaa lapsille. Omat ryhmänsä on 6 – 8 -vuotiaille (10 kerholaista), 9 – 12 -vuotiaille (13 kerholaista), erityistä tukea tarvitseville (7 kerholaista), kehitysvammaisille (5 kerholaista), sekä esiintyvien lasten ryhmä (12 kerholaista). Ensi syksyksi on suunnitelmissa perustaa myös vauvateatteriryhmä, sekä nuorten oma ryhmä. Teatterikerhoissa lapset pääsevät tutustumaan laaja-alaisesti teatterin maailmaan, sekä opettelevat itseilmaisua ja tunnesäätelyä, ja luontevaa esiintymistä. Esiintyvä ryhmä toteuttaa koko perheen näytelmän esitettäväksi SUPER teatterissa, tällä hetkellä työn alla on satu Liisa Ihmemaassa.
Viipurin Reipas ry, Lahti
Olemme lahtelainen voimisteluseura, joka tarjoaa harrastusmahdollisuuden telinevoimistelun, TeamGymin ja FreeGymin parissa. Seura liikuttaa viikossa noin 650 Päijät-Hämäläistä lasta, nuorta ja aikuista. Ryhmiä on tarjolla taaperoista ikääntyneisiin, mutta valtaosa jäsenistä on lapsia. Vaikka seura on harrastepainotteinen, se tarjoaa myös mahdollisuuden kilpavoimisteluun. Lisäksi seura on ollut mukana koulujen kerhotoiminnassa. Voimistelukerhoilla tarjotaan voimistelua myös niille lapsille, joilla ei ole mahdollisuutta harrastaa seuran jäsenenä, esimerkiksi taloudellisista syistä.
Kannustajat-tuki käytettäisiin lasten ja nuorten liikuntaleirien järjestämiseen. Yhteisöllisen tapahtuman esim. elämyksellisen leirikokemuksen myötä yhteenkuuluvuus ja Me-henki vahvistuu. Yhdessä toimiminen opettaa lapsille vuorovaikutusta ja edesauttaa yhteenkuuluvuuden tunteen lisääntymistä. Leirejä järjestetään kaikille avoimina pääasiassa koulujen loma-aikoina, jolloin lapset saavat tekemistä eivätkä joudu olemaan yksin vanhempien ollessa töissä. Parhaimmillaan leirit tuovat lapsen elämään iloa, elämyksiä, liikunnan riemua ja uusia kavereita.
Villähteen Nuorisoseura ry, Villähteen Willi – tanssi ja liikunta
Villähteen Nuorisoseura ry:n alainen jaosto Willi – Villähteen tanssin ja liikunnan kerho järjestää liikunta- kädentaito- ja muskari toimintaa 0–16-vuotiaille lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Kerhossa on 200 harrastajaa ja 11 ohjaajaa, jotka jakautuvat 15 harrasteryhmään. Vuodessa Willi järjestää 8 tapahtumaa sekä 4 leiriä. Tapahtumat tuotetaan vapaaehtoisvoimin. Haluamme olla tukemassa perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia arjessa kuin myös juhlassa. Willin järjestämiä tapahtumia ovat keppihevoskisat, leffailta, tanssipäivä Pyrylässä, alakouluikäisten liikunnalliset kesäleirit, perheleiri, pilkkitapahtuma, Villähteen Vitonen, Perinneleikit kunniaan -tapahtuma ja Pyrylän joulu.
Willi ei ole pelkästään lapsen harrastus. Haluamme tuottaa arjen hyvinvointia koko perheelle. Olla perheen hyvinvoinnin mahdollistaja ja muistojen tekijä. Olemme juurruttaneet itsemme laadukkaina toimijoina perheiden arkeen, kuin myös juhlaan. Uskomme, että lapsen harrastus kantaa läpi elämän, harrastuksella on väliä. Se mahdollistaa enemmän, kun pelkän taidon oppimisen, siitä saa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Saatamme perheitä yhteen kokemaan, liikkumaan, leikkimään ja verkostoitumaan. Koemme sen erittäin tärkeäksi, etenkin näinä erikoisina aikoina mitä maailmalla(kin) tapahtuu. Haemme Kannustajat-tukea, jotta voisimme panostaa enemmän alueemme perheisiin ja harrastus- ja tapahtumatoiminnan kehittämiseen.
MLL Orimattilan yhdistys ry, kesätoiminta
MLL Orimattilan yhdistys ry:n kesätoiminta tuo turvaa, kavereita ja mielekästä tekemistä pienten koululaisten lomapäiviin. Lisäksi järjestämme yhteistyönä kaikille avointa ja maksutonta kesätoimintaa lapsiperheille mm. puistotreffien ja kyläpäivien muodossa. MLL tukee eriarvoisessa asemassa olevia lapsia, nuoria ja perheitä järjestämällä mm. vuosittain Joulupuu- ja Auta ruokalahjalla -keräykset sekä jakamalla harrastustukia vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille.
Järjestämme kesällä 2023 koululaisten kesätoimintaa, jonka tavoitteena on tarjota osallistavaa ja yhteisöllistä toimintaa ensisijaisesti 7–10-vuotiaille koululaisille turvallisessa toimintaympäristössä omalla lähialueella vanhempien työpäivän aikana yhteensä 5 toimintaviikkoa Orimattilan keskustassa, Pennalassa ja Mallusjoella. Kesätoiminnan sisältö muodostuu monipuolisesta yhdessä toimimisesta, askartelusta ja muista kädentaidoista, leikistä, liikunnasta, peleistä ja retkistä lähialueelle. MLL on järjestänyt kesätoimintaa koululaisille vuodesta 2012 alkaen. Toiminnalla on merkittävä asema osana paikkakunnan matalankynnyksen kesän toimintatarjontaa.
Kesällä 2023 järjestämme myös jo 3. kerran lapsiperheille puistotreffejä ja kyläpäiviä yhteistyössä seurakunnan ja avoin päiväkoti Kimpan kanssa. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan asukkaiden omia toiveita sisällöistä ja toteutuspaikoista, jota varten keväällä toteutetaan osallisuuskysely. Osallistujamäärät ovat arviolta 70–150 kouluikäistä ja 50–300 lapsiperheikäistä osallistujaa. Kannustajat-tukea käytettäisiin näiden suunnitteilla olevien toimintojen järjestämiseen.
Orimattilan Eränkävijät ry
Olemme Orimattilassa toimiva riistanhoitoa, koulutusta, metsästystä, urheiluammuntaa, eränkäyntiä ja kenneltoimintaa, harjoittavan yhdistys Orimattilan Eränkävijät ry. Seuramme valittiin Suomen Metsästäjäliiton vuoden 2022 metsästysseuraksi. Rakennamme Orimattilaan Salolan Ampumaurheilukeskukseen nykyaikaisia ampumaratoja, jossa panostetaan ympäristöarvoihin, radoille tulee luotikeräysloukut ja laavu. Alueelle valmistui vuonna 2022 uusia ratoja; pienoisluodikko, silhuetti ja pienoishirvi/villikarjurata. Meille tulee myös 150 m jousiammuntarata. Jousiammunta kiinnostaa erityisesti nuoria ja olemme saaneet harrastajajoukkoomme uusia nuorisojäseniä. Toiminnassamme haluamme jakaa vanhempien tietämystä myös nuorten erähenkisten ihmisten käyttöön. Järjestämme vuosittain Nuorten Metso leirin. Vuonna 2022 leirille osallistui 71 nuorta, 9 – 14v. nuorta. Leirin osanottajamäärän ovat olleen vuosittain 40 – 90 nuoreen.
Orimattilan Judoseura r.y.
Judo harrastuksessa yhdistyy hienolla tavalla lajin monipuolisuus ja soveltuvuus. Alta kouluikäisestä lajia voi harrastaa pitkälle eläkeikään asti. Judoa on harrastuksena mahdollista käyttää kevyenä liikunta/kunto-harrastuksena mutta myös kovatasoinen kilpaurheilu on mahdollista. Moniin muihin urheilumuotoihin verrattuna judo on edullinen harrastus. Orimattilan judoseurassa on jäseniä Orimattilan kaupungista, mutta se palvelee myös lähikuntien lapsia ja nuoria. Jäsenistä löytyy eri sosioekonomisen, kulttuurin ja kielien omaavia judokoita. Lajin puitteissa harrastuskavereista tulee elinikäisiä ystäviä ympäri maailman ja judon filosofia tukee vahvasti henkistä kasvua, muiden kunnioittamista ja yksilön omaa kasvua. Judo on upea yksilölaji jota ei voi harrastaa yksin! Joten toivomme saavamme tukea tähän arvokkaaseen työhön.
Orimattilan Jymy
Orimattilan Jymy on vuonna 2023 120-vuotias yleisseura, johon kuuluu 9 lajijaostoa. Nuorisotoimintaa toteutamme viidessä eri jaostossa: koripallossa, salibandyssä, yleisurheilussa, tanssissa ja voimistelussa sekä hiihdossa/ampumahiihdossa. Liikutamme viikoittain useampia satoja Orimattilan seudun lapsia. Lisäksi toteutamme liikuntakerhotoimintaa Orimattilan alueella, josta yhtenä esimerkkinä Kesäliikuntaa Orimattilassa, joka liikuttaa monipuolisesti satoja lapsia koulujen kesäloman aikana. Lisäksi osallistumme mukaan Suomen mallin harrastustoimintaan tarjoamalla kerhotoimintaa kouluille. Haemme mukaan Kannustajat-ohjelmaan, sillä pandemian myötä lapsia on pudonnut liikuntaharrastuksista ja toimintamme on useassa seurassa pienentynyt viimeisten vuosien aikana. Pyrimme Kannustajat-tuen avulla vahvistamaan valmennusta, toiminnan kasvattamista ja matalan kynnyksen toimintaa. Tuki kohdennetaan täysin lasten ja nuorten liikuntatoimintaan.
Orimattilan Pedot ry
Orimattilan Pedot on vuonna 1967 perustettu perinteikäs seura, joka tarjoaa jalkapalloa koko elämänkaaren mitalle. Pedoissa on juniorijoukkueet tytöille ja pojille - tällä hetkellä 2016 syntyneistä 2008 syntyneisiin saakka. Pedoissa on näissä joukkueissa rekisteröityneenä kaudella 2022-2023 yhteensä 198 junioripelaajaa. Junioreiden joukkuetoiminnan lisäksi Pedot järjestää vuosittain kesällä parin viikon mittaisen jalkapallokoulun, jossa pääsee tutustumaan lajiin ilman, että sitoutuisi suoraan joukkuetoimintaan. Jalkapallokoulun kohdeikäryhminä ovat tänä vuonna 2015-2017 syntyneet tytöt ja pojat. Vuosittainen osallistujamäärä on n. 50-60 futiskoululaista. Jalkapallokoulusta voi halutessaan jatkaa oman ikäisten joukkuetoimintaan ja nuorimmille (tänä vuonna siis 2017-syntyneet) perustetaan syksyllä oma joukkue seuraan.
Vuosittainen Petoliiga on seuran järjestämä jalkapallosarja, johon kootaan ilmoittautuneiden kesken alueelliset joukkueet ikäryhmittäin. Osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta jalkapallosta tai Orimattilan Petojen jäsenyyttä. Liigan joukkueissa onkin samalta alueelta / samaa koulua käyviä junioreita, joissa sekä Petojoukkueessa pelaavia, että heidän koulukavereitaan. Kaikki Petoliigaan osallistujat palkitaan loppuottelutapahtumassa osallistumismitaleilla. Petoliigaan osallistuu vuosittain noin 200 junioripelaajaa, joista puolet eivät ole seuraan rekisteröityneitä pelaajia.
Padasjoen 4H-yhdistys ry
4H on olemassa, jotta lapset ja nuoret voivat hyvin. Tehtävämme on lapsen ja nuoren onnellisen kasvun tukeminen niin, että jokainen voisi löytää paikkansa yhteiskunnasta ja olla sen aktiivinen ja vastuullinen jäsen. Haluamme antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Meillä lapsi ja nuori saa turvallisen ja välittävän harrastusympäristön. Padasjoen 4H-yhdistys tarjoaa 6-12-vuotiaille viikoittain erilaisia liikunta- ja harrastekerhoja: 3 erilaista liikunta/leikkikerhoa eri ikäisille, cheerleadingkerho, palloilukerho, sählykerho, hiihtokerho, Kädentaitajat-kuviskerho, Safkasankarit-kokkikerho, heppakerho ja metsäsalapoliisit-kerho. Olemme näkyvin ja monipuolisin toimija Padasjoella alakoululaisten harrastusmahdollisuuksien tarjoajana. Nuorille järjestämme työelämäkoulutuksia ja kannustamme nuoria yrittäjyyteen. Koulutamme ja työllistämme 13-17v kerhonohjaajiksi, näin he saavat jo vastuuta, ryhmänohjaustaitoja sekä mahdollisuuden ansaita omaa rahaa. Tarjoamme kesätyöllistämisen sponsorirahoilla kesätöitä joka vuosi n. 10-15 nuorelle. Työjaksot ovat pääsääntöisesti 2 viikon Tutustu työelämään ja tienaa-jaksoja. Tänä vuonna työpaikkoja tulee 4H-Kierrätyskeskukseen, Pihlajakodille vanhusten avustustyöhön, sekä mahdollisesti kahvilatyöhön Kotiseututalolle, mikäli remontti valmistuu kesäksi ajoissa, myös Makasiinimuseon oppaaksi on tarjolla yksi työpaikka. Lisäksi Padasjoella on useita eri palveluita tarjoavia nuoria 4H-yrittäjiä. Kesätyökokemukset ovat nuorille ensiarvoisen tärkeitä.
Padasjoen VPK nuoriso-osasto
Nuoriso-osastoon voi osallistua ilmaiseksi 10-15 vuotiaat tytöt ja pojat. Nuoret ovat vakuutettuja Hämeen Pelastusliiton ryhmätapaturmavakuutuksella. Palokuntanuoreksi voi liittyä kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut. Jokainen nuorisotoimintaan osallistuva saa valmiuksia ja taitoja toimia arkielämän yllättävissä tilanteissa. Nuoret kokoontuvat viikoittain harjoituksiin, joissa opitaan paitsi palomiestaitoja myös monia yleishyödyllisiä taitoja, kuten ensiapua ja alkusammutusta. Lisäksi harjoituksissa saatetaan käydä tutustumassa esimerkiksi oman alueen muuhun toimintaan, kuten meripelastusseuraan tai muuhun Padasjoen yhdistykseen. Nuoriso-osaston harjoituskertoja pidetään sunnuntaisin klo: 12.00 alkaen ja harjoitukset kestävät noin 2 h kerrallaan. Harjoitukset suunnitellaan siten että ne harjaannuttavat nuoria siirtymään aikuisten harjoituksiin. Tavoitteena on saada nuorten jäsenmäärää kasvatettua, jotta esimerkiksi isompien toimintaharjoitusten tekeminen mahdollistuu. Nuoriso-osaston harjoitusohjelman tekee osaston johtaja syys- ja kevätkaudelle erikseen ja se on nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla sekä siitä ilmoitetaan Padasjoen Sanomien seurapalstalla.
MLL Sysmän paikallisyhdistys
Haemme avustusta MLL:n Sysmän paikallisyhdistyksen kerhotoiminnan mahdollistamiseen myös jatkossa. Yhdistyksemme on perustettu v. 1924 ja toiminnasta vastaa yhdistyksen hallitus, joka kokoontuu n. 7 kertaa vuodessa. Lisäksi mukana toiminnassa on muita aktiivisia jäseniä. Teemme yhteistyötä myös muiden paikallisten järjestöjen, yritysten sekä Sysmän kunnan kanssa. Toimintamme keskittyy pääasiallisesti lasten muskari- ja perhekahvila toimintaan. Toiveena olisi, että pystyisimme tulevaisuudessa kohdentamaan kerhotoimintaa myös kouluikäisille ja nuorille. Lisäksi olemme järjestäneet muutaman tapahtuman vuodessa lapsiperheille ja muistamme uusia vauvaperheitä vauvalahjalla. Olemme pieni yhdistys, ja sitä myöten myös erilaiset avustukset ovat se keino, jolla voimme toimintaa kehittää, suunnitella ja toteuttaa. Olemme pieni kunta, ja haluamme tarjota toimintaa ja apua perheille mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
Sysmän Sisu ry
Sysmän Sisu on monilajiseura, jolla on pitkät perinteet sysmäläisten liikuttajana, mutta myös halua uudistua ja kehittää paikallista urheilutoimintaa. Urheiluseura on yhtä kuin sen jäsenet. Seuratoiminta on jäsenten yhdessä luomaa toimintaa. Sysmän Sisulla on kahdeksan toimivaa lajijaostoa: ammunta, jääkiekko, hiihto, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo, yleisurheilu ja soutu. Ilman omaa lajijaostoa voi seurassa harrastaa myös mm. pyöräilyä ja melontaa. Seura järjestää urheilutoimintaa näissä lajeissa ja haluaa tarjota seuralaisille tuen sekä yhteisön kehittyä omassa lajissaan aina huipulle saakka. Seuran jaostot vastaavat kilpailu- ja valmennus toiminnasta kunkin lajin osalta erikseen. Lisäksi seuramme tarjoaa erilaisia lasten ja nuorten, kunto- ja terveysliikunnan harrastusryhmiä. Sysmän Sisu haluaa seurata nykypäivän urheilu- ja liikuntatrendejä sekä järjestää toimintaa jäseniään kuunnellen. Järjestimme Nerf-kaupunkisotakokeilun lapsille ja nuorille saavuttaen valtavan suosion. Lajikokeilun osallistujamäärä (30 lasta ja nuorta) täyttyi muutamassa päivässä, kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahtuneet edes mukaan. Jokainen osallistuja toivoi tapahtumalle jatkoa ja olemme saaneet useita yhteydenottoja jatkon suhteen sekä vanhemmilta, että lapsilta. Tavoitteenamme on tarjota lähitulevaisuudessa vastaavia tapahtumia. Kertaluonteiseen tapahtumaan lainasimme ilmatäytteiset esteet Päijät-Hämeen Paintball yhdistykseltä toiselta paikkakunnalta. Jotta lajin säännöllinen harrastaminen Sysmässä onnistuisi, tarvitsemme oman lajivälineistön. Haemme Kannustajat-tukea tämän uuden toiminnan käynnistämiseen.
Kanta-Häme
Asenne ry, Forssa
Asenne ry:n tavoitteena on toiminnallaan mahdollistaa nuorille ja heidän perheilleen tasa-arvoiset mahdollisuudet arkeen erilaisten hyväntekeväisyystekojen kautta. Kyse voi olla parturikäynnin mahdollistamisesta tai harrastuksen lukukausimaksun maksamisesta. Toiminta on myös yhteiskuntavastuullista, painottuen katuväkivallan vastaiseen työskentelyyn sekä koulukiusaamisen kitkemiseen. Toimintamme nuorten ja nuorten aikuisten parissa toimii edelleenkin kahden ihmisen vapaaehtoistyöllä. Toimipisteemme Vanhan Bensiksen toiminta on harrastetoimintaa jo itsessään, koska ympäristö kannustaa nuoria tekemään pyyteetöntä hyvää yhteisömme eteen. Tämän toiminnan lisäksi meidän viikoittainen nyrkkeilyn sparriryhmä on kerännyt kokoon valtavan hienon yhteisön, jossa sekä entiset kiusaajat ja koulukiusatut ovat hitsaantuneet yhteen, noudattaen sääntöjä jotka kantavat myös treenien ulkopuolelle.
Teemme yhdistyksemme tiloissa kaikkina aukiolopäivinä yhteisen ruuan, joka kannattelee välillä noin 80 nuoren verensokereita tasaisina läpi päivän. Ruoka valmistetaan yhdessä keittiössämme ja ruokailu tapahtuu yhdessä, jakaen valmistetun ruuan solidaarisesti tasan kaikkien kesken. Nämä kustannukset ovat meillä noin 550€/kk. Vanhan kiertoilmauunin käyttämisen sijasta olemme haaveilleet isosta airfryerista, joka säästäisi sähköä. Tämän lisäksi meillä on rakenteilla Nepsy-ystävällinen rentoutumishuone, jonne voi mennä päivätorkuille tai vaikkapa vain hetkeksi pois ärsykkeiden luota koulupäivien jälkeen. Huoneeseen olemme haaveilleet säkkituoleja, neurosonic-patjaa, riippukeinuja, Bluetooth -kaiutinta, säädettäviä valoja ja erilaisia pehmeitä materiaaleja lattialle, tyynyihin sekä kattoon peittämään putkia. Käyttäisimme mahdollista Kannustajat-tukea näihin hankintoihin kehittääksemme toimintaamme.
Feeniks Basket ry, Forssa
Feeniks Basket ry on forssalainen juniorikoripalloseura, joka perustettiin vuonna 2017. Meillä on tällä hetkellä 297 lisenssipelaajaa ja 20 joukkuetta. Meillä on koripallokerhoissa reilut 80 innokasta lasta. Laajensimme toimintaamme myös naapurikuntiin Tammelaan ja Jokioisille. Muissa ikäluokissa liikkuu reilut 190 junioria. Seuramme liikuttaa myös kehitysvammaisia. Feeniks Basket Unifiedissa on 11 pelaajaa ja heidän apunaan 6 partneria. Tällä kaudella perustettiin myös aikuisten joukkue naisten 3-divariin. Tämän lisäksi keväällä aloitimme naisten kuntokoriksen. Tarkoituksemme olisi laajentaa toimintaamme niin, että voisimme tarjota kaiken ikäisille mahdollisuuden liikkua koripallon parissa. Seuramme pyörii pääsääntöisesti talkoovoimin.
FoPs Juniorit ry
Forssan Palloseura Juniorit ry on forssalainen monilajiseura. Meillä on tällä hetkellä laji portfoliossa ringette ja jääkiekko, sekä järjestämme matalan kynnyksen harrastetoimintaa. Pelipassi määrällä mitattuna olemme seutukunnallisesti melko iso liikuttaja, sillä seuraan kuuluu yli 500 passilaista toimihenkilöt mukaan luettuna. Liikutamme pääasiallisesti lapsia ja nuoria niin kilpaurheillen, kuin matalankynnyksen ryhmissä. Olemme vahvasti panostaneet myös lounaishämäläiseen seura yhteistyöhön viimeisen vuoden aikana ja tällä hetkellä teemme seura yhteistyötä Someron Pallon, Urjalan Sisukiekon, Loimaan Rocketsin ja HPK-Juniorijääkiekon kanssa. Yksi seuratoimintamme keskeisistä ajatuksista on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä estää syrjäytymistä. Tärkeänä asiana pidän myös seuran linjausta monilajisuuden tukemiseen ja mahdollistamiseen. Tässä asiassa olemmekin Forssassa saaneet hienosti sovittua muiden forssalaisten seurojen kanssa esimerkiksi harrastuksien päivistä.
Forssan naisvoimistelijat
Forssan naisvoimistelijat tarjoaa monipuolista harrasteliikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Lisäksi seurassa on mahdollisuus harrastaa joukkuevoimistelua sekä kilpa- että harrastesarjoissa. FNV:n tarkoitus on tarjota jokaiselle liikkujalle jotakin ikään katsomatta. FNV on koko elämänkaaren kestävä seura, jossa toimintaa on pienistä suuriin ja vanhoista nuoriin. FNV haluaa tarjota jäsenilleen laadukasta, ajanmukaista ja luotettavaa toimintaa. Seuran toiminta on tavoitteellista ja terveyttä edistävää. Liikunnan merkitys niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille on tärkeää.
Forssan VPK nuoriso-osasto
Forssan VPK toimii Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana. VPK:n nuoriso-osastossa aktiivisia nuoria tällä hetkellä on yhteensä reilu 30. Pääasiallinen tavoite nuorille on, että saamme yhteiskuntaan enemmän arjen turvallisuustaitojen osaajia. Samalla myös nuoriso-osasto ehkäisee kiusaamista ja nuorten syrjäytymistä, koska jokainen saa tulla omana itsenään ja suurella todennäköisyydellä saa myös uusia kavereita. Mahdollisesti saatava tuki käytettäisiin erilaisiin leireihin sekä varusteiden hankintaan.
Pienen teatterikoulun tukiyhdistys ry, Forssa
Pienen teatterikoulun tukiyhdistys ry (ent. vanhempainyhdistys) tukee ja mahdollistaa forssalaisen Wahren-opiston Pienen teatterikoulun ryhmien esitystoimintaa rahoittamalla esityksiä (lipunmyynti, tarvikkeet, kalusto ja tekniikka). Tähän käytetään lipputuloja ja erilaisia avustuksia. Tänä vuonna varoja tarvittaisiin erityisesti harjoitustilan kunnostamiseen (mm. maalaamiseen), maskeerauspisteen luomiseen sekä mahdolliseen osallistumiseen nuorten teatteritapahtumaan. Haemme Kannustajat-tukea näitä kuluja varten.
Parolan Visa ry
Olemme viiden vuoden päästä 100 vuotta täyttävä seura, jonka ideana on tarjota matalan kynnyksen liikuntapalveluja. Etenkin jalkapallo ja futsal ovat suositumpia. Meille tärkeintä on saada lapsi ja nuori liikkumaan turvallisessa ympäristössä, jossa hänet otetaan vastaan omana itsenään. Emme hyväksy kiusaamista missään muodossa, ketään ei jätetä yksin. Tätä varten olemme tähdentäneet joukkueille ryhmäytymisiä aina uuden pelaajan tullessa joukkueeseen. Jokaiselle seurassa pelaavalle lapselle ja nuorelle pyritään saamaan omaa tasoaan olevia harjoitteita ja pelejä. Meillä on seurassa n. 465 pelaajaa, joista yksi tyttöjoukkue, tyttöjalkapallokerho ja naisten joukkue. Poikia meillä on jalkapallokerhossa, sekä seitsemässä poikajoukkueessa ja miesten joukkue. Futsalia pelaa miesten edustus ja kaksi poikien joukkuetta. Meillä on perheille alkamassa perhefutis, jossa perheen vuorovaikutussuhteita ja yhdessäoloa saadaan voimistettua. Prinsessat ja Batmanit puolestaan tulevat harrastustoimintaan mukaan 4-6-vuotiaina. Suurin osa heistä jatkaa jalkapallokerhoon. Vuoden siellä harjoiteltuaan heille perustetaan joukkue ja he pääsevät harjoittelemaan pelaamista alkuun pikkukentillä ja iän ja taitojen karttuessa isommallakin ken-tällä. Pääsimme tänäkin vuonna Playmakers toimintaan mukaan. Tämä toteutetaan yhdessä UEFAn ja Palloliiton kanssa. Kyseessä on erityisesti tytöille järjestetty Disneyn sadun kautta jalkapallomaailmaan ihastuminen ja rakastuminen.
Pekolan Isku ry, Hattula
Pekolan Isku ry on perinteikäs 77-vuotias seura Hattulasta. Seurassa harrastetaan tällä hetkellä lentopalloa ja salibandya. Kaudella 2022-23 Pekolan Iskulla on salibandyn puolella viisi miesten joukkuetta, kolme naisten joukkuetta ja viisi juniorijoukkuetta ja lentopallon puolella yksi harrastajajoukkue. Lisäksi järjestämme lasten leiri- ja kerhotoimintaa ympäri vuoden. Pekolan Iskussa jäseniä on yli 300. Pekolan Isku toimii vahvana kasvualustana nuorten ja lasten kilpa- ja harrastetoiminnalle salibandyn parissa ja tarjoaa sekä aikuisille että lapsille helpon ja huokean liikuntamuodon.
Kannustajat-tukea käytettäisiin uusien juniorijoukkueiden aloituksen helpottamiseen (varustehankinta), juniorivalmentajien koulutukseen, juniorimaalivahtien varusteisiin ja juniorien turnaus-, varuste- ja leirityskuluihin.
Tawast Cycling Club ry (TCC), Hattula
Tawast Cycling Club ry eli TCC on vuonna 2005 perustettu pyöräilyseura, jonka edistää pyöräilyä Hämeessä, pääasiassa Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Seurassa on jäseniä yli 100. TCC on järjestänyt nuorille MTB & BMX & Triathlon kouluja sekä pyöräilytapahtumia Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Tervakoskella. Mukaan toimintaan on tullut myös Trial pyöräily, kun saimme radan Hämeensaareen Hämeenlinnaan 2021. Keväällä 2023 järjestämme Aulanko MTB tapahtuman 20.5.2023 kahdeksannen kerran. Tavoitteena on noin 300 pyöräilijän osallistujamäärä, joista lasten sarjaan arvioimme osallistuvan noin 40 lasta.
Tavoitteenamme seurana on edistää lasten ja nuorten pyöräilyä harrastuksena ja myös arkena. Lisäksi haluamme kannustaa lapsia ja nuoria pyöräilemään kouluun ja harrastuksiin. Haluamme myös auttaa perheitä pitämään omat pyörät hyvässä kunnossa. Järjestämme yhdessä Hämeenlinnan 4H:n kanssa pyöräilykasvatustapahtumia ja Pyörillä päästään -hankkeessa kannustetaan lapsia pyöräilemään kouluun Hattulassa, Janakkalassa ja Hämeenlinnan pitäjissä.
Hausjärven 4H-yhdistys
Hausjärven 4H-yhdistys on perustettu vuonna 1929. 4H-yhdistys on aktiivinen toimija lasten kerho- ja päiväleiritoiminnassa kattaen koko Hausjärven kunnan alueen. Nuorten työelämätaitojen edistäminen koulutuksilla, työllistämisellä ja kouluyhteistyöllä on 4H-yhdistykselle erittäin tärkeää toimintaa. Tällä toiminnalla mahdollistamme myös erilaisia palveluita kuntalaisille; nuorten työpalvelun kautta on mahdollisuus saada apua siivoukseen, pihatöihin, lasten ja lemmikkieläinten hoitoon.
Vuoden 2023 painopiste on ruokakasvatuksessa. 4H-yhdistyksen järjestämät kokkikerhot ovat olleet erittäin suosittuja. Lisäksi kesäkuun alussa järjestämme kaksi Ruokakoulu-päiväleiriä 7-12-vuotiaille. Viikon mittaisissa Ruokakouluissa lapset pääsevät valmistamaan päivittäin lounaan ja välipalan. Lisäksi käsitellään ruuan terveellisyyttä ja ravinnon merkitystä lapsen hyvinvoinnille erilaisten tehtävien avulla. Päivittäiseen ohjelmaan kuuluu myös liikuntaa. Viikon kohokohtia ovat varmasti perhepäivällinen ja retki maatilalle. Ruokatarvikkeiden hinnan nousu aiheuttaa toiminnan osallistumismaksuihin myös nousupaineita. Tavoitteena kuitenkin on, että osallistumismaksut voitaisiin pitää ennallaan.
Hausjärven Pallojuniorit Ry
HausPa on vuonna 2014 perustettu harrastepalloseura, jonka toiminta keskittyy junioreiden jalkapallotoimintaan ikäluokissa 2009-2015 syntyneet. Juniorijoukkueita on tällä hetkellä kolme, yhteensä innokkaita pelaajia on noin 45. Keväällä 2023 on tarkoitus aloittaa uusi ryhmä 2016-2017 syntyneille lapsille. Tavoitteenamme on mahdollistaa lasten ja nuorten edullinen harrastaminen, sekä edistää lasten ja nuorten liikkumista. Joukkueissamme tytöt ja pojat pelaavat samoissa joukkueissa ja periaatteisiimme kuuluu, että kaikki pääsevät harrastamaan ja pelaamaan taidoista tai aiemmasta pelikokemuksesta riippumatta. Seuran toiminta toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin. Seurassamme lapset ja nuoret opettelevat joukkueen jäsenten välistä vuorovaikutusta, toisten huomioon ottamista sekä tiimissä toimimista. Meillä on hyvä ja turvallinen joukkuehenki, opettelemme käsittelemään onnistumisen ja pettymysten kokemuksia, ja otamme kaikki tasavertaisina huomioon. Toiminnassamme on nollatoleranssi kaikenlaiselle kiusaamiselle, ja ehkäisemme osaltamme syrjäytymistä sillä, että ketään ei jätetä ulkopuolelle joukkueiden toiminnassa.
Hausjärven Urheilijat ry
Hausjärven Urheilijat tarjoaa urheilutoimintaa lapsille ja nuorille. Lajeina ovat yleisurheilu, hiihto, salibandy, sulkapallo sekä pienten lasten liikuntakerhot. Seuran ryhmissä liikkuu yhteensä noin 170 lasta. Hausjärven Urheilijoiden tarkoituksena on tarjota kaikille lapsille sopiva liikuntaharrastus. Ei tarvitse olla tähti tai kilpaurheilija, vaan ihan tavallinen liikunnan ilo riittää ja siihen tähdätään. Tavoitteellisemmin harrastaville ja kilpailemisesta innokkaille lapsille tarjotaan myös omia ryhmiä. Pienen seuran juniorikilpaurheilijat ovatkin näkyneet hienosti Etelä-Suomen kilpakentillä ja hiihtokilpailuissa. Isompia lapsia osallistetaan apuohjaajina pienempien ryhmissä, jolloin liikuntaharrastuksen lisäksi opetellaan ryhmän ohjaamistaitoja aikuisen ohjaajan kantaessa kuitenkin päävastuun ryhmästä.
Kannustajat-tuen avulla seuran lapsille järjestettäisiin yhteinen liikunnallinen leiri, sekä lajinomaisia leirityksiä eri lajien harrastajille. Leiritoiminta luo lapsille yhteishenkeä, joka omalla osallaan vaikuttaa siihen, että harrastuksen parissa pysytään.
Hyvinvointia luonnosta ry, Hausjärvi
Yhdistyksen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen sekä yksinäisyydeltä suojaaminen hyödyntäen näyttöön pohjautuvaa luonto- ja eläinavusteista ohjausta. Yhdistys tähtää siihen, että mahdollisimman monella olisi matalan kynnyksen mahdollisuus kokea luonnon ja eläinten tarjoama eheyttävä kokemus. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on vähentää eriarvoisuutta, kannustaa harrastustoimintaan ja tarjota positiivisia kohtaamisia nuorille yhdessä turvallisten aikuisten kanssa.
Yhdistys järjestää muun muassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa luonto- ja talliympäristössä sekä ryhmätoimintaa sosiaalisen kasvun tueksi esim. Tallinuoppari-toiminnalla. Luonto- ja eläinavusteista toimintaa on esim. luontopolkutapahtumat ja joulupolku. Yhdistys käyttää toiminnassaan Hausjärven perhekoti Oy:n omistamia maatila- ja metsäalueita. Tilat käsittävät lämpimän tallin ja asiakastyöhön sopivan takkahuoneen, maneesin, ratsastuskentän ja pihapiirin sekä metsässä sijaitsevan laavun nuotiopaikkoineen. Tila sijaitsee kauniilla paikalla peltojen ja metsien läheisyydessä. Yhdistyksen käyttöön on myös sovittu tallin hevoset ja maatilan muut eläimet.
Ryttylän kyläkirjasto
Ryttylän kyläkirjasto on Ryttylän kylän ainoa kirjasto. Lähin kunnan kirjaston toimipaikka on 20 kilometrin päässä. Kirjasto toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Samamassa pihapiirissä on kylän 200 oppilaan koulu ja 50 paikkainen päiväkoti. Yhteistyö koulun ja päiväkodin kanssa on vilkasta. Kirjat maksavat paljon ja nuorten käsissä niitä kuluu. Tarvitsemme joka vuosi uusia lasten ja nuorten kirjoja vanhojen ja kuluneiden tilalle. Kirjahankinnat tehdään omatoimisesti käyttäen hyväksi markettien tarjouksia ja poistomyyntejä. Näin saamme pienellä rahalla huomattavan määrän kirjoja. Ainoana säännöllisenä tulonlähteenä ovat jäsenmaksut. Sen lisäksi meillä on lahjoituspöytä jonka myyntituotot ovat kuitenkin aika pienet. Vapaaehtoisella kahvirahalla saamme pientä lisää tuloihin.
Humppilan Veikot pesisjuniorit
Humppilan Veikot on viime vuonna 100-vuotta täyttänyt koko kylän aktiivinen yleisseura. Urheilulajeinamme ovat yleisurheilu, hiihto, kuntoliikunta, lasten jumpat, pesäpallo, tikkaurheilu, maahockey, salibandy sekä veteraanitoiminta. Seuran jäsenmäärä on n. 350, mikä on todella hieno luku n.2200 asukkaan kunnassa. Suosituin ja harrastetuin laji seurassa on pesäpallo, jossa vuonna 2022 oli 64 lisenssipelaajaa. Pyrimme tulevalle kesälle pesäpallopuolella tarjoamaan juniorijoukkueen omassa seurassa tai yhteistyössä lähiseurojen kanssa jokaiselle lapselle/nuorelle aina nuoremmasta g-ikäluokasta vanhimpiin b-junioreihin asti. Teemme siis laajasti yhteistyötä useiden lähialueen pesäpalloseurojen kanssa. Juniorijoukkueidemme lisäksi meillä on alle kouluikäisille pallokoulutoimintaa, jossa on viikoittain mukana n. 15 alle kouluikäistä tulevaisuuden pesäpalloilijaa.
Kannustat-tuki kohdennettaisiin pesäpallojunioritoiminnan pyörittämiseen, jotta pystymme jatkossakin pitämään kausimaksut pienenä ja näin ollen tarjoamaan mahdollisimman monelle mahdollisuuden harrastaa tätä hienoa ja monipuolista lajia Humppilan kunnassa.
Tulevana kesänä suurin osa pesäpalloleireistä (d-ikäisten valtakunnan leiri Joensuu ja c-ikäisten Oulu) ovat etäisyydeltään meistä kaukana ja sinne sekä siellä liikkuminen luo normaalia kesää enemmän kuluja. Kannustajat-tuen avulla voisimme myös mahdollisesti tukea leireille osallistumista ja näin ollen vähentää perheiden painetta.
Kirkonkulman yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry, Humppila
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä kasvatuskumppanuutta, vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa. Tarkoitus on myös tukea koteja ja koulua terveellisen ja turvallisen oppimis- ja kasvuympäristön luomiseksi lapsille sekä edistää lasten hyvinvointia. Yhdistys tuo esille vanhempien näkemyksiä koulua, opetusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä, sekä toimii oppilaiden vanhemmille yhteistyön, vertaistuen ja vaikuttamisen foorumina. Yhdistys rahoittaa toimintaansa julkisilla avustuksilla, keräämällä jäsenmaksua sekä järjestämällä asianmukaisen luvan saatuaan juhlia, arpajaisia, myyjäisiä, kirpputoreja ja muita vastaavia varainhankintakampanjoita. Suurin osa tuloista tulee alakoululaisille järjestettävistä discoista, jossa myydään suolaista ja makeaa pikkupurtavaa. Koronan aikaan discoja ei kuitenkaan voitu järjestää.
Yhdistys on saanut vuosien saatossa kustannettua alakoululle Chromebookeja, terapiatuoleja, soittimia, äänentoistolaitteita ja jalkapallomaalit. Vuosittain on myös kustannettu Välkkäri-toimintaa, nokkahuilut ekaluokkalaisille, ruusut ja pizzat 6-luokkalaisille sekä alakoululaisille esim. jäävuoroja jäähalliin huonoina talvina. 2022 syksyllä yhdistys lahjoitti kahta eri kirjaa, molempia 25 kappaletta, jotta koko luokka pystyy lukemaan samaa kirjaa kerralla. Peruskoulun päättäville kustannetaan myös ruusut ja hymypatsaat. Yläkoulun oppilaille suunnattu toiminta on ollut vasta muutaman vuoden voimissaan. 7-luokkalaisten leirikoulukassaan on kerätty rahaa, sekä tarjottu yläkoululaisille munkit ja pillimehut ennen kesälomaa. Lisäksi yläkoulun oppilaskunnalle lahjoitetaan makeisia myytäväksi heidän kioskiinsa, jonka avulla yläkoululaiset pääsevät mm. laskettelemaan. Toimintamme ja hankintamme ovat kaikkia oppilaita tukevia ja kaikkiin tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki oppilaat vanhempineen riippumatta siitä onko perhe maksanut yhdistyksen jäsenmaksun. Mahdollinen saatava Kannustajat-tuki käytettäisiin suksisettien hankkimiseen yhtenäiskoulun oppilaiden yhteiskäyttöön, jonka avulla mahdollistettaisiin useamman lapsen hiihtäminen koulussa.
Ahveniston Ampumahiihtäjät, Hämeenlinna
Ahveniston Ampumahiihtäjät ry on hämeenlinnalainen ampumahiihdon erikoisseura, jonka lajeina ovat Suomen Ampumahiihtoliiton viralliset lajit (ampumahiihto, ampumajuoksu, rulla-ampumahiihto) sekä niiden lisäksi ampumasuunnistus. Seura toimii Hämeenlinnan seudulla. Seurassa on noin 50 lisenssiurheilijaa. Tällä hetkellä seuran valmennustoiminta on jaettu kahteen ryhmään alle 15 – vuotiaat ja yli 15 – vuotiaat. Kummassakin ryhmässä on noin 15 urheilijaa. Näiden valmennusryhmien lisäksi seura järjestää kolmen kerran ampumahiihtokoulun lajista kiinnostuneille lapsille/nuorille. Seuran hyvästä valmennustoiminnasta kertoo menestykset kansallisissa mestaruuskilpailuissa ja edustustehtävät kansainvälisissä kisoissa. Esimerkiksi tänä vuonna ensimmäisissä nuorten SM-kilpailuissa seuran urheilijat saavuttivat yhteensä 13 mitalia, mikä oli toiseksi eniten kaikista seuroista. AAH on kunnostautunut myös innokkaana kilpailuiden järjestäjänä. Viimeisimpänä seura järjesti helmikuun alussa 10.-12.2.2023 ampumahiihdon veteraanien SM-kilpailut sekä kansalliset kilpailut muille sarjoille. Kilpailuiden järjestäminen kuuluukin seuran ydintoimintoihin.
HPK-Juniorijääkiekko ry, Hämeenlinna
Tunnemme vastuumme huomisen aikuisista. HPK haluaa seurana palauttaa nuorille 1900-luvun lapsen pihapeleissä kokeman liikkumisen, leikkimisen ja onnistumisen riemun sekä muistuttaa kadonneen tunteen myös tämän päivän vanhemmille. HPK – intohimona ilo ja yhdessä itsensä kehittäminen. Seurassa on yhteensä 732 jäsentä. HPK-Juniorijääkiekko ry:n tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille innostava, turvallinen ja liikunnallinen toimintaympäristö tavoitteellista harrastamista unohtamatta. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kehitystä liikunnan avulla ja luoda liikunnallinen elämäntapa osaksi heidän jokapäiväistä elämää. Toimintamme tueksi tarvitsemme myös yhteistyökumppaneita, jotta voimme pitää harrastuksen kustannukset edullisina, tarjota joka päivä mahdollisimman laadukkaat harjoitteluolosuhteet ja ammattimaista valmennusta. HPK:n junioreiden matkassa yhteiskuntavastuu toteutuu. Mukana matkassamme olette konkreettisesti vaikuttamassa alueemme lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tule mukaan kannustamaan ja tsemppaamaan HPK:n Junnuja!
Hämeenlinnan ampumaseura
Ampumaseurassa on noin 160 jäsentä ja toiminta tapahtuu pääasiallisesti Kultakeskuksen tiloissa olevalla sisäampumaradalla. Ahveniston ulkoradan ympäristölupa-asia on kesken ja toivottavasti siellä päästään jatkamaan kesän korvalla. Ampumaseura järjestää vuosittain kursseja lapsille, nuorille ja aikuisille. Varsinkin lasten ja nuorten kurssit ovat olleet erittäin suosittuja ja niiden kautta on saatu runsaasti uusia kykyjä ampumaharrastuksen pariin. Lisäksi ampumaseura järjestää erilaisille kohderyhmille tutustumistilaisuuksia, joissa esitellään eri harrastelajeja. Tilaisuudet ovat olleet erittäin suosittuja ja niitä tullaan jatkamaan vastaisuudessakin. Uutena palveluna ovat tulleet niin sanotut harrastekioskit, joita järjestetään koululaisille. Esittely tapahtuu kouluissa ja tarpeen vaatiessa ampumaradalla. Ampumaseura järjestää vuosittain useampia ampumakilpailuja, joista esimerkkinä ovat hiljattain järjestetyt aluemestaruuskisat. Seuran ampujat kokoontuvat eri harrastaja- ja ikäryhmissä (pistooli, kivääri, liikkuva maali) viikoittain sisä- ampumaradalla. Tällöin paikalla on aina kokeneempia ampujia ja kouluttajia, jotka valmentavat harrastustaan vasta aloittaneita ja jo pidemmälle ehtineitä ampujia. Ryhmien kesken vallitsee hyvä henki ja kaveria autetaan, sekä opastetaan aina tarpeen vaatiessa. Seuran toiminta perustuu täysin talkootoimintaan ja yhdessä tekemiseen ja sen sisällä vallitsee voimakas yhteisöllisyys. Kukin jäsen voi osallistua kaikkeen toimintaan haluamallaan tavalla ja osallistumispakkoa ei ole. Toisaalta, hyvässä porukassa on aina mukava toimia!
Hämeenlinnan golfjuniorit
Hämeenlinnan golfjuniorit koostuvat kahden seuran, Aulangon Golfklubin ja Tawast Golfin junioreista. Seurat tekevät paljon yhteistyötä ja näin talvisaikaan juniorit harjoittelevat samoissa ryhmissä. Talven aikana Pullerin golfhallilla on harjoitellut viisi junioriryhmää. Junioriryhmissä vetovastuussa on aina golfopettaja koulutuksen saanut henkilö ja apuna usein yksi tai useampi ohjaaja, joten juniorit ovat todella hyvissä käsissä. Keväällä ja kesällä on tarkoitus jatkaa hyvin sujunutta kahden seuran yhteistyötä ja tarjota uusille ja vanhoille junioreille mahdollisimman mukava ja laadukas mahdollisuus harrastaa. Hämeenlinnan golfseuroilla (Aulangon Golfklubi ja Tawast Golf) on yhteensä noin 400 juniorijäsentä. Talven ohjatuissa ryhmissä harjoittelee tällä hetkellä 36 junnua. Kesällä ohjatuissa ryhmissä olevia junnuja on huomattavasti enemmän, jopa 70 junioria.
Kesällä aiomme järjestää myös golfleirejä, jotka on suunnattu sekä uusille golfin harrastajille, että pidempään jo pelanneille. Golfleirit ovat 5 päiväisiä tapahtumia, jossa vanhemmat tuovat aamulla lapset golfkentälle ja hakevat iltapäivällä pois. Golfleireillä pidetään hauskaa pelien ja leikkien avulla, sekä opetellaan myös hieman golfia. Viime kesinä golfleirien suosio on ollut hurjaa ja nähtävissä on, että suosio jatkuu myös tulevana kesänä. Haluaisimme tarjota golfleirien junnuille erilaisia aktiviteettejä (muutakin kuin golfia), esimerkiksi retken Flow-parkkiin tai pelaamaan padelia. Haluamme pitää leirimaksun niin maltillisena kuin mahdollista. Kannustajat-tuen avulla voisimme maksaa ainakin osan aktiviteettien kustannuksista ja näin ollen leirimaksu pysyisi ennallaan. Yksinkertaistettuna golfleirien junnut saisivat enemmän kokemuksia ja ilonpitoa samalla leirimaksulla kuin aiempina vuosina.
Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry.
Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry. on yksi merkittävimpiä lasten liikuttajia Hämeenlinnan seudulla. Toimintaamme osallistuu vuosittain jo yli 1300 lasta ja nuorta, seuramme pelaajamäärä on kasvanut vuosittain vakaasti. Lisäksi vuonna 2022 käynnistyneen HJS Futsal-toiminnan osalta pelaajamäärä on yli kolminkertaistunut, lähes 300 pelaajaan. Kilpatoiminnassamme tarjoamme myös jalkapalloilijoille polun Suomen huipulle asti, ja harrastustoiminnassa tarjoamme mahdollisuuden nauttia jalkapallosta laadukkaana harrastuksena. Hämeenlinnan Jalkapalloseura on tehnyt toimenpiteitä lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoiminnan lisäämiseksi. Vapaavuorokonsepti Säästöpankki Areenalla on lisännyt lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, ja myös pelaajien omatoimisten ja monipuolisten jalkapallotaitojen oppimista. Kannamme huolta kuitenkin lasten ja nuorten liikkumisen jatkuvasta vähentymisestä, joten myös meidän on kannettava vastuu eri toimenpiteiden kehittämisestä, jotta suunta saadaan muuttumaan. Mahdollisen Kannustajat-tuen HJS ry. käyttäisi täysimääräisesti lasten ja nuorten omatoimisen liikkumisen ja vapaavuorojen lisäämiseen sekä omatoimisen harjoittelun toimintamallien ja -ympäristön kehittämiseen seuramme toiminta-alueella Hämeenlinnassa.
Hämeenlinnan kansantanssinuoret (Hämeenlinnan Nuoret Ry)
Hämeenlinnan kansantanssinuoret tarjoaa Suomalaisen kansantanssiperinteen mukaista opetusta Hämeenlinnassa. Opetusta on tarjolla kolmessa ikäryhmässä: 0-3 v. Taaperot (vanhemman kanssa), 3-6 v. Pikku Pilkut ja koululaiset Peuhut ja Miinat. Opetuksen lisäksi Kansantanssinuoret tarjoaa oppilailleen esityksiin ja omaan käyttöön kansallispuvut. Ryhmät käyvät esiintymässä vuosittain kansantanssitapahtumissa (kuten Tanhuilta), joulunavauksissa yms. (viimeisimpänä Kauppakeskus Tavastilan joulunavaus 2022) ja Hämeenlinnalaisissa vanhain- ja hoivakodeissa. Toki tätä toimintaan korona-aika vähensi, mutta siitä ollaan selkeästi palaamassa. Seuralla on myös ollut edustusta Pohjoismaisissa kansantanssitapahtumissa.
Hämeenlinnan Karateseura Ry
Hämeenlinnan Karateseura on yksi Suomen suurimmista karateseuroista joka tunnetaan paikallisesti ja valtakunnallisesti laadukkaasta junioritoiminnastaan, työstään kilpailutoiminnan kehittämisessä sekä arvostettuna karaten kilpailutapahtumien järjestäjänä. Hämeenlinnan Karateseura järjestää laadukasta ja ammattimaisesti toteutettua toimintaa kolmevuotiaista eläkeläisiin. Seuratoiminamme toteutetaan kokonaan talkootyönä ja kaikkien ryhmiemme harrastusmaksut on onnistuttu pitämään hyvin edullisina. Kannustajat-tuki helpottaisi seuratoiminnan jatkuvaa kehittämistä ja monipuolisten yhteistöllisten tapahtumien järjestämistä sekä ennen kaikkea edullisen harrastuksen toteuttamisen kaikkien saataville.
Hämeenlinnan moottorikerho
75 vuotias kerho, jossa on tällä hetkellä 380 jäsentä. Jäsenistä 70 on alle 16 vuotiaita. Hämeenlinnan Moottorikerho on yksi Suomen aktiivisimmista, kun katsotaan enduro ja Cross country kilpailujen lähtölistoja. Myös mm. motocrossissa ja Supermotossa on meiltä kilpailijoita. Nuorista kuljettajista moni kilpailee, mutta se ei ole itseisarvo. Tahdomme kerhona tarjota nuorille laadukkaat harjoittelupaikat, jotta ei tarvitsisi liikenteessä/kielletyillä alueilla kokeilla laitteiden toimintaa. Kerholla on omia ajopaikkoja enduroreitti Hattulassa ja crossirata Hämeenlinnassa.
Kannustajat-tuki varmasti käytettäisiin näiden ajopaikkojen kehittämiseen ja sitä kautta takaisimme niin nuorille kuin toki aikuisille kuljettajillemmekin laadukkaat harrastuspaikat. Aikuisten kuljettajien esimerkki on iso apu nuorille ja he mielellään auttavatkin nuoria niin teknisissä kuin ajotaidollisissakin asioissa. Toki myös maailmalla menestyy parhaillaan yksi nuori kuljettajamme enduron MM sarjassa ja tämä innostaa myös muita nuoria harjoittelemaan ja edistymään ajotaidoissaan.
Hämeenlinnan Paukku
Hämeenlinnan Paukku on vuonna 1961 perustettu pesäpalloseura, jonka tavoitteena on vahvistaa ja kehittää pesäpalloharrastusta Hämeenlinnan alueella. Seuran tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikunnan ja elinikäiseen urheiluharrastuksen pariin sekä tarjota pesäpalloilua kilpa-, kunto- ja harrastusmuotona myös vanhemmille. Jäseniä eli lisenssin maksaneita pelaajia on seurassa yhteensä 65. Lisäksi Paukku osallistaa lähialueen lapsia jokakesäisessä Pesiskoulussa, jossa osallistujia on ollut n. 30. Tämän lisäksi Paukun Kuntopesis liikuttaa joka kesä n. 30 aikuista. Junioreita on 9 joukkuetta, G-ikäisistä C-ikäisiin. Useammassa ikäluokassa pelataan niin peli- kuin kilpasarjaa. Tällä Paukku haluaa tarjota alueen lapsille ja nuorille sopivan tasoista urheilumuotoa: kaikille löytyy rooli ja peliaikaa! Tulevalla kaudella Paukun pojat osallistuvat poikien ykköspesikseen, mikä on osoitus pitkäjänteisestä, laadukkaasta työstä junioripesiksen eteen.
Kannustajat-tukea käyttäisimme Säästöpankki-areenan talvivuorojen maksuun. Pesäpalloa pelataan ympäri vuoden, mutta talveksi siirrytään treenaamaan ulkokentiltä koulujen liikuntasaleihin sekä Säästöpankki-areenalle. Pesäpalloilijan on tärkeää päästä lyömään ja pelaamaan myös talvella. Säästöpankki-areenalla lyöminen on mahdollista täysimittaiselle kentälle, koulun liikuntasalissa se ei ole mahdollista. Lisäksi treeni- ja pelipallot nielevät suuren osan kausimaksuista. Yksi pelipallo maksaa yli 20€ ja palloja menee kesän aikana paljon. Jokainen kotipeli pitää aloittaa uudella pelipallolla. Riippuen kotipelien määrästä (6-12 peliä/joukkue), pelkästään aloituspalloihin kuluu rahaa noin 700–1400 euroa.
Hämeenlinnan Taitoluistelijat Ry
Hämeenlinnan Taitoluistelijat Ry on 1983 perustettu yhdistys, jonka visio on edistää erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastusta niin kunto- kuin kilpaurheilun parissa. Seura toimii Taitoluisteluliiton alaisuudessa tuottaen ammatillisesti ohjattua ja laadukasta taitoluisteluvalmennusta, jonka tavoitteena on tukea elämänmittaista liikuntaharrastusta. Seurallamme on noin 120 innokasta taitoluistelijaa, joille jokaiselle löytyy sopiva ryhmä iän ja taitotason mukaisesti. Valmennuksessa otamme huomioon luistelijan iän tehden lapsille harjoittelusta miellyttävää ja leikinomaista. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden harrastaa luistelua turvallisessa ympäristössä jokaista arvostaen. Yhdistyksemme on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka varainhankinta on perustunut pitkälti vuosittaisiin kilpailuihin, joulu- ja kevätnäytöksen sekä lajivalmennusta tarjoavaan leiritoimintaan.
Hämeenlinnan Tarmo Yleisurheilu
Hämeenlinnan Tarmo Yleisurheilu liikuttaa Hämeenlinnan ja lähialueiden lapsia, nuoria ja aikuisia. Painopisteemme on lasten ja nuorten yleisurheilussa. Vuosi 2023 on seurallemme erityisen merkittävä, sillä yleisseuramme täyttää jo 120 vuotta. Olemme siis Hämeen vanhimpia ja todennäköisesti Hämeenlinnan vanhin urheiluseura. Liikutamme kesäisin noin 350 ja talvisin 150 lasta. Kotikenttämme on perinteikäs Kaurialan kenttä, mutta toimintaa on myös Idänpään kentällä lähiyleisurheilukoulun muodossa. Työllistämme kesäisin 25 hämeenlinnalaista nuorta ja ympäri vuoden noin kahdeksan.
Tarmossa tehdään määrätietoisesti työtä lasten ja nuorten harrasteliikunnan ja kilpailutoiminnan eteen. Seura tehnyt korona-ajan jälkeen kovaa kansallista nousua junioripuolella. Viime kaudella saavutimme muun muassa Seuracupin Superfinaalipaikan ja olimme koko Suomen 7. menestynein junioriseura. Osallistumisaktiivisuuteen perustuvan Nuorisotoimintakisan voitimme ylivoimaisesti. Kisareissut ovat urheilijoille tärkeitä elämyksiä ja hitsaavat loistavasta yhteishengestä tunnettua porukkamme entistä tiukemmin yhteen. Haluamme säilyttää kisamatkat maksuttomina ja keräämme rahaa muun muassa kesän 2023 Seuracup-matkoihin. Lisäksi haluamme tukea vähävaraisia perheitä harrastusmaksuissa, jotta yhdenkään lapsen ei tarvitsisi luopua yleisurheiluharrastuksestaan.
Hämeenlinnan Voimisteluseura ry
Hämeenlinnan Voimisteluseura ry on vahva lasten ja nuorten liikuttaja Hämeenlinnassa. Liikutamme viikoittain lähes 400 lasta ja nuorta. Seuramme tarjoaa lapsille ja nuorille sekä harraste- että kilparyhmiä. Harrastajilla on mahdollisuus valita useasta eri voimistelulajista itselleen sopiva laji. Vaihtoehtoina ovat akrobatiavoimistelu, joukkuevoimistelu, rytminen voimistelu, telinevoimistelu, kilpa-aerobic sekä pienten lasten voimistelukouluryhmät. Toimintaa on 3-vuotiasta aina seniori-ikäisiin liikkujiin asti. Seuramme toivoo, että mahdollisimman monet lapset ja nuoret löytävät liikuntaharrastuksen pariin. Tämän toteuttamiseksi teemme myös yhteistyötä muun muassa kaupungin kanssa erilaisten kerhotoimintojen muodossa.
Häx, kulttuurikeskus Arx, Hämeenlinna
Olemme Hämeenlinnan kaupungin kulttuurikeskus Arxin toiminnan alla oleva nuorten osasto Häx. Järjestämme tänä vuonna katutaidefestivaali Räikeen, joka on toiminut Hämeenlinnassa kasvavasti seitsemänä kesänä. Räikeen toimintaan sisältyy lapsille ja nuorille järjestettyjä työpajoja, joissa nuoret pääsevät kokeilemaan maalailua sekä taiteen tekemistä ohjaajiemme avustuksella, sekä kaupungin eri alueilla olevien purkuun menevien rakennusten julkisivujen maalailemista taideteoksilla. Haemme Kannustajat-tukea työpajojen järjestämiseen, kuten tarvittaviin suojavarusteisiin, ohjaajina toimivien kesätyöntekijöiden palkkioihin, sekä logistiikasta johtuviin kuluihin. Toimintaamme on kaikille vapaa pääsy, ja kesän aikataulut julkaistaan huhtikuussa.
Kalvolan Keihäs
Kalvolan Keihäs on vuonna 1909 perustettu urheiluseura, joka toimii Iittalassa Hämeenlinnassa. Urheiluseura järjestää urheilutoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille harrastajille. Seuran lajeja ovat salibandy ja suunnistus. Tällä hetkellä seuran salibandyjoukkuissa pelaa noin 160 lasta ja nuorta. Suunnistusta harrastaa noin 25 alaikäistä suunnistajaa. Salibandyssa on kymmenen lasten ja nuorten joukkuetta. Harrastustoiminnan ohjaus ja valmennus perustuvat vapaaehtoisuuteen. Valmentajille ei makseta palkkiota valmennuksesta. Näin pystymme pitämään harrastajien kausimaksut mahdollisimman edullisina. Myös hallinto on järjestetty vapaaehtoisten toimesta ilman hallinnon palkkioita.
Seuramme strategiana ja päämääränä on saada mahdollisimman moni mukaan harrastustoimintaan. Tämä edellyttää harrastustoiminnan kausimaksujen kohtuullisuutta. Kaikilla halukkailla on tällöin mahdollisuus harrastaa riippumatta harrastajan perheen taloudellisesta asemasta. Olemme onnistuneet strategiassamme. Kalvolan Keihäs liikuttaa noin 10 % alueensa väkimäärästä. Pääosa Kalvolan Keihään jäsenistä on lapsia ja nuoria. Mahdollisesti saatavalla Kannustajat-tuella kehittäisimme toimintaamme ja etsisimme uusia lajeja niille harrastajille, jotka eivät löydä omaa lajia Kalvolan Keihään valikoimista. Osan tuesta laittaisimme stipendirahastoon, josta jaamme tukea vähävaraisille harrastajille.
Kanta-Hämeen perhetyö ry
Kanta-Hämeen perhetyö ry on Ensi- ja turvakotien liittoon kuuluva lapsiperheiden hyvinvointia tukeva, voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, joka on toiminut Hämeenlinnassa vuodesta 1997. Yhdistyksen missiona on edistää kansalaisten omien voimavarojen löytymistä, arjessa selviytymistä, osallisuutta ja hyvinvointia. Yhdistys tuottaa ja kehittää laadukkaita ja monipuolisia palveluita toimien samalla yhteiskunnallisena vaikuttajana. Yhdistyksen strategian määrätietoinen toteuttaminen johtaa visiomme mukaan lopulta siihen, että Jokainen on turvassa! Vuonna 2022 Kanta-Hämeen perhetyö ry auttoi yli tuhatta ihmistä ja näistä apua erilaisiin elämän kriisitilanteisiin tarvitsevista puolet oli lapsia.
Kannustajat-tuki kohdentuisi vähävaraisiin lapsiperheisiin ja mahdollistaisi heille osallisuutta, perheen yhdessäoloa ja elämäniloa lisääviä virkistys- ja elämyskokemuksia. Esimerkiksi elokuvissa tai kylpylässä käyminen mahdollistuisivat vähävaraisille perheille Kannustajat-tuen avulla. Tämän lisäksi tuen avulla hankimme turvakodin, vankilan perheosaston ja lähisuhdeväkivallan kriisityön lapsiasiakkaillemme erilaisia leikkiharrastus- ja toimintavälineitä. Apu on konkreettista, lasten ja perheiden tarpeiden mukaista ja ohjautuu suoraan sitä tarvitseville. Konkreettisen tuen avulla edistäisimme yhdessä lasten ja lapsiperheiden yhdenvertaisuutta ja vähennämme eriarvoisuuden kokemusta.
Kaputa ry, Hämeenlinna
Kaputa ry on 2022 syksyllä perustettu kaupunkitaide yhdistys, joka tukee paikallista kulttuuria ja taidetta järjestämällä tapahtumia, luentoja, näyttelyitä ja kursseja. Kaputa ry tekee yhteistyötä myös muiden paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa. Kaputan tavoitteena on lisätä osallisuutta sekä kaupunkilaisille että paikallisille taiteen ja kulttuurin tekijöille. Yhdessä tekemällä luomme omaleimaista kaupunkikulttuuria ja omannäköistä Hämeenlinnaa.
Lammin Ampumaseura ry.
Lammin Ampumaseura on nykyaikainen, aktiivinen ja vireä urheiluseura Hämeenlinna Lammilta. Seurassamme on jäseniä noin 120 henkeä, joista yli neljännes on tätä nykyä nuoria, joita pyrimmekin tukemaan, valmentamaan ja opettamaan matkalla eritasoisiksi ampumaurheilijoiksi. Monelle harrastajallemme ampumaharrastus on vastapainoa hektiselle elämälle ja toimii ns. ”pään nollauksena” ja osalle taas kilpailut ovat kaikki kaikessa. Jokaiselle löytyy se oma sopiva harrastuksen muoto. Kaikille aloittelijoille on seurassamme ampumaurheilukoulu, joka luo pohjan harrastuksen aloittamiselle ja turvalliselle toimimiselle radalla ja kilpailuissa. Ampumakoulun jälkeen nuoret siirtyvät enemmän itsenäisiksi ampujiksi ja tällöin myös valmennuksen ja ohjauksen tarve muuttuu ja kasvaa. Ohjaajia ja valmentajia pyrimmekin kouluttamaan seurassamme jatkuvasti, jotta ammattitaitoista opastusta olisi aina saatavissa. Kustannusten kohoamisesta huolimatta olemme pyrkineet pitämään jäsenmaksut varsin kohtuullisina ja seurallamme on lisäksi pyritty pitämään lainattavana kohtalainen ilma-ase määrä, jotta jokaiselle aloittelevalle harrastajalle löytyisi alkuun harjoitusase, ilman että heti harrastuksen alussa olisi pakko investoida kalliiseen omaan aseeseen.
Lammin Veto ry
Jalkapalloseura Lammilta. Toimintamme punaisena lankana tarjoamme yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja positiivisuutta toiminnallamme. Näiden arvojen kautta haluamme tarjota kaikille jäsenillemme paikallisen, laadukkaan ja edullisen harrastuksen. Kannustamme pelaajiamme liikkumaan monipuolisesti sekä omatoimisesti että Lammin muiden loistavien urheiluseurojen mukana. Yhteinen visio, niin meillä, kuin kaikilla paikallisilla seuroilla on, että lapset ja nuoret oppivat liikunnallisen elämäntavan. Joukkueissamme pelaa yhteensä noin 150 lisenssipelaajaa ja seurassa on yhteensä noin 200 jäsentä. Seuratoimintaamme osallistuu vuosittain noin 250 henkilöä. Pelaajien kustannukset pyritään pitämään niin alhaisena kuin mahdollista, jotta hinta ei ole este harrastamiselle.
LASB Juniorit ry
LASB Juniorit ry on positiivinen esimerkki seudullisesta yhteistyöstä Hämeessä. LASB Juniorit on perustettu vuonna 2016 Lammin Salibandyn, Kosken Dynamon juniorien ja Hollolan Urheilijat -46:n salibandyjaoston fuusioituessa. LASB Juniorit ry toimii ja järjestää lasten ja nuorten salibandytoimintaa Hämeenlinnan, Hollolan ja Lahden alueella. Seuralla on tällä hetkellä 579 jäsentä, joista juniori-ikäisiä jäseniä on 411. Seuran toiminta perustuu aktiiviselle talkootoiminnalle, yhteisöllisyydelle ja koko perheen osallistumismahdollisuudelle. Seuran toiminnan pääpaino on joukkueiden kilpa- ja harjoitustoiminnassa sekä aktiivisessa kerhotoiminnassa. LASB Juniorit ry haluaa olla seudullisesti ja valtakunnallisesti merkittävä ja motivoiva salibandyjunioreiden kasvattajaseura. LASB Juniorit ry on erittäin ylpeä samaa nimeä kantavista LASBin aikuisten edustusjoukkueista, joista löytyy useita idoleita juniori-ikäisille pelaajille.
Koronan jälkeinen ”uudelleen rakentamisen” kausi on vahvasti käynnissä. LASB Juniorit ry:n tavoitteena on aloittaa joka vuosi vähintään yksi uusi salibandykerho esikouluikäisille ja joka vuosi perustetaan edellisenä vuonna perustetun kerhoryhmän pohjalta uusi ikäluokkajoukkue (1-luokkalaisille). Järjestämme kouluilla iltapäivätoimintaa Hollolassa ja Lammilla. Pyrimme aktiivisesti kehittämään innostavaa kerho- ja akatemiatoimintaa lapsille ja nuorille. LASB Juniorit on vastuullinen ja kannustava, urheilullinen sekä täynnä positiivista asennetta. Toimintamme on tavoitteellista ja laadukasta. Me haluamme rohkaista lapsia ja nuoria liikunnan pariin ja tukea heitä kehittymään omien valintojensa mukaisesti. Haluamme olla osana vahvistamassa seudullista liikunta- ja harrastuskulttuuria.
MLL Hämeenlinna
MLL Hämeenlinna on paikallinen lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamista tukeva yhdistys. Yhdistyksemme toimintaan kuuluu mm. maksuttomien päiväkerhojen järjestäminen 2-5 vuotiaille lapsille, sekä avointen kahviloiden pitäminen kerhotiloissamme. Perhe- ja vauvakahvilat toimivat paikallisten perheiden kohtaamis- ja vertaistukipaikkoina. Olemme myös aloittaneet tänä vuonna kahvilassamme edullisen lounaan tarjoamisen lapsiperheille. Järjestämme myös kerran kuussa Hämeenlinnan eri liikuntasaleissa "sunnuntaipuuha" -aamun, jossa lapset pääsevät leikkimään ja liikkumaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Iltaisin kerhotilassamme toimii erilaisia vapaaehtoisten vertaistukiryhmiä. Järjestämme myös erilaisia tapahtumia lapsiperheille, viimeisimpänä erittäin onnistunut maksuton ulkoilu/laskiaistapahtuma yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
MLL Lammin yhdistys
Yhdistyksen toiminnan perustana ja keskeisenä päämääränä ovat lapsen ja lapsuuden arvostus, suvaitsevaisuus, inhimillisyys ja ilo. Yhdistys toimii osana MLL:n kolmiosaista organisaatiota, jonka muodostavat paikalliset yhdistykset, piirit ja keskusjärjestö. Yhdistyksen läheisin yhteistyötaho on tässä rakenteessa Hämeen piiri. Oleellisena osana yhdistyksemme toimintaan kuuluvat perhekahvila sekä lastenvaate- ja tarvikekirpputorit. Lisäksi järjestämme vuosittain erilaisia koko perheen kulttuuriretkiä ja olemme mukana tukemassa Hakkalan koulun tukioppilastoimintaa.
Punaportin Blues ry, Hämeenlinna
Punaportin Blues ry on hämeenlinnalainen koripalloseura, jossa on noin 200 aktiivista koripallon harrastajaa. Aktiivisia juniorijoukkueita/ryhmiä on 11, joiden lisäksi on miesten ja naisten joukkueet. Kuluva kausi on nyt 6. perättäinen jolloin on säännöllistä junioritoimintaa. Seura on perustettu vuonna 1990.
Steelers Hämeenlinna ry
Seura on keskittynyt salibandy harrastamisen mahdollistamiseen ja laadukkaaseen valmentamiseen. Seuralla on erilaisia ryhmiä, joista lapset ja nuoret voivat valita itselleen sopivan mallin. Muotoina on ala- ja yläkoululaisille suunnatut harrasteryhmät sekä alaikäisten alueelliset hobbyt, jotka kaikki toimivat helppoina reitteinä lajin pariin. Lisäksi on ikäluokittain tapahtuvat joukkuetoiminnat, jotka jakautuvat harraste- sekä kilpatoimintoihin, jotta jokaiselle löytyy se oikea tapa harrastaa. Lisäksi on harrasteryhmät miehille sekä sekaryhmä, joka avoinna kaikille aikuisille. Erityisryhmä on nimellä Virvelinrannan Veivarit, jossa käy viikoittain kymmenkunta innostunutta peluria. Miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat divari-tasolla. Niille, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta harrastaa, tuetaan seuran omasta rahastosta, jotta kukaan ei joutuisi lähtökohtiensa vuoksi jäämään pois hyvän harrastuksen parista.
TR-EK ry, Hämeenlinna
TR-EK ry on Tanssikoulu TR Studion kilparyhmien kannatusyhdistys. TR-EK ry tanssiyhdistyksen tavoitteena on tukea ja kehittää nuorten ja lasten kilpaurheilutoimintaa tanssiurheilussa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pyrkii auttamaan kilpailutilanteisiin liittyvissä asioissa yhdistyksensä jäseniä, järjestää koulutusta, opastusta, retkiä ja juhlia yhdistyksen jäsenien toiveiden mukaisesti sekä huolehtii kilpailumahdollisuuksien järjestämisestä yhdistyksensä jäsenille. Tanssikoulu TR Studion kilpailuryhmätoiminta tarjoaa tanssioppilaalle mahdollisuuden päästä esiintymään kilpailuissa ja tapahtumissa, sekä tulla osaksi tiivistä, hyvän yhteishengen omaavaa tavoitteellisesti harjoittelevaa ryhmää. Kisaryhmät on tarkoitettu oppilaille, jotka ovat motivoituneita ja sitoutuneita harjoittelemaan koko lukuvuoden kohti heille annettuja tavoitteita.
Vanajaveden vesikot ry, Hämeenlinna
Vanajaveden Vesikot on aktiivinen hämeenlinnalainen melontaseura ja kannustamme nuoria terveelliseen elämäntapaan liikkumalla vesillä luontoa kunnioittaen. Vanajaveden Vesikot ry on perustettu vuonna 1942. Olemme lasten ja nuorten Tähtiseura sekä Melonta- ja Soutuliiton jäsenseura. Seuran tarkoitus on edistää melontaharrastusta sekä kohentaa jäsenten kuntoa ja terveyttä. Seurassamme on noin 400 jäsentä, joista lapsia 46. Lasten ja nuorten toimintamme on pitkäjänteistä ja laadukasta. Säännöllisiä harjoituksia on useana päivänä viikossa. Meloa voi leppoisasti nautiskellen, tavoitteellisesti kuntoillen tai tähdäten kilpailuihin. Jokainen harjoittelee oman tavoitteensa mukaisesti. Kannustajat-tuki olisi meille tervetullut ja arvokas lisä kesän monipuolisten harjoitusten, kurssien ja retkien järjestämiseen.
Zapway Ry, Hämeenlinna
Zapway Ry järjestää Hämeenlinnan ja lähikuntien seudulla liikuntakerhoja kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Toiminta on aina ilmaista lapsille ja perheille. Olemme olleet mukana valtakunnallisessa HIL hankkeessa, Jossa toimimme nyt kahtena perättäisenä vuonna liikuttajana kouluilla. Lisäksi järjestämme myös kouluilla omia liikuntakerhojamme. Olemme myös Olympiakomitean palkitsema yhdistys, edistäessämme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Haemme Kannustajat-tukea yhdistyksellemme, jotta voisimme jatkossakin tehdä tätä meille tärkeää työtä, lasten hyvinvointia ja terveyttä tukien. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus!
Janakkalan Jehut ry
Janakkalan Jehut toteuttaa matalan kynnyksen kerhotoimintaa koko Janakkalan alueella: Harvialassa, Turengissa, Leppäkoskella ja Tervakoskella. Jehuilla on kerhoja alle esikouluikäisistä, aina yläkoulu- ja lukioikäisiin saakka. Lisäksi meillä on aikuisten kuntotoimintana sekä naisille että miehille omat kuntosählyryhmänsä. Lasten ja nuorten kerhoissa harrastetaan monipuolisesti liikuntaa. Lajeina kerhoissa on kaikenlaisia pallopelejä: sählyä, korista, lentistä ja sisäfutista. Lisäksi kerhoissa voi myös harrastaa sulkapalloa. Mistään lajista ei tarvitse olla aiempaa kokemusta vaan pelailemaan reippaan iloisiin ryhmiin pääsee mukaan kokeilu- ja tutustumispohjalta. Kilpatoimintaakin Jehuilla on tarjolla. Olemme olleet jo vuosia mukana erimäärillä joukkueita Salibandyliiton Sisä-Suomen alueellisissa sarjoissa. Meneillään olevalla kaudella meillä on pelijoukkueet poikien 16-vuotiaiden kilpasarjassa sekä miesten 5-divisioonassa. Uusia joukkueita perustetaan harrastajien ja osallistujien mielenkiinnon ja innostuksen mukaan. Toimintaperiaatteenamme on matalan kynnyksen mukaantulon lisäksi myös matalan hintatason harrastus. Mukaan pääsevät kaikki halukkaat. Meiltä voi myös alkuun lainata harrastusvälineitä, esim. sählymailoja tai sählypeleissä välttämättömiä suojalaseja. Vuoroilla lainattavien varusteiden hankkimiseksi olemme saaneet lahjoitusvaroja yrityksiltä sekä muilta toimijoilta. Olemme myös kehittäneet erilaisia seura-, joukkue- tai harrastaja-/pelaajakohtaisia tukimuotoja, "kummiklubeja". Janakkalan Jehujen harrastaja- ja jäsenmäärä tällä meneillään olevalla toimintakaudella 2022-2023 on noin 220 jäsentä.
Janakkalan Pallo
Janakkalan Pallo on vuonna 1964 perustettu seura, joka tarjoaa janakkalalaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa ja futsalia. Toimintaperiaatteemme on tarjota jalkapallon iloa ja riemua paikallisille lapsista ikäihmisiin saakka. Nuorimmillaan meillä pääsee aloittamaan jo vaikka 4 vuotiaana jokakesäisen jalkapallokoulun parissa ja vanhimmillaan ikämiesten mukana on yli 70 vuotiaita jalkapallon ystäviä.
Vuonna 2023 meiltä löytyy seurasta viisi juniorijoukkuetta, jotka osallistuvat Palloliiton järjestämiin sarjoihin sekä täksi vuodeksi lanseerattuun harrastefutikseen, jossa paikalliset lapset pääsevät harrastamaan ilman kilpailua. Harrastefutis on suunnattu alakouluikäisille ja se on hyvin matalan kynnyksen toimintaa. Tulevana vuonna starttaavan harrastefutiksen vetäjiksi olemme rekrytoineet paikallisia 14-17 vuotiaita nuoria, joille maksetaan 15 euron kertakorvaus tapahtuman vetämisestä. Mahdollisen Kannustajat-tuen suuntaisimme nuorten palkkioihin sekä harrastefutiksen toiminnan kehittämiseen.
Salibandy Club Urbans ry, Janakkala
Salibandy Club Urbans ry on Janakkalassa vuodesta 1995 lähtien toiminut salibandyn erikoisseura. SCU on vakiinnuttanut paikkansa janakkalaisena urheiluseurana. Seuran toiminnassa on aktiivisesti mukana yli 400 liikunnasta kiinnostunutta lasta ja aikuista. Seuran jäsenmäärä on noin 500 henkilöä kun lasketaan mukaan kaikki toiminnassa mukana olevat. Seuran toiminta perustuu vahvasti laadukkaaseen junioritoimintaan, mikä on perusta kaikelle toiminnalle.
Käyttäisimme Kannustajat-tukea monipuolisen liikunnan säbäkerhojen ja erilaisten koko perheen tapahtumien järjestämiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena tällä toiminnalla on saada tartutettua harrastajiin liikunnan kipinää aivan pienistä lapsista alkaen. Kerhoissa pääpaino ei ole salibandyssa, vaan siinä, että lapset oppisivat liikunnan taitoja monipuolisesti ilman pakonomaista tarvetta valita omaa lajiaan liian varhaisessa vaiheessa. Haluamme seurana olla kannustamassa ja mahdollistamassa kaikenikäisiä ihmisiä kiinnostumaan liikunnasta ja omasta hyvinvoinnistaan. Seuramme motoksi onkin muodostunut, että liikutaan koko perheen voimin yhdessä ja pidetään hauskaa. Haluamme olla osa ihmisten arkea ja ympäröivää yhteiskuntaamme. Erityisesti haluaisimme, että liikuntamahdollisuudet olisivat kaikkien saatavilla.
Elonkierto Ystävät ry, Jokioinen
Elonkierto on Jokioisilla sijaitseva kaikille avoin ja maksuton luonnonvarojen tutkimuksen esittelypuisto. Elonkierrossa voi oppia, miten ihminen ja luonto toimivat yhdessä ja miten tutkimus siirtyy käytäntöön. Elonkierron noin 20 hehtaarin alueella on monenlaisia luontotyyppejä ikimetsästä viljapeltoon ja näet konkreettisesti, miten ruokaa tuotetaan. Kesäisin puistossa voi tutustua lehmiin, possuihin, hevosiin, lampaisiin, vuohiin, kanoihin ja ankkoihin. Puiston ylläpidosta vastaa Elonkierron Ystävät ry.
Puistossa järjestetään monenlaisia tapahtumia. Lasten luontokerho yhdessä Jokioisten MLL:n kanssa on jokakesäinen kestosuosikki, jonka tarkoituksena on tarjota elämyksellisiä luontokokemuksia ja iloista yhdessäoloa ulkosalla mahdollisimman monelle lapselle. Kerho on suunnattu monen ikäisille, ikähaitari noin 5-10 v. Nuoremmat lapset voivat osallistua vanhempiensa kanssa. Ei sisäänpääsymaksua, ei ennakkoon ilmoittautumista, kaikki ovat tervetulleita. Jokainen kerhokerta on itsenäinen kokonaisuutensa eli kerhoon voi osallistua, vaikka vain yhden kerran kesässä. Mahdollisen Kannustajat-tuen kohdentaisimme nimenomaan Lasten luontokerhon jatkamisen edellytyksiin.
Jokioisten Koetus juniorit ry
Jokioisten Koetus juniorit ry on perustettu syksyllä 2018. Jokioisilla oli aika ottaa junioritoiminnassa askel eteenpäin ja tämän vuoksi junioripesäpallo eriytettiin Jokioisten Koetus ry:stä omaksi yhdistyksekseen. Tulevaisuuden pesäpalloilija tarvitsee tukevan ja pitkäjänteisen taustaorganisaation, jonka taloudelliset edellytykset toiminnalle ovat kunnossa ja huolellisesti hoidettu. Yhdistyksen ahkeralla työllä ja vahvalla halulla sekä rakkaudesta lajiin tuomme pesäpalloa tutuksi yhä laajemmalla alueella seutukunnalla ja myös Kanta-Hämeen alueella. Jokioisten Koetus juniorit ry:n pääasiallisena tehtävänä on liikuttaa lapsia, opettaa heille pesäpalloa ja samalla kasvattaa heitä kohti aikuisuutta. Oma junioriorganisaatio mahdollistaa panostamisen valmentajiin ja valmennuspolkuihin. Pyrimme luomaan juniorin pelaajapolun G-ikäisestä miesten suomensarjaan saakka. Näin saamme pidettyä pelaajien pelaajapolun mahdollisimman pitkään Jokioisilla. Yhteistyössä muiden seurojen kanssa haluamme luoda myös seuramme tyttöjunioreille yhdenvertaiset mahdollisuudet pelata pesäpalloa myös juniorivuosien jälkeen.
Leireillä juniorimme saavat yhdessä valmentajien ja joukkueenjohtajien kanssa kokea pelaamisen riemua. Leireillä joukkueet pelaavat useita pelejä muitakin joukkueita kuin vain tuttuja aluesarjajoukkueita vastaan. Leirit ovat erittäin kalliita ja nyt juniorimme maksavat leirit kokonaan itse, mikä saattaa joillekin perheille on taloudellisesti vaikeaa. Osan Kannustajat-tuesta voisimme käyttää junioreidemme leirimaksuihin. Seuramme maksaa kokonaisuudessaan valmentajien, pelinjohtajien, huoltajien ja leirillä tarvittavien aikuisten tukihenkilöiden leirit. Tuen avulla voisimme kustantaa myös osan leireille osallistuvien aikuisten kuluista, jolloin ne eivät rasittaisi seuramme jokapäiväistä taloutta.
Kannustajat-tuen avulla voisimme hankkia tarvittavia varusteita pesiskoululaisille, jotta kaikkien halukkaiden on mahdollista osallistua pesiskouluun perheen taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta huolimatta. Tuki mahdollistaisi myös sen, että juniorijoukkueidemme valmentajat tai pesiskoulun rehtori kävisivät jatkossakin Jokioisten ja lähikuntien kouluilla kertomassa 1-4 -luokkalaisille pesäpallosta ja tutustuttamassa oppilaat pesäpallon saloihin. Nämä valmentajien koulukäynnit tuovat seuraamme lisää innostuneita pesäpallon harrastajia.
FC Loppi ry
FC Loppi on vuonna 1992 perustettu Lopella toimiva jalkapalloseura, jonka tarkoituksena on järjestää alueen lapsille ja nuorille edullinen mahdollisuus pelata jalkapalloa ohjatusti. Seurassamme on tällä hetkellä noin 80 innokasta jalkapallon harrastajaa. Nuorimmat harrastajamme ovat 5-vuotiaita ja vanhimmat 14-vuotiaita.
Lopen Floorball Team ry
Lopen Floorball Team on salibandyyn keskittynyt urheiluseura Kanta-Hämeessä, Lopella. Seura on perustettu vuonna 1998 tarjoamaan lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuden salibandyn parissa. Seurassa on tällä hetkellä noin 220 aktiivista jäsentä ja sen alle kuuluu 11 erilaista harrastajaryhmää aina pienten lasten perhesählystä, nuorten kilpailullisiin joukkueisiin ja pappa- / mammasählyyn asti. Seuran keskeisenä tavoitteena on liikunta aktiivisuuden ja liikkumisen ilon lisääminen niin pelaajien kuin muidenkin yhdistyksen kanssa sidoksissa olevien ihmisten keskuudessa.
Lopen Floorball Team hakee Kannustajat-tukea kehittääkseen ja lisätäkseen toimintaansa. Vuonna 2023 koko seura on uuden äärellä, sillä Lopen kirkonkylälle valmistuu usean vuoden odotuksen jälkeen paljon kaivattu uusi monitoimihalli. Liikuntahallin myötä harrastusmahdollisuudet paranevat huomattavasti ja lisääntyvä liikuntatilan määrä kunnassa mahdollistaa seuran ryhmämäärän kasvattamisen. Vuoden 2023 aikana seuran on tarkoitus lisätä matalankynnyksen salibandytoimintaa etenkin alakouluikäisten lasten keskuudessa.
Lopen Pelastakaa Lapset
Lopen Pelastakaa Lapset ry on perustettu vuonna 1967. Vapaaehtoistyömme tarkoitus on lisätä lasten arvostusta ja kunnioitusta sekä auttaa vaikeissa olosuhteissa eläviä lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Pieni aktiivisten vapaaehtoisten ryhmä tekee pyyteetöntä työtä lasten ja nuorten hyväksi. He pyörittävät toimintaansa myymällä mm. toritapahtumissa kahvia ja lettuja. Saadut lahjoitukset ovat arvokkaita ja auttavat meitä auttamaan. Varoilla on mahdollistettu mm. vähävaraisille lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastuksiin, retkiin, tapahtumiin ja oppimateriaaleihin.
Kiekko-Nikkarit ry, Riihimäki
Kiekko-Nikkarit Ry on vuonna 1982 perustettu 40-vuotias jääkiekon erikoisseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota Riihimäen ja lähiseutujen kaikille jääkiekosta kiinnostuneille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa oman taitotasonsa ja motivaationsa mukaan. Seuran tarjonta harrastamisen mahdollisuuksien osalta on laaja. Kilpa- ja ikäkausijoukkueiden lisäksi seuramme tarjoaa mahdollisuuden jääkiekon harrastamiseen luistelukoulun, kiekkokoulun, tyttökiekon, lasten ja nuorten harrastekiekon, kelkkakiekon sekä naisten- ja miesten harrastekiekon muodossa. Kiekko-Nikkareiden toiminnan perusarvoja ovat osaava ja monipuolinen toiminta, avoimuus ja rehellisyys, vastuuntunto ja yritteliäisyys sekä yksilöllisyys ja sosiaalisuus. Tärkeä arvo on myös toiminnan taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus, mikä edellyttää kustannusten hallintaa. Kiekko-Nikkarit on myös lasten ja nuorten tähtiseura. Kokonaisuudessaan toimintamme tähtää siihen, että jääurheilu antaa lapselle ja nuorelle hyviä eväitä elämässä pärjäämistä varten. Kiekko-Nikkarit on yli 800 jäsenen seura. Jäsenistä jääkiekon harrastajia on yhteensä 640. Naisten ja tyttöjen osuus harrastajien määrästä on noin 100.
Kannustajat-tuen tulisimme ohjaamaan suoraan lasten- ja nuorten matalankynnyksen toimintaryhmien (luistelukoulu, kiekkokoulu, tyttökiekko, lasten ja nuorten harrastekiekko, lapsi - vanhempi ryhmä, nuorten pipolätkä, liikunnallinen iltapäivätoiminta) toiminnan kulujen kattamiseen. On ensiarvoisen tärkeää, että erityisesti uusien aloittavien harrastajien kohdalla kynnys tulla mukaan harrastuksen pariin pidetään mahdollisimman matalana ja toimintaan mukaan pääseminen helppona ja edullisena.
Riihimäen 4H-yhdistys ry
Riihimäen 4H-yhdistys ry:n työ painottuu nuorten työllistämiseen ja lasten harrastetoimintaan. Päätoimemme on työpalvelutoiminta, mikä tarjoaa riihimäkeläisille nuorille mahdollisuutta työskennellä vanhusten ja lasten parissa. Järjestämme alakoulu-ikäisille kerhotoimintaa ja yläkoululaisille toimimme "Harrastamisen suomen mallin" kerhojen toteuttajana. Meillä on tällä hetkellä n. 35 riihimäkeläistä nuorta, jotka tekevät ikäihmisten luona koti-, piha- ja avustustöitä. Tämä edesauttaa vanhuksia asumaan kotona pidempään ja opettaa samalla nuorille vastuullisuutta toisen ihmisen hyvinvoinnista. Työpalvelutoiminnassa olevat nuoret saavat kokemusta työelämästä ja oppivat vastuullisuutta omasta työstään ja yhteiskunnassa toimimisesta. Toimintamme ehkäisee sekä nuorten että vanhusten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Nuoret työllistyvät myös kerho-ohjaajina sekä lemmikkieläin hoitajina. Nuoret koulutetaan kaikkiin työtehtäviin. Kesällä 2023 järjestään lapsille kaksi viikon pituista päiväleiritoimintaa. Molemmat leirit kestävät viikon ja teemat painottuvat Metsä ja Luonto, Ruoka ja Liikunta ja Taide ja Kädentaito. Nuoret toimisivat vetäjinä. Viime kesän leirit olivat menestys ja nyt paikat ovatkin jo täyttyneet tämän vuoden leireihin. Kannustajat-tuen avulla hankkisimme kerhoihin/leireihin uusia tarvikkeita, pihaleikkivälineitä ja asianmukaisia varusteita.
Riihimäen Kehitysvammatuki ry
Riihimäen Kehitysvammatuki ry:n tavoitteena on hyvä elämä kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen. Toiminta on avointa kaikille Riihimäen kehitysvammaisille jäsenyydestä riippumatta. Eri toimintoihin osallistuu kehitysvammaisia myös lähikunnista (Hausjärvi, Loppi, Janakkala). Riihimäellä asuu n. 100 nuorta kehitysvammaista ja yhdistys mahdollistaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa monimuotoiset harrastusmahdollisuudet kaikille. Esimerkiksi paikallisen jalkapalloseura RIPS:in kanssa toteutuvassa RIPS Kevarit-joukkueessa tiivistyy kaikin puolin vanha sanonta kaikki pelaa. Yhdistys pyrkii koko ajan kehittymään ja löytämään tapoja tukea myös erityislapsiperheitä entistä laajemmin.
Yhdistys järjestää säännöllisesti keilausta ja muuta liikuntaa Riihimäen kaupungin, jalkapalloseura Ripsin ja RiVoLin kanssa. Nuorisoteatteri järjestää teatteritaiteen perusopetusta kahdelle kehitysvammaisista koostuvalle ryhmälle. Yhdistys toimii tärkeänä tukijana, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus teatteriopintoihin. Yhteistyössä Kansalaisopiston kanssa pyörivät viikoittain kokoontuvat musiikki- ja kuvataideryhmät. Kaikissa ryhmissä käy hyvin eri ikäisiä harrastajia. Erikseen pienille lapsille on järjestetty mm. yhteistyössä paikallisen tanssikoulun DanceArtin kanssa erityislasten tanssiryhmä.
Riihimäen Kisko ry
Riihimäen Kisko ry on urheilun yleisseura, joka on perustettu vuonna 1913. Seurassa on tällä hetkellä toimintaa ampumahiihdossa, painonnostossa ja voimanostossa sekä yleisurheilussa. Seurassa on jäseniä yhteensä noin 400 henkilöä. Kesäkaudella 2022 lapsia ja nuoria (3-13 v.) oli mukana yleisurheilujoukkueemme toiminnassa yli 200 urheilijaa. Riihimäen Kisko haluaa tarjota monipuolista ja hauskaa harrastustoimintaa yleisurheilun parissa lapsille ja nuorille. Tavoitteemme on saada mahdollisimman moni lapsi mukaan tutustumaan eri lajeihin turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisten ohjaajien kannustamina. Kannustajat-tuen avulla pystyisimme pitämään kesän lajikoulujen osallistumismaksut kaikille saavutettavissa sekä hankkimaan harrastusvälineitä ryhmien käyttöön.
Riihimäen Musiikkiluokkien tuki ry
Riihimäen Musiikkiluokkien tuki ry on aktiivinen ja innokas paikallinen yhdistys, jonka toiminnan tavoitteena on tukea lasten musiikin opiskelua koulussa sekä edistää samalla koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Riihimäen Eteläisen koulun 1 - 5-luokilla musiikkipainotteista opetusta on ollut tarjolla jo vuodesta 1982 alkaen. Musiikkipainotteinen opetus täytti siis viime vuonna mahtavat 40 vuotta. Musiikkipainotteisessa opetuksessa musiikin ilo ja hyödyt tuodaan osaksi peruskoulun opetusta ja musiikki näkyy ja kuuluu eri tavoin oppituntien sisällössä.
Musiikkiluokkien tuki ry avustaa koulua koululaiskonserttien käytännön järjestelyissä, osallistuu musiikkiluokkalaisten konsertti- ym. matkojen kustannuksiin, hankkii koko koulun käyttöön instrumentteja ja muuta opetuksessa tarvittavaa materiaalia sekä järjestää oppilaille musiikin opetusta tukevia konsertteja ja työpajoja. Olemme viime vuosina järjestäneet yhdistyksen toimesta lapsille kulttuurimatkoja oopperaan, discoja, koululaiskonsertteja koululla sekä musiikillisia työpajoja, joissa lapset ovat päässeet osallistumaan mm. sävellystyöhön. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan ja ylläpitämään keskustelua musiikkiluokkatoiminnan hyödyistä ja jatkuvuudesta myös tulevaisuudessa.
Riihimäen Palloseura (RiPS)
RiPSissä meidän toiminta-ajatuksemme on tarjota osaamistasot huomioivaa, laadukasta jalkapallotoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Lapsia ja nuoria (alle 18 v) on toiminnassa mukana n. 500, joista nuorimmat ovat 2-vuotiaita. RiPSin toiminnassa on tärkeää mahdollistaa rakastuminen jalkapalloon ja liikkumiseen yleensäkin. Se on lähtökohta toisaalta kilpailullisten tavoitteiden saavuttamisessa, mutta ennen kaikkea lähtökohta myös liikunnallisen elämäntavan rakentumisessa osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. RiPSissä pidetään hauskaa kentällä, kannustetaan ja pidetään yhtä. Jalkapallossa parasta on pelaamisen ilo! RiPS tarjoaa toimintaa myös erityisryhmille. Kehitysvammaisten RiPS Kevarit ottaa vastaan avojaloin kaikki halukkaat pelurit, joiden ikähaarukka tällä hetkellä on 13–73. Pitkäjänteinen työ palkittiin myös Vuoden yhdenvertaisin seura -stipendillä. RiPS kouluttaa myös innokkaita nuoria erotuomaritoimintaan. Pelinohjaajista ja tuomareista (12–17 v, 35 henkilöä) on tullut yksi "joukkue" seuran sisään, joka kokoontuu säännöllisesti ja kannustaa ja tukee toisiaan osana toimintaa.
Riihimäen Ratsastajat ry
Seura järjestää turvallisia harrastetason urheilu- ja liikuntatapahtumia, lapsille ja nuorille kerhotoimintaa sekä toimintaan liittyviä erilaisia toimihenkilökoulutuksia. Vuonna 2023 toiminnan painopisteet ovat turvallisuuden ylläpitäminen kaikessa toiminnassa, toimihenkilöiden kouluttaminen tapahtumia varten, helpon tason ratsastuskilpailut, maksuttomat kepparikisat lapsille sekä nuorisojaoston nuorten itse suunniteltavat ja toteutettavat tapahtumat seuran hallituksen tuella. Kannustajat-tukea käytettäisiin erityisesti nuorisotoimintaan ja lasten liikuntaan. Tavoitteena on myös vuonna 2023 pitää keppihevoskisat ja nuorisotoiminta maksuttomina sekä helpon tason kisojen osallistumismaksut pieninä. Varsinkin keppihevoskisojen maksuttomuuden säilyttämistä pidetään tärkeänä.
Riihimäen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Riihimäen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toimii Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kuntien sekä Tervakosken taajaman alueilla. Yhdistys on valtakunnallisen Omaishoitajaliiton alainen paikallisyhdistys, joka tarjoaa tietoa, tukea ja toimintaa Riihimäen seudulla asuville ihmisille, jotka pitävät huolta sairastuneesta läheisistään. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia omaishoitajien sekä vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden aseman parantamiseksi ja tukemiseksi sekä kehittää omaishoitajien ja vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluita ja tukitoimia toiminta-alueellaan. Toiminta-ajatuksena on omaishoitajien ja heidän perheidensä ”vauvasta vaariin” aseman parantaminen ja tukeminen.
Haemme Kannustajat-tukea erityislasten perheiden harrastus- ja puuhatapahtuman EXTRA - päivän järjestämiseen Riihimäellä. Extra-erityislasten liikunnallisen puuhapäivän tarkoituksena on tarjota kehitysvammaisten ja muiden erityislasten perheille yhteinen tapahtumapäivä, jossa on mahdollisuus tutustua erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin. Tapahtuma on suunnattu perheille, joissa lapsella on jokin vamma, sairaus, neuropsykiatrisia haasteita tai muuta erityisen tuen tarvetta. Erityislasten perheille on usein vaikeaa löytää harrastuksia tai haasteellista osallistua yleisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Järjestöllemme on tullut paljon viestiä siitä, että erityislapsille ei ole tarjolla juurikaan harrastuksia. Vastaavanlaisia tapahtumia ei ole myöskään tarjolla ja tässä näemme hyvän tilaisuuden luoda mahdollisuudet lasten ja harrastusta tarjoavien järjestöjen kohtaamiseen ja samalla vaikuttaa lapsiperheiden osallisuuden lisäämiseen ja tukemiseen sekä myös saada erilaisuudelle positiivista näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Tapahtuma järjestetään Riihimäen urheilutalolla ja sen piha-ja puistoalueella yhteistyössä Riihimäen Kehitysvammatukiyhdistyksen, paikallisten urheilu- ja harrastusseurojen, Riihimäen kaupungin sekä seurakunnan kanssa. Tapahtumassa järjestöt esittelevät toimintaansa ja toiminnallisilla pisteillä lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja -välineitä.
Riihimäen Suunnistajat ry
Riihimäen Suunnistajat on perustettu 1948. Seuran toiminta-alue on Riihimäen kaupunki, Lopen ja Hausjärven kunnat sekä osia eteläisestä Janakkalasta. Riihimäen Suunnistajat on järjestänyt lasten suunnistuskoulutusta jo 1980-luvun alusta lähtien yhteistyössä koulujen kanssa. Harrastesuunnistustoimintaa seura on järjestänyt säännöllisesti vuodesta 1978 lähtien. Vuosittain järjestämme noin 25 iltarastitapahtumaa (HS Kuntorastit), joissa on ollut keskimäärin noin 130 - 150 osallistujaa. Olemme tuottaneet alueeltamme säännöllisesti uusia ajanmukaisia suunnistuskarttoja yhteistyössä Riihimäen kaupungin ja toimialueemme kuntien kanssa. Lisäksi olemme tehneet talkootyönä useita opetuskarttoja kuntien liikunta-alueista ja koulujen ympäristöistä. Seuran jäsenmäärä on tällä hetkellä 275, joista alle 18-vuotiaita on 75. Jäsenmäärä on ollut nousussa viimeiset viisi vuotta, ja tavoite on ainakin nuorten osalta jäsenmäärä pysymään tuolla tasolla. Olemme järjestäneet vuosittain 1-3 kurssia 5-12-vuotiaille huoltajineen, joilla uudet harrastajat ovat päässeet lajin pariin. Kurssien ansiosta olemme saaneet arviolta 90 uutta jäsentä seuraan (lapset ja huoltajat). Suunnistus on hauska laji, jossa voi oman valinnan mukaan kilpailla tavoitteellisesti, saada lisäoppia luonnossa liikkumiseen tai ylläpitää peruskuntoa. Riihimäen Suunnistajien toiminta nuorisolle antaa mahdollisuuden kaikkiin näihin tavoitteisiin.
Riihimäen Uimaseura ry
Riihimäen Uimaseurassa harrastetaan turvallisesti osaavien seuratoimijoiden johdolla. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni Riihimäen seudun asukas ikään katsomatta saa positiivista liikunnan iloa harrastustoimintaamme osallistumalla. Seuran toiminnan erityinen painopistealue on lasten ja nuorten uintiurheilun ja toiminnan kehittäminen. Uimaseuramme toiminta tähtää pitkäaikaiseen ja mielekkääseen harrastamiseen seurassa. Nuorista uimareistamme kasvaa tulevaisuuden uimaopettajia, valmentajia ja muita seuratoimijoita. Toimintamme kattaa uinnin alkeisopetuksesta aikuisten masters-ryhmiin saakka. Uimakoulussa on tällä hetkellä 85 osallistujaa, kilparyhmissä noin 60 ja lasten tekniikkaryhmissä 13. Yhteensä seurassa on jäseniä 281.
Riihimäen uimahallin remontin alettua helmikuun 2023 alussa, olemme siirtäneet toimintaamme Tervakosken ja Kiipulan uimahalleihin. Treenaamme edelleen näkyvästi Riihimäen Urheilutalolla, eri kuntosaleilla ja kesäajaksi siirrymme maauimalaan. Toimintamme siirryttyä remontin ajaksi lähialueen halleihin kustannuksemme ovat nousseet ja olemme joutuneet nostamaan tämän vuoksi myös ryhmiemme maksuja. Olemme parhaillaan aloittamassa varainhankintakampanjaa mahdollistaaksemme muun muassa laadukkaan uintiharrastustoiminnan alueen kaikille tarvitsijoille. Mahdollisesti saatavan Kannustajat-tuen tulemme suuntaamaan lasten ja nuorten uintiharrastuksen tukemiseen.
Riihimäen Verkkopalloseura ry
Riihimäen Verkkopalloseura ry on perinteikäs tennisseura, joka on perustettu jo vuonna 1938. RiVs on järjestänyt vuosia juniorivalmennusta 5-19 vuotiaille. Juniorivalmennus onkin seurassa keskeisessä asemassa ja valmentajina toimivat ammattivalmentajat, mutta toiminnan järjestäminen on seura-aktiivien varassa. Ryhmiä on tällä hetkellä 5 ja joka ryhmässä 6-12 lasta. Seura pyrkii antamaan lapsille tasoryhmittäin kannustavaa ja ammattitaitosta tennisvalmennusta.
Avustuksen kohteena olisi minitennisverkkojen osto, lasten lainatennismailojen uusiminen, ensiaputarvikkeiden uusinta ja määrän lisääminen. Seuramme myös haluaisi tarjota hallikaudella junioriharrastajille ilmaisia pelivuoroja tennishallilta sekä järjestää junioriturnauksia. Avustuksen avulla saisimme myös järjestettyä uusille lapsille ilmaisia tennikseen tutustumiskertoja.
Riihimäen VPK nuorisotoiminta
Riihimäen VPK:n nuorisotoiminnassa opitaan erilaisia taitoja mm. kodin paloturvallisuudesta, liikenneturvallisuudesta, alkusammutuksesta ja ensiavusta. Palokuntatoiminta tarjoaa jokaiselle yhteiskunnassa tärkeiden turvallisuustaitojen oppimista, itsestään ja läheisistään huolehtimista tai se voi olla alku jopa pidemmälle uralle pelastustoiminnan parissa. Riihimäen VPK:ssa nuorille opetetaan kansalaistaitoja, joita kaikkien tulisi hallita. Näitä ovat esimerkiksi ensiapuun liittyvät asiat, hätäilmoitus, tulen käsittely ja alkusammutus. Kaikista palokuntanuorista ei tule pelastajia aikuisena, mutta harrastus voi tarjota tärkeitä eväitä elämän varrelle. Nuorisotoiminnan ikähaarukka on 10–17 v. ja nuoret on jaettu ryhmiin taitotason sekä iän mukaisesti. Viikkoharjoitusten lisäksi osallistumme eri kilpailuihin niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Leiritoiminta on myös tärkeä osa palokuntamme nuorisotoimintaa. Leireillä opitaan uusia taitoja, koetaan unohtumattomia elämyksiä ja tavataan uusia sekä vanhoja tuttuja.
RiVoLi ry, (Riihimäen Voimistelu ja Liikunta)
RiVoLi ry on tarjonnut monipuolista voimisteluliikuntaa kaikenikäisille jo yli 100 vuoden ajan Riihimäen eri kouluilla ja liikuntapaikoilla. Seurassamme oli viime vuonna 529 jäsentä, joista alle 18-vuotiaita 343 henkilöä. Toimintamme painottuu pääasiassa lasten- ja nuorten ryhmiin. Ohjaajia seurassamme on 32 henkilöä, mukaan lukien apuohjaajat lasten ja nuorten ryhmissä. Vuoden 2022 aikana RiVoLilla oli 38 eri ryhmää viikossa, joista lapsille ja nuorille tarkoitettuja ryhmiä oli 22 sekä yksi erityisliikunnan ryhmä. Lisäksi tarjoamme myös ukrainalaisille mahdollisuuden osallistua liikuntaryhmiimme maksutta. RiVoLi ry on Suomen Voimisteluliitto jäsen ja olemmekin Tähtiseura sekä lasten- että aikuisten liikunnassa.
Jotta voimme kehittää laadukasta toimintaamme haluamme panostaa nuorten ohjaajien kouluttamiseen. Seura tarjoaa ohjaajille 1-2 koulutusta vuodessa. Tämän lisäksi ohjaajat voivat käydä myös koulutuksia omakustanteisesti tai osallistua maksuttomiin koulutuksiin. Tavoitteenamme on siis kouluttaa jatkuvasti uutta ohjaajapolvea ja tukea ohjaajia heidän henkilökohtaisessa oppimisessa ja kehittymisessä. Lasten ja nuorten liikuntaryhmissä tarvitaan valmentajia, ohjaajia ja apuohjaajia. Kurssien hinnat vaihtelevat 60-150 € välillä riippuen koulutuksesta. Käyttäisimme Kannustajat-tukea nuorten ohjaajien koulutukseen.
Rss Panthers, Riihimäki
Rss Panthers on Riihimäkeläinen salibandyseura. Meille on kunnia-asia tarjota monipuolista ja iloista salibandytoimintaa mahdollisimman monelle, mahdollisimman pienin kustannuksin. Toivomme että jokaisella on mahdollisuus osallistua joukkueen toimintaan, tuntea itsensä osaksi yhteisöä ja saada nauttia liikunnan riemusta ja salibandyn vauhdista ja jännityksestä. Pyrimme tarjoamaan laadukasta toimintaa pienin käyttäjäkustannuksin, joten vähävaraisuus ei ole este harrastamiselle. Seurassamme harrastaakin noin 300 innokasta salibandyilijää, tyttöjä, poikia, miehiä ja naisia, alkaen pienistä kerholaisista jatkuen aikuisten joukkueisiin asti. Rss panthers tarjoaa harrastajilleen kivan harrastustoiminnan lisäksi myös mahdollisuuksia vakavampaan kilpatasoiseen toimintaan.
MLL Tammela
MLL Tammela ylläpitää ja kehittää perhekahvilatoimintaa lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Perhekahvilaa pidetään auki vapaaehtoisvoimin joka perjantai klo 9.30-12 Manttaalilla. Lisäksi MLL Tammela järjestää tämän vuoden aikana lapsiperheille suunnattuja tapahtumia ja toimintaa, mm. Vauvahierontakurssin sekä perhetukiterveydenhoitajan vierailun perhekahvilaan madaltaakseen lapsiperheiden kynnystä hakea apua ja tukea perhe-elämään. Suunnitteilla myös erilliset hyvinvointiteemaiset päivät äideille ja isille. Yhdistyksen tavoitteena on olla helposti lähestyttävä toimija, joka järjestää tapahtumia lapsiperheille ja sitäkin kautta yhdistää perheitä ja edistää näiden hyvinvointia.
Ypäjän Yllätys ry
Ypäjän Yllätys ry toimii lentopallossa lasten ja nuorten kasvattajaseurana. Seura järjestää lapsille ja nuorille monipuolisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia. Lapset oppivat motorisia perustaitoja, leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti. Nuorille tarjotaan mielekkäitä joukkuelajeja, ryhmäliikuntatunteja, sekä yksilöharjoittelua. Seura järjestää ympäri vuoden harrastustoimintaa kaikenikäisille lapsille ja nuorille monipuoliseen liikkumiseen, sekä seurassa on mahdollisuus osallistua halutessaan kilpailutoimintaan lentopallossa.
Lisätietoja:
Osuuskauppa Hämeenmaa, asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä, 050 542 3811