S-market Jalkarannan uudistus on valmistunut!


Lahdessa sijaitsevan S-market Jalkarannan uudistustyö on valmistunut. S-market Jalkaranta uudistui remontissa kauttaaltaan: Myymälässä on nyt S-market-ketjun uuden konseptin mukainen nykyaikainen myymäläilme sekä valikoima, joka on suunniteltu alueen asukkaille osuvimmaksi.

19.07.2022

S-market Jalkaranta uudistui remontissa täysin. Valikoima päivitettiin vastaamaan asiakkaiden toiveita, myymälän kaikki pinnat käsiteltiin ja tehtiin kokonaisvaltainen muutos sekä myymälässä että takatiloissa. Suurin muutos oli värimaailman sekä kalusteiden uusiminen. Uudet kylmäkalusteet tuotiin vastuullisesti Vääksyn vanhasta S-marketista.

Värimaailma muutettiin tyylikkään moderniksi, uuden S-market-konseptin mukaiseksi. Hedelmä- ja vihannesosasto, leipäosasto sekä panimojuomat saivat remontissa uuden valaistuksen – esillepanot ovat nyt entistä selkeämmät ja houkuttelevammat koko myymälässä. Myymälän sisääntulosta löytyy hienona yksityiskohtana lasiseinämä tunnelmavaloineen. Asiakkaille näkyvän uudistuksen lisäksi myös myymälän takatiloissa tehtiin muutoksia, esimerkiksi pakastevarastoa suurennettiin.

Valikoiman perustana asiakkaiden toiveet

Uudistuksen suunnittelun pohjana on ollut inspiroiva asiakaskokemus. Valikoimaa päivitettiin asiakkaiden toiveisiin sekä tarpeisiin perustuen, ja valikoimatyötä tehtiin kauan ennen uudistusta. Myymälään tuotiin esimerkiksi lämpimiä valmisruokia sekä grillituotteita.

– Lähtökohtana oli tehdä valikoimasta laaja ja laadukas, erityisesti tuoretuotteiden osalta. Valikoimasta löytyy uudistuksen jälkeen laajemmat tuore leipä- ja paistopistevalikoimat. Saimme valikoimiin esimerkiksi toivottuja Porokylän tuotteita. Myös hedelmä- ja vihannesosaston valikoima laajeni, ja erityisesti juusto-osasto on valikoimaltaan loistava, ryhmäpäällikkö Essi Laine sanoo.

Valikoimaa päivitetään edelleen jatkuvasti ja omia tuotetoiveita voi tehdä helposti erillisen Sinuntoive.fi -verkkosivun kautta. Palvelu on käytössä kaikissa Hämeenmaan S-marketeissa.

Työyhteisö positiivisessa vireessä

Remontti vaati kärsivällisyyttä niin asiakkailta kuin henkilökunnaltakin, mutta lopputulos on enemmän kuin onnistunut.

– Lopputulos on miellyttänyt asiakkaiden silmää ja he ovat olleet tyytyväisiä uudistukseen. Myös henkilökunta on todella fiiliksissä uudesta myymälästä ja valikoimasta, S-market Jalkarannan marketpäällikkö Arla Kirjonen iloitsee.

– Haluamme kiittää suuresti asiakkaitamme ymmärryksestä remontin aikana. Myös työryhmä ansaitsee suuret kiitokset. Upea tiimihenki ja fiilis on näkynyt myymälässä haasteista huolimatta koko remontin ajan, Laine kiittelee.

Myymälän aukioloaikoja laajennettiin sunnuntain osalta ja asioimaan pääsee jo klo 9 alkaen. Asiointi on helppoa sekä nopeaa kolmen pikakassan ansiosta. Myymälä tarjoaa miellyttävän asiointikokemuksen, ja monipuolisten valikoimien ansiosta S-market Jalkarannasta saa kaiken arkeen sekä juhlaan. Tervetuloa tutustumaan uuteen myymälään!

Lisätietoja:

Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Essi Laine, 050 590 6942