Salpausselän Kala, Lahti


HämeenOmaa tuoretta kalaa

– Meille tulee päivittäin tuoretta lohta, jonka käsittelemme itse alusta loppuun. Kokonaiset kalat fileoidaan, nypitään ja suolataan – seuraavana päivänä savustetaan, kertoo Salpausselän Kalan yrittäjä, kalakauppias Ari Seppälä.

Lahdessa toimiva yritys on erikoistunut tuoreen kalan käsittelyyn ja jalostukseen. Salpausselän Kalan laadukkaat lohi- ja kirjolohituotteet valmistetaan käsityönä, ja niitä saa paitsi savustettuina, graavattuina ja kylmäsavustettuina, niin myös tuoreina fileinä.

– Me teemme aitoa, premiumia. Savustamme kalat aidolla purulla. Suurin tuoteryhmämme on lämminsavulohi, sanoo Seppälä.

Salpausselän Kala hyödyntää ansiokkaasti myös sopimuskalastajiensa verkostoa, jotta voi tarjota asiakkailleen monipuolisesti kotimaisten järvien maukkaita kalavaihtoehtoja: ahventa, kuhaa, haukea sekä muita järviemme herkkuja kausi- ja sesonkituotteina. Lisäksi yritys tuo maahan lounasravintoloille sopivia tuotteita, kuten äyriäisiä.

Asiakkaita varten

Salpausselän Kalan toiminnan keskeisiä arvoja ovat muun muassa vastuullisuus ja asiakaslähtöisyys.

– Olemme pieni, joustava ja asiakaslähtöinen yritys, toteaa Ari Seppälä.

Yrityksen herkullisten kalatuotteiden laadusta ei tingitä, ja kalakauppias toteuttaa itse päivittäin tarkkaa laadunvalvontaa.

– Otan tuotteiden siivutusvaiheessa näkkärin päälle graavi- tai kylmäsavukalaa ja maistelen, ovatko suolat ja laatu kohdillaan.

Perinteikkään yrityksen juuret ulottuvat 1980-luvulle. Ari Seppälän vastuulle liiketoiminta siirtyi uuden vuosituhannen puolella.

– Otin Salpausselän Kalan liiketoiminnan haltuuni vuonna 2009. Viisi vuotta myöhemmin meille valmistui uusi tuotantolaitos Jokimaan yrityspuistoon Lahteen.

Aitoja, puhtaita makuja

Tuotantotilojen modernit savu-uunit, savustuksessa käytettävä aito purusekoitus sekä suolauksessa hyödynnettävä Salpausselän harjun raikas pohjavesi takaavat yrityksen kalajalosteille aidon ja puhtaan maun.

– Toimimme pääosin Etelä-Suomen alueella. Tuotteitamme saa (Osuuskauppa) Hämeenmaan Prismoista ja S-marketeista sekä Citymarketeista. Toimitamme tuotteitamme myös esimerkiksi Helsinkiin, Kouvolaan ja Jyväskylään, Seppälä kertoo.

Osuuskauppa Hämeenmaan ja Salpausselän Kalan yhteistyö käynnistyi 2000-luvun alkupuolella ja on jatkunut jo hyvän matkaa toistakymmentä vuotta.

– Meille on kunnia-asia olla Hämeenmaan tavarantoimittaja, Ari Seppälä hymyilee.

Kalatuotteiden kuljetukset hoituvat pääosin yrityksen omilla kylmäautoilla, mutta pidemmillä matkoilla tuotteiden kuljetuksesta vastaa Salpausselän Kalan yhteistyökumppani.

Paikallisella kalayrityksellä on tietenkin myös oma paikallinen kalakauppa: Salpausselän Kalan myymälä sijaitsee Lahden kauppahallissa, aivan kaupungin ytimessä.