Aleksin ylikulkusillan arkkitehtuurikilpailun ehdotukset nähtävillä verkossa


Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen hotellihuoneistot yhdistävästä ylikulkusillasta on valmisteltu neljä ehdotusta, jotka ovat esillä ja avoimesti kommentoitavissa 9.4.–30.4. Kilpailun voittaja julkistetaan toukokuun aikana.

09.04.2021

Ehdotuksiin voi tutustua osoitteessa www.lahti.fi/aleksanterinkatu. Verkkoon on avattu myös keskustelu- ja kommentointimahdollisuus. Lisäksi ehdotukset ovat esillä Sokos Lahden 1. kerroksessa ja Lahden Seurahuoneella. Kilpailuehdotukset ovat nimeltään Hiljain, Halo, Lento ja Seitti.

– Kaikki ehdotukset ovat hyviä ja toteuttamiskelpoisia. Jokainen löytää varmasti niiden joukosta oman suosikkinsa. Tavoitteenamme on lisätä omalta osaltamme Lahden keskustan viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta, Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kommentoi.

Uusia keskusta-avauksia on nähty jo kuluneena vuonna, kun Hämeenmaa avasi maaliskuussa Lahden keskustaan Prisma Sykkeen ja Beat Kitchen & Café sekä Hesburger -ravintolakokonaisuuden.

Aleksin arkkitehtuurikilpailu on osa asemakaavoitusprosessia. Kilpailun järjestävät Lahden kaupunki ja Osuuskauppa Hämeenmaa yhteistyössä. Kilpailun ja mahdollisen sillan rakennuskustannuksista vastaa Hämeenmaa.

– Ylikulkusilta parantaisi merkittävästi tienylityksen turvallisuutta ja voisi myös lisätä entisestään Lahden alueen vetovoimaa. Kokonaisvaltainen majoittumiskokemus olisi vieläkin parempi, kun vieraamme pääsisivät ylittämään kadun sisäkautta – säässä kuin säässä. Seurahuoneen eri palveluita on tarjolla Aleksin molemmin puolin, Lahden Seurahuoneen hotellinjohtaja Marika Haavisto sanoo.

Seurahuone Loft Housen 50 uutta tasokasta hotellihuonetta avataan 19. huhtikuuta. Uudet huoneet sijaitsevat Sokos Lahden 3. kerroksessa, eikä Loft Housesta ole toistaiseksi katettua kulkuyhteyttä esimerkiksi Seurahuoneen päävastaanottoon tai aamiaissaliin.

Kommentit huomioidaan kaavoituksessa

Huhtikuun loppuun saakka verkossa esillä olevien kilpailuehdotusten pohjalta arvioidaan, onko Lahden Aleksanterinkadulle mahdollista rakentaa taloudelliset reunaehdot ja kaupunkikuvalliset vaatimukset täyttävä silta. Kilpailun voittaja julkistetaan toukokuun aikana.

Kilpailun tuomaristo tekee lopullisen valinnan palkittavista ehdotuksista ja päätöksen sillan jatkosuunnittelun kohtalosta. Tuomaristo on sitoutunut tutustumaan ehdotuksista esitettyihin kommentteihin ja käyttämään niitä apuna työssään. Kommentteja hyödynnetään myös mahdollisessa kaavoitustyössä.

Arkkitehtuurikilpailu järjestettiin kutsumenettelyllä. Kilpailuun ilmoittautui alkuvuodesta 23 suunnitteluryhmää, joista seuraavat neljä valittiin tekemään ehdotuksensa ylikulkusillasta:

  • Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy & SWECO
  • Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja WSP Finland Oy
  • Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy, Buro Happold Engineering Ltd. sekä UKI Arkkitehdit Oy
  • Arkkitehtitoimisto Ruskeepää & Josef Kolb AG & Insinööritoimisto Pontek

– Nämä suunnitteluryhmät valittiin yhteisen keskustelun tuloksena isosta ja hyvästä kilpailuun ilmoittautuneiden joukosta. Tuomaristossa on monen eri alan asiantuntijoita, jotka toivat keskusteluun erilaisia näkemyksiä. Monipuolisuus näkyy myös kilpailuehdotuksissa, jotka nyt ovat nähtävillä verkossa, sanoo kiinteistöjohtaja Ari Järvinen Hämeenmaalta.