Osuuskauppa Hämeenmaa julkisti ensimmäisen vuosipuolikkaan tuloksensa tänään. Hämeenmaan myynti kasvoi 3,3 prosenttia. Erityisesti hotelli -ja ravintola-ala sekä liikennekauppa ovat elpyneet koronaa edeltävälle tasolle. Tulos oli edellistä vuotta parempi. Asiakasomistajille maksettiin yli 16,1 miljoonaa euroa Bonuksia. Henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 3749. Investointeja tammi-kesäkuussa tehtiin 18,8 miljoonalla eurolla.
21.07.2022
Osuuskauppa Hämeenmaan myynti oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 652,4 M€ (ed. v. 631,5 M€). Vuoden 2021 ensimmäiseen vuosipuolikkaaseen nähden myynti kasvoi 20,9 M€ eli +3,3 %.
Liikennekaupan sekä erityisesti majoitus- ja ravintolakaupan myynnit ovat palautuneet koronaa edeltävälle tasolle. Majoitus- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi hienot +85,6% ja liikennekaupan +37,2%. Marketkaupan myynti pysyi lähes ennallaan, kasvua +0,6%. Myös tavaratalo- ja rautakaupan myynti vahvistui +3,2%. Autokaupan myyntiä ovat jarruttaneet muun muassa uusien autojen poikkeuksellisen pitkät toimitusajat ja sen myynti laski -22,5%.
– Koronan hellitettyä ovat asiakkaamme löytäneet taas tiensä hotelleihimme, ravintoloihimme sekä ABC-liikennemyymälöihimme. Kun ihmiset liikkuvat jälleen enemmän kodin ulkopuolella, näkyy se Hämeenmaalla myös tavaratalokaupan mukavana piristymisenä. Samanaikaisesti päivittäistavarakaupan sekä autokaupan myynnit ovat kuitenkin olleet tiukemmalla. Alkuvuosi on ollut kuitenkin kokonaisuudessaan Hämeenmaalle oikein hyvä, siitä iso kiitos loistavalle henkilöstöllemme, sanoo Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Alkuvuoden tulos, 15,9 M€, oli edellisvuotta parempi (ed. v. 14,4 M€).
Hämeenmaan henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 3749, mikä on 310 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Henkilöstömäärä on kasvanut suhteellisesti eniten liikennekaupassa sekä majoitus- ja ravintolatoimialoilla. Vakituisen henkilöstönsä ohella Hämeenmaa työllistää vuosittain noin tuhat henkilöä kesätyöntekijöinä ja kausiapulaisina. Kesätyöntekijöistä suurin osa työskentelee Hämeenmaan marketeissa.
– Olen iloinen, että tänäkin kesänä voimme tarjota kesätyöpaikan niin monille, ollen samalla usein se ihan ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyöntekijät ovat meille tärkeä vahvuus. Sen lisäksi, että he ovat arvokkaita työntekijöitä, tuovat he myös mukanaan uusia raikkaita ideoita ja näkökulmia työn ja työyhteisöiden kehittämiseen, Vormisto kehuu.
Hämeenmaalla oli kesäkuun lopussa 168 051 asiakasomistajaa. Heille maksettiin Bonuksia yhteensä 16,1 M€ (ed. v. 15,4 M€).
Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin alkuvuonna investointeja 18,8 M€:lla. Suurimmat hankkeet olivat Asikkalan Vääksyyn huhtikuussa avautunut upouusi S-market sekä Hämeenlinnan S-market Idänpään kesäkuussa valmistunut mittava laajennus.
Hämeenmaalla, kuten koko S-ryhmässä, on käynnissä muitakin laajoja S-market ja Sale- toimipaikkauudistuksia. Niiden lisäksi myös Prisma Launeen ja Hämeenlinnan käyttötavaraosastot uudistettiin. Samoin päivityksen saivat keväällä Prisma Forssan ravintolamaailma sekä ABC Riihimäen market. Ruoan verkkokaupan verkosto laajeni Hämeenmaalla kevään aikana kahdeksalla uudella noutopisteellä.
Janakkalan Turengin kauppakeskushanke etenee. Vanha Osuuspankin kiinteistö on purettu ja uuden noin 5000 m2 kauppakeskuksen rakennustyöt on aloitettu. Näillä näkymin kauppakeskuksen ja uuden S-marketin avajaisia vietetään keväällä 2023.
Tulevaisuudessa siintää myös Prisma Heinolan rakentaminen. Osuuskauppa Hämeenmaa ja Kopra Invest Oy allekirjoittivat esisopimuksen toukokuussa maa-alueesta Prisman rakentamiseksi Heinolaan. Prismalle etsittiin uusi mahdollinen alue aiemmin suunnitellulta sijainnilta löytyneiden luontoarvojen vuoksi. Investoinnin kokonaisarvo on noin 30 miljoonaa euroa ja Prisma Heinola tulee työllistämään noin sata työntekijää.
Osuuskauppa Hämeenmaa, toimitusjohtaja Olli Vormisto, puh. 050 358 8336
10.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus
09.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
01.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus