Hämeenmaa antaa työntekijöilleen jopa tuhannen euron ylimääräisen tulospalkkion


31.01.2020

Osuuskauppa Hämeenmaa on menestynyt viime vuosina erinomaisesti lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Kiitoksena menestyksekkäistä vuosista osuuskauppa palkitsee koko henkilöstönsä ylimääräisellä tulospalkkiolla.

Merkittävä kertaluonteinen tulospalkkio maksetaan työntekijöille heidän vuonna 2019 tekemiensä työtuntien perusteella. Palkkion suuruus on 60 senttiä per tehty työtunti, mikä tarkoittaa kokoaikaiselle työntekijälle yli tuhannen euron tulospalkkiota. Mediaanina palkkio on yli 800 euroa.

– Palkkio on normaalia ansiotuloverotuksen alaista tuloa. Hämeenmaa maksaa palkkiosta normaalin työeläkemaksun, joten osaltaan se kartuttaa myös työntekijöidemme eläkkeitä, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto täsmentää.

Kokonaisuudessaan Hämeenmaan maksaman ylimääräisen palkkion kustannus on lähes 2,5 miljoonaa euroa.

– Haluamme palkita koko henkilöstömme hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä. Osuustoiminnalliseen arvomaailmaamme kuuluu, että haluamme jakaa osan menestyksestä työntekijöidemme kanssa, kertoo Vormisto.

Kertaluonteisen bonuksen lisäksi osuuskauppa muistaa ja palkitsee työntekijöitään eri tavoin. Koko Hämeenmaan henkilöstö esimerkiksi kuuluu tulospalkkauksen piiriin, minkä lisäksi työntekijät saavat 3–25 prosenttia ostoetua kaikista S-ryhmän toimipaikoista. Hämeenmaassa huolehditaan myös työntekijöiden työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta.

Hämeenmaan henkilöstön työtyytyväisyys on kehittynyt positiivisesti, samoin osuuskaupan asiakasomistajamäärä. Tehdyt asiakastyytyväisyystutkimukset osoittavat myös asiakastyytyväisyyden nousseen. Hämeenmaan myynti on lisääntynyt ja tulos kehittynyt myönteisesti. Samalla osuuskauppa on pystynyt keventämään velkakuormaansa.

 

Lisätiedot:

Osuuskauppa Hämeenmaa, talousjohtaja ja toimialajohtaja (ABC) Jouni Viljanen, 0500 845 930