Prisma Holman mittava uudistus teki asioinnista entistä helpompaa


Kesäkuun alkupuolella uudistuneena avattavan Prisma Holman palvelut ovat entistä nykyaikaisempia. Uudessa Prismassa korostuu ostamisen helppous, ja tarjonta on vahvistunut niin päivittäistavaroissa kuin käyttötavaroidenkin puolella.

08.06.2020

Myymälä sai mittavassa uudistuksessa ison nipun uusia palveluita, kuten Mehustamon, Ruokatorin, sushibaarin ja asiointia sujuvoittavat liukuhihnalliset itsepalvelukassat.

Uusien kylmälaitteiden ansiosta Prisma Holma on nyt entistä energiaystävällisempi ja samalla nykyaikaisempi. Uudesta ajasta kielivät myös myymälään asennetut diginäytöt.

Itsepalvelukassat kärryasiakkaille

Entinen palvelutori sai tehdä remontissa tilaa Ruokatorille, joka tarjoaa asiakkaille modernia ruokakulttuuria ja entistä laajemman valikoiman. Lisäksi myymälään avattiin sushibaari, jollainen on avattu kevään aikana myös muihin Hämeenmaan Prismoihin. Sushibaarien paikan päällä tehdyille, raikkaille sushiannoksille on riittänyt kysyntää.

Prisman päivittäistavaraosasto uudistui remontissa täysin.

– Kaikki kalusteet ovat uusia, ja laajennuksen myötä saimme noin 800 neliön verran lisätilaa. Näin ollen pystyimme myös kasvattamaan valikoimaa useissa tuoteryhmissä, prismajohtaja Satu Piiroinen kertoo.

Käyttötavaraosastolla tuotteiden sijaintia ja esillepanoa on päivitetty asiakkaiden tarpeita paremmin mukaileviksi. Ensimmäisenä asiakkaita on vastassa kodin tuotteiden laaja kirjo, josta kukin voi bongata juuri omannäköiseensä kotoiluun sopivat tuotteet.

Puutarhaosaston valikoima kasvoi, kun taimille tehtiin lisätilaa ulos. Lisäksi Prisman pihalle asennetaan myöhemmin kesällä kuusi sähköauton latauspistettä.

Kassa-alueen uudistuksista näkyvin on liukuhihnallinen itsepalvelukassa.

– Meillä käynnistyi keväällä kahden uudenlaisen itsepalvelukassan pilotti. Suurin ero vanhempiin itsepalvelukassoihin on se, että omat ostokset kulkeutuvat skannaamisen jälkeen liukuhihnaa pitkin kassapäätyyn, eikä ostoksia tarvitse pakata ennen kuin kaikki tuotteet on skannattu. Tämä on huikea parannus erityisesti kärryostajille, Satu Piiroinen iloitsee.

Rajatonta yhteistyötä

Remonttiaikataulussa pysyminen ei ollut mikään läpihuutojuttu: helmikuussa jännitystä toi Prismojen lakonuhka, ja jo heti seuraavassa kuussa hyllyt alkoivat tyhjentyä ennätysvauhtia koronan aiheuttaman hamstrauksen myötä.

– Haasteilta ei ole vältytty, mutta yhdessä niistä on selvitty. Olen sydämestäni kiitollinen sekä koko henkilöstölle että asiakkaille, jotka jaksoivat olla kärsivällisiä koko pitkän kevään. Saimme lisäksi tärkeällä hetkellä avuksemme muiden Hämeenmaan toimialojen ihmisiä. Myös heille kuuluu lämmin kiitos korvaamattomasta avusta.

Satu Piiroinen kehuu, miten hienosti Holman Prisman työntekijät huomioivat kiireen keskellä kaupan asiakkaat ja kuinka ansiokkaasti perehdytystiimi opasti uudet tekijät markettyöskentelyn saloihin.

Muilta toimialoilta väliaikaisesti marketiin siirtyneiden työntekijöiden otteissa näkyi piinkova ammattitaito, vaikka kaikki kaupan työtehtävät eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan.

– Eri toimialojemme ihmisiä yhdistää ennen kaikkea se, että työtä tehdään asiakkaita varten.

Holman Prismassa työskenteli parhaimmillaan 20 ”vierailevaa tähteä”.