S-market Renkomäen remontin myötä suosittu kauppa palvelee asiakkaitaan entistä laajemmissa tiloissa ja laajemmilla valikoimilla. Remontin myötä S-Market Renkomäki muuntautuu täydennysostopaikasta vakituiseksi ostospaikaksi ja vastaa näin alueen asukkaiden kasvaneeseen kysyntään. S-market Renkomäki palvelee jatkossakin vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Remonttiavausta vietetään torstaina 30.11.2023.

Osuuskauppa Hämeenmaa jatkaa S-marketien kehitystyötä ja nyt suosittu kauppa Renkomäessä koki mittavan uudistuksen niin tekniikan kuin valikoimankin osalta. Tavoitteena onkin helpottaa ostamista leveämmillä käytävillä, laajemmalla valikoimalla sekä asiakkaan ostopolkua parantamalla ¬– muun muassa kaupan sisääntulo rakennettiin uudelleen.

– Tavoitteemme oli tehdä Renkomäen kaupasta asiakkailleen entistä parempi ostospaikka ja samalla halusimme tuoda liikkeen strategiamme mukaisesti energiatehokkaaksi. Alueen asukkaat ovat toivoneet, että Renkomäen S-market palvelisi heitä paremmin vakituisena ostospaikkana, eikä ainoastaan täydennysostospaikkana, ja tähän kysyntään nyt vastaamme, kaupan marketpäällikkö Mirja Reiman kertoo.

Uusi sisäänkäynti kauppaan on suurempi ja siitä asiakas pääsee suoraan hedelmä- ja vihannesosastolle sekä paistopisteelle, mikä selkeyttää ja parantaa asiakkaan ostokokemusta.

– Jatkossa asiakas kokee uudistuksen heti astuessaan sisään kauppaamme. Uusi sisäänkäynti vie suoraan Hämeenmaan muista S-marketeista tutuksi tulleelle heviosastolle, käytävämme ovat entistä leveämmät ja niissä on miellyttävämpi asioida, ja myös valikoima on entistä laajempi. Uskomme ja näemme, että muutokset tulevat vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeisiin, Reiman kertoo.

Remontissa S-market Renkomäen kylmälaitteet päivitettiin energiatehokkaiksi ja ovellisiksi malleiksi ja samalla kaupan valaistus uudistettiin kokonaan.

Uuden kaupan avajaisia vietetään torstaina 30.11. Loppuviikon aikana kauppaan löytyy S-mobiilista etukuponkeja ja kaupassa on myös tuotetarjouksia. Lauantaina 2.12. S-marketissa on tarjolla glögiä ja pipareita kello 9–15, jolloin myös Sini-nalle on paikalla viihdyttämässä asiakkaita.

Lue lisää S-market Renkomäen palveluista ja tarkista aukioloajat täältä: S-market Renkomäki | Aukioloajat ja yhteystiedot | S-kaupat ruoan verkkokauppa

 

Lahden Seurahuoneen aamupala, breku, brunssi, miksikä sitä haluaakaan kutsua, on todistetusti ja palkitusti Suomen kärkikastia kahdessa eri sarjassa – Suomen paras brunssi ja Suomen paras hotelliaamupala. Listalla yhtä korkealla ei ollut ainuttakaan muuta aamupalaa Päijät-Hämeestä.

Suomen paras hotelliaamiainen – Lahden Seurahuone sijalla 6

Toptasten järjestämässä äänestyksessä äänestettiin ravintolaa, josta löytyy Suomen paras hotelliaamiainen. Lahden Seurahuoneen aamiainen sijoittui mahtavasti TOP 10 -listalle sijalle 6. Tulokset paljastettiin suurelle yleisölle 16.11.2023.

Toptaste kertoo omilla verkkosivuillaan olevansa ”ruoka- ja ravintolayhteisö, joka tarjoaa ruokadiggareille ajankohtaista tietoa ruokamaailmasta: ravintoloita, tuottajia, keittiömestareita, ruokamaailman taiteilijoilta – tekijät esiin mentaliteetilla. Toptaste toimii verkossa, printissä, somessa ja tapahtumissa.”

Lahden Seurahuoneen suositulla aamupalalla on asiakkaiden keskuudessa monta nimeä, mutta kutsutaan sitä sitten millä nimellä tahansa, niin tosiasia on, että se antaa loistavan aloituksen päivään. Seurahuoneelle voi tulla aamiaiselle, vaikka ei majoittuisikaan hotellissa. Aamiaisen monipuolisesta ja runsaasta tarjonnasta löytyy ihania makuja niin suolaisen kuin makean ystävälle.

Seurahuoneen aamiainen on takuu hyvälle aloitukselle päivään

Seurahuoneen aamupalasta vastaavalle ravintolapäällikölle Anne Kajaniemelle saatu sijoitus tuntuu erittäin hyvältä. Aamupala on hiottu toimivaksi kokonaisuudeksi, josta jokainen aamiaiselle tuleva henkilö saa päivän varmasti hyvin käyntiin.

– Meillä Seurahuoneella tarjoillaan aamiaista, ja nimenomaan olemme panostaneet aamupalatuotteisiin ja -tarjontaan, josta jokaiselle löytyy juuri sellainen ruokakokonaisuus, jota he ovat tottuneet aamuisin syömään. Tarjolla on erilaisia puuroja, jugurtteja, pekonit ja munat sekä makealta puolelta erilaisia leivonnaisia ja tuoreita hedelmiä. Yksi legendaarisista aamupalasuosikeistamme on itse paistettavat vohvelit omatekemästämme taikinasta, Kajaniemi kertoo.

Paikallisuus näkyy aamiaispöydässä alueen lähituottajien herkullisissa vaihtoehdoissa – tarjolla on muun muassa kennohunajaa, jota ovat valmistaneet katolla asustelevat ahkerat city-pörriäiset. Seurahuoneen aamupalalla huomioidaan myös allergioita ja erityisruokavalioita noudattavat valmiiksi katetussa aamupalapöydässä, erikoisemmatkin toiveet onnistuvat suoraan keittiöstä.

– Yksi aamupalamme erikoisuuksista on itse alusta asti valmistettu munakokkeli ja sen taikinamassa, johon käytämme jopa 120 kananmunaa. Tämä massa riittää tavallisesti noin kahdelle aamupalalle. Munakokkelimme on vähäsuolainen, jotta se maistuu syötäväksi sellaisenaan tai siihen yhdistetyn raejuuston tai pekonin kaverina, Kajaniemi kertoo.

Seurahuoneen aamupala on saanut tunnustusta aiemminkin

Toisessa Toptasten järjestämässä äänestyksessä äänestettiin ravintolaa, josta löytyy Suomen paras brunssi. Maaliskuussa 2023 julkaistut tulokset toivat Osuuskauppa Hämeenmaalle ja Seurahuoneelle ilouutisia, kun Lahden Seurahuoneen aamiainen sijoittui mahtavasti TOP 10 -listalle sijalle 5! Marraskuussa saatu tunnustus on siis jatkumona hyvin toimivasta aamiaisesta, josta nauttivat niin hotellin vieraat kuin muun muassa yritykset ja pientä arjen luksusta hakemaan tulleet kansalaiset.

– Meidän työporukkamme täällä Seurahuoneella on niin hyvä, että varmasti siksi olemme pärjänneet näissä äänestyksissä. Aamiainen on meille erityisen tärkeä asia, eikä ”vain aamupala”, haluamme panostaa siihen ja haluamme nähdä kuinka ihmiset saavat päivänsä käyntiin hyvin, Kajaniemi iloitsee, ja samalla kiittää koko Seurahuoneen henkilökuntaa.

Kajaniemi tiimeineen kysyy säännöllisesti asiakkailta palautetta aamupalasta, mitä tulisi muuttaa tai lisätä, mutta toistaiseksi saatu palaute on varsin yksimielistä – ei mitään. Vaikka palaute on mairitteleva, niin silti tiimi haluaisi kuulla asiakkailta lisää toiveita.

– Asiakkaiden palaute on pitkälti sitä, että hyvää ei kannata muuttaa. Haluamme jatkuvasti kehittyä ja seurata trendejä, mikä näkyykin aamupalalla. Vielä jokin aikaa sitten vegaaninen ruokavalio oli trendikäs ja siihen panostettiin, nykyään meillä se on osa normaalia aamupalaa – jokaiselle kyllä löytyy ravitsevat vaihtoehdot ruokavaliosta, mieltymyksistä ja allergioista riippumatta, Kajaniemi kertoo.

Lahden Seurahuoneen aamupala kannattaa kokea itse, vain niin pääsee aistimaan, ja maistamaan, yhtä Suomen parhaista aamupaloista. Hemmottele siis itseäsi ja läheisiäsi viettämällä kiireetön hetki viihtyisissä puitteissa runsaan aamiaisen äärellä!

Tervetuloa Lahden Seurahuoneelle!

 

Katso muut menestyjät ja äänestyksen tulos Toptasten verkkosivuilta: Suomen paras hotelliaamiainen – Toptaste

 

 

 

 

BLACK WEEK tarjouksena KE 22.11. ABC noutopöytä  9,90€!

Tarjous voimassa ABC Heinolassa, ABC Kivimaalla, ABC Renkomäessä ja ABC Padasjoella. Noutopöytä on tarjolla klo 10.30-16.00. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin. Tervetuloa!

Prisman mahtavat BLACK FRIDAY tarjoukset ovat täällä!

Tarjoukset ovat voimassa maanantaista sunnuntaihin 20.-26.11. tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

Asiakasomistajapäivät 15.-19.11.2023 Prismoissa! Saat S-Etukortilla JOPA -15% alennusta kaikista käyttötavaroista, myös jo alennetuista hinnoista!

Alennuksen saat S-Etukortilla näistä tuotteista:

-5% alennusta

• puhelimet
• televisiot
• pelikonsolit
• tietokoneet ja tablettitietokoneet
• urheilu- ja älykellot
• isot kodinkoneet: jääkaapit, pakastimet, liedet, uunit, pesukoneet ja kuivausrummut sekä liesituulettimet
• polkupyörät
• piharakennukset
• kylpytynnyrit ja porealtaat
• raskas rauta, kuten teräkset, sementti-, betonivalu- ja tiilituotteet, puutavara, rakennuslevyt, huovat ja eristeet
• kiukaat
• kompostorit

-15% alennusta

• jalkineet ja laukut, jalkineidenhoito
• naisten-, miesten- ja lasten pukeutuminen
• keittiötarvikkeet ja astiat
• kodin tarvikkeet, tekstiilit, valaisimet ja sisustustuotteet
• kirjat, paperi- ja toimistotarvikkeet
• lelut ja pelit
• liikunta- ja urheiluvälineet, pyöräilytarvikkeet
• musiikki, elokuvat, PC-/konsolipelit sekä tarvikkeet
• elektroniikan laitteet, kuten kuulokkeet, kaiuttimet, kamerat, navigointilaitteet, tulostimet, näytöt, kotiteatterit ja digiboxit
• puhelin- ja elektroniikkatarvikkeet
• tietotekniikan tarvikkeet
• pienet kodinkoneet, kuten kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, imurit, hiustenkuivaajat, partakoneet yms.
• piha- ja puutarhatuotteet
• rakentamisen ja remontoinnin tuotteet
• autoilutuotteet
• lamput, paristot ja taskulamput
• pesuaineet, kosmetiikka
• korut
• hiusvärit
• siivoustarvikkeet
• kertakäyttöastiat, servetit
• kynttilät
• eläintarvikkeet
• kukat
• Sanoma- ja aikakauslehdet

Niin kauan kuin tavaraa riittää. Ei varauksia tai ennakkomyyntiä. Etu ei koske: tilausmyyntituotteita, elintarvikkeita, eläinruokaa, urheiluravinteita, alkoholi-, nikotiini- ja tupakointituotteita, vaippoja, pehmopapereita, postimerkkejä eikä Prepaid-kortteja.

Osuuskauppa Hämeenmaa jatkaa kehitystyötään panostamalla ympäristövastuullisuuteen, useissa toimipaikoissamme on toteutettu merkittäviä energiatehokkuusremontteja.

S-market Iittala koki loppusyksyn aikana remontin, jossa uusittiin kylmälaitteet, päivitettiin talotekniikkaa sekä panostettiin niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin viihtyvyyteen. Marketin avajaisia vietetään torstaina 9.11.2023.

Remontin jälkeen S-market Iittala on nykyaikainen, energiatehokas asiointi- ja työympäristö, jossa on panostettu sujuvaan arkeen.

– Toimme Iittalaan useita uudistuksia remontin aikana, jotka parantavat niin työntekijöidemme työoloja kuin myös asiakkaidemme asiointiviihtyvyyttä ja -sujuvuutta. Jatkossa meiltä löytyy muun muassa paljon toivotut kolme itsepalvelukassaa, uudistettu pullonpalautus sekä energiatehokkaat kylmälaitteet, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan Hämeenlinnan ja Forssan S-marketeista ja Saleista vastaava ryhmäpäällikkö Marko Leppänen.

Remontin aikana myymälän yleisilme myös sai siistityn päivityksen, kun lattiat hiottiin ja valaistusta uusittiin. Henkilökunnan taukotiloihin tehtiin myös muutoksia, mikä näkyy myös tunnelmissa remonttiavauksen alla.

– Henkilökuntamme odottaa uuden kauppatilan virallista avausta erittäin innostunein tunnelmin! Remontin myötä arki uudistetussa kaupassa on sujuvampaa, kun taustatilat saatiin uudistettua nykyaikaisiksi ja toimiviksi. Asiakkaillemme uudistukset näkyvät helpompana asiointina kassa-alueella, päivitettyinä esillepanoina sekä energiatehokkaina ratkaisuina myymälässä, S-market Iittalan myymäläpäällikkö Ville-Veikko Sulin-Saaristo hehkuttaa.

S-Market Iittalan remonttiavausta juhlitaan torstaina 9.11.2023 – luvassa on tuotetarjouksia loppuviikon ajaksi, sekä S-mobiilikuponkeja. Lauantaina 11.11. kaupassa järjestetään 1 500 asiakkaalle pullakahvitus kello 10–15. Hämeenmaan maskotti Sini-nalle tulee jakamaan heijastimia kahvituksen ajaksi.

S-market Iittalan aukioloajat ja palvelut näet S-kaupat-sovelluksesta sekä verkkosivuilta osoitteessa: S-market Iittala | Aukioloajat ja yhteystiedot | S-kaupat ruoan verkkokauppa.

Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni on Kanta- ja Päijät-Hämeessä merkittävä yhteisöveronmaksaja, sekä alueen suurin yksityinen työnantaja. Vuonna 2022 Hämeenmaa-konserni maksoi yhteisöveroja 7,0 miljoonaa euroa sekä kiinteistöveroja 2,2 miljoonaa euroa.

Osuuskauppa Hämeenmaa -konsernien yhteenlaskettu yhteisöveron määrä vuonna 2022 oli 7,0 miljoonaa euroa (2021: 6,3 M€). Konserniin kuuluvat emoyhtiö Osuuskauppa Hämeenmaan lisäksi muun muassa Hämeenmaan kiinteistöt Oy, Nelipyörä Oy sekä Hämeenmaan Rauta Oy. Kiinteistöveroja Hämeenmaa maksoi vuonna 2022 2,2 miljoonaa euroa (2021: 2,0 M€).

– Meille on tärkeää, että Kanta- ja Päijät-Häme kehittyvät positiivisesti. Työllistämme tällä hetkellä noin 3500 alueen asukasta, investoimme vahvasti alueelle, ja lisäksi olemme merkittävä yhteisö- ja kiinteistöverojen maksaja, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Vuonna 2022 Osuuskauppa Hämeenmaa investoi paikallisten palveluiden kehittämiseen ja muun muassa energiatehokkuuteen yhteensä 52,8 miljoonaa euroa. Hämeenmaan tavoitteena S-ryhmän linjauksen mukaisesti on olla hiilinegatiivinen yritys vuonna 2025, jota kohti on tehty paljon investointeja muun muassa uusimalla kylmäkalusteita toimipaikoissa sekä lisäämällä aurinkoenergian tuotantoa. Vuoden 2022 lopussa Osuuskauppa Hämeenmaalla oli töissä 3 274 henkilöä.

Hämeenmaalla oli vuoden 2022 lopussa 169 884 asiakasomistajaa, ja vuoden 2023 aikana 170 000 asiakasomistajan raja ylitettiin ensimmäistä kertaa osuuskaupan historiassa. Vuonna 2022 asiakasomistajille jaettiin bonusta 33,7 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Olli Vormisto, Osuuskauppa Hämeenmaa, puh. 050 358 8336

Osuuskauppa Hämeenmaa aloittaa ruoan verkkokaupan kotiinkuljetukset Hämeenlinnan Prismasta maanantaina 6.11.2023. Jatkossa asiakkaat pääsevät tilaamaan Prisman kattavan valikoiman tuotteita S-kaupat.fi-sovelluksesta kotiin, myös suosittu noutotilaustoiminta jatkuu. Kotiinkuljetusalueita tulee alkuvaiheessa kolme ja hinnoittelu tapahtuu postinumeroalueittain.

Hämeenlinnassa verkkokauppamyyntiä ja kotiinkuljetuksia tehtiin aiemmin S-market Goodmanista, mikä toimi erittäin hyvin ja sille oli tilausta. Kuitenkin viimeisen 1,5 vuoden aikana kotiinkuljetukset ovat olleet tauolla Hämeenlinnassa, mutta nyt asiakkaiden paljon toivomat kuljetukset tekevät paluun. Kotiin voi jatkossa tilata S-kaupat.fi-sovelluksesta pääsääntöisesti päivittäistavaraa, mutta valikoimassa on myös pieni määrä käyttötavaraa.

– On mahtavaa, että saamme vihdoin avata kotiinkuljetukset Hämeenlinnassa asiakkaillemme! Alkuvaiheessa meillä on tietyt postinumeroalueet jakelun piirissä, oman postinumeroalueensa saatavuuden asiakas näkee tilausta tehdessään. Otamme erittäin mielellämme asiakaspalautetta kotiinkuljetuksista vastaan, ja herkällä korvalla kuuntelemme, mikäli esimerkiksi oma postinumeroalue ei vielä kuulu toimituksen piiriin, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan verkkokaupan kehittämisestä ja toiminnasta vastaava projektipäällikkö Tero Vehko.

Verkkokaupan kotiinkuljetusten kysyntä on jatkuvassa kasvussa. Hämeenlinnalaiset ovatkin toivoneet kotiinkuljetusten jatkuvan. Päivittäistavaroiden kotiinkuljetuksella helpotetaan asiakkaiden arkea, tuoden viikoittaiset ostokset kotiovelle vain muutamalla klikkauksella.

– Asiakkaiden puolelta tämä on hyvin toivottu palvelu. Olemme itsekin olleet harmissaan, ettemme ole voineet tarjota jatkuvasti kotiinkuljetuspalvelua. Tätä ratkaisua suunnittelimme pitkään, ja nyt kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdilleen! Vehko iloitsee voidessaan kertoa kotiinkuljetusten jatkumisesta Hämeenlinnan alueella.

Hämeenmaalla on havaittu, että kun kotiinkuljetuksia keskitetään, on se tehokasta monella mittakaavalla. Tulevaisuudessa verkkokauppatoimitusten keskittäminen voi mahdollistaa esimerkiksi tilauskustannusten alenemisen ja tuotevalikoiman laajenemisen entistä suuremmalle määrälle asiakkaita. Hämeenlinnassa tilaus maksaa halvimmillaan 12,90 €/tilaus.

Prismoista tehdyt kotiinkuljetukset näkyvät asiakkaalle laajana tuotevalikoimana ja edullisina Prisma-hintoina. Tuotevalikoimaan pääsee tutustumaan ja tuotteita tilaamaan osoitteessa www.s-kaupat.fi.

 

Lisätietoja

Tero Vehko, projektipäällikkö, Osuuskauppa Hämeenmaa

tero.vehko@sok.fi

050 3636 480

Osuuskauppa Hämeenmaa jatkaa kehitystyötään panostamalla ympäristövastuullisuuteen. Useissa toimipaikoissamme on toteutettu merkittäviä energiatehokkuusremontteja, joista viimeisimpänä S-market Metsäkangas koki täydellisen muodonmuutoksen, kun kylmäkalusteet ja talotekniikka uudistettiin energiatehokkaimmiksi. Avajaisia vietetään torstaina 12.10.

Remontin tavoitteena oli myös parantaa asiakkaidemme kauppareissujen sujuvuutta ja mukavuutta laajentamalla valikoimaa, lisäämällä pakettipisteitä sekä avaamalla uuden ruokatorin. Uusien ravintolatasoisten annosten, tuoreiden salaattien, sekä valmiiksi pakattujen jälkiruokien ja laajentuneen kalavalikoiman avulla, asiakkaiden on entistä helpompaa luoda arjesta juhlaa.

Yhtenä uudistuksen kohteena oli myös pikakassa-alue, johon luotiin enemmän tilaa asiointiin. Myös yksi uusi takahihnallinen pikakassa avattiin, joka helpottaa suurempien ostosten tekemistä.

Energiatehokkuuden lisäksi työntekijöiden hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää Hämeenmaan toimipaikoissa. Haluamme painottaa henkilöstön hyvinvointia, sekä taata henkilöstölle sujuvan ja viihtyisän työympäristön.

– Uudistuneen myymäläilmeen lisäksi myös henkilökunnan tauko- sekä toimistotilat kävivät läpi uudistuksen, kertookin marketpäällikkö Meea Papinaho innoissaan.

Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille entistä sujuvampi kauppareissu, ja odotamme jo innolla päästäksemme esittelemään uudistetun myymälän, palvellaksemme teitä entistä paremmin, sekä energiatehokkaammin.

Katso ajankohtaiset S-market Metsäkankaan uutiset, yhteystiedot ja palvelut täältä: S-market Metsäkangas | Aukioloajat ja yhteystiedot | S-kaupat ruoan verkkokauppa

 

Pesumestarin Premiumperjantait:

PE 13.10. ABC Carwash S-market Jukola

PE 20.10. ABC Carwash Prisma Holma

PE 27.10. ABC Carwash Prisma Riihimäki

PE 3.11. ABC Carwash S-market Metsäkangas

PE 10.11. ABC Carwash Prisma Forssa

Pesut erikoishintaan tapahtumapäivänä. Tule nappaamaan pesumestarilta parhaat vinkit auton pesuun! Pesumestari paikalla klo 11-18.

Tervetuloa!