Tähtipölyä ja sankaritekoja


Tähtipölyä ja sankaritekoja asenteella

”Jokainen ansaitsee sankarinsa” kuuluu forssalaisen Asenne ry:n slogan. Hyväntekeväisyysyhdistyksen toiminnan keskiössä ovat välittäminen, auttaminen sekä nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen. Vapaaehtoisvoimin toimiva Asenne ry oli vuonna 2022 yksi Osuuskauppa Hämeenmaan myöntämän Kannustajat-tuen saajista.

Asenne ry:n tavoitteena on toiminnallaan mahdollistaa nuorille ja heidän perheilleen tasa-arvoiset mahdollisuudet arkeen erilaisten hyväntekeväisyystekojen kautta. Kyse voi olla parturikäynnin mahdollistamisesta tai harrastuksen lukukausimaksun maksamisesta. Toiminta on myös yhteiskuntavastuullista, painottuen katuväkivallan vastaiseen työskentelyyn sekä koulukiusaamisen kitkemiseen.

Yhdistys on myös kunnostanut käyttöönsä vanhan huoltoaseman Forssassa. ”Bensis” toimii toimitilojen lisäksi avoimena olohuoneena, jossa nuoret voivat viettää aikaansa – sieltä löytyvät moottoripyörien korjauspaja työkaluineen, bändikämppä soittimineen sekä keittiö, jossa yhdessä kokataan koko porukalle.

Asenne ry:n perustajat ja sen toimintaa pyörittävät Paula ja Harri Vigilant kertovat ajatuksen Asenne ry:n perustamisesta syntyneen heidän tunnistamastaan tarpeesta.

- Moni ystävistämme työskenteli esimerkiksi lastensuojelussa ja näimme läheltä, miten paljon lapset ja nuoret kaipaavat tukea. Koronan alettua huomasimme nuorten normaalin sosiaalisen kasvun olevan todella heikoilla kantimilla ja päätimme, että haluamme itse tehdä osamme. Ryhdyimme kuskaamaan kouluruokia koteihin, tervehtimään perheiden yksin jääneitä isovanhempia ja mahdollistamaan erilaisia tukitoimia asiakasperheille. Yhdistyksen olimme perustaneet jo 2019, Paula kertoo.

- Bensiksen tilojen ansiosta nuoret ovat saaneet lisää turvaverkostoa ympärilleen ja luotettavan sekä turvallisen paikan missä viettää aikaa, osallistuen samalla meidän yhteisölliseen vapaaehtoistoimintaamme, Harri lisää.

Kannustajat-tuki avasi nuorille ovet kamppailulajien pariin

Osuuskauppa Hämeenmaa tukee Kannustajat-ohjelman avulla lasten ja nuorten harrastamista sekä hyvinvointia edistävää toimintaa vuosittain yhteensä 60 000 eurolla. Vuonna 2022 Hämeenmaan asiakasomistajat äänestivät Asenne ry:n yhdeksi Kannustajat-tuen saajista.

Vigilantit kertovat Kannustajat-tuen mahdollistaneen heille täysin uuden väylän toimia nuorten kanssa, kamppailulajiharrastuksen kautta. Asenne ry:llä on nyt oma nyrkkeilyryhmänsä, jossa nuoret voivat harrastaa ilmaiseksi. Vapaaehtoiset valmentajat ajavat Forssaan eri puolelta Suomea valmentamaan nuoria. Asenne ry:n saamalla noin 2400 euron Kannustajat-tuella saatiin hankittua harrastamisen kannalta välttämättömiä nyrkkeilyvarusteita.

- Nyt Asenne ry:n nyrkkeilyryhmä treenaa joka keskiviikko upealla porukalla, eikä osallistuminen vaadi keneltäkään taloudellista satsausta. Kannustajat-tuen ansiosta me tarjoamme hanskat, suojat ja muut varusteet! On hyvin tärkeää, että nuoret pääsevät säännöllisen harrastuksen pariin mahdollisimman matalalla kynnyksellä, Paula toteaa.

Harrastamisessa ei ole kyse vain itse nyrkkeilystä, vaan taustalla on syvempi ajatus yhteenkuuluvuudesta, elämänlaadusta ja mahdollisuuksista. Kuten Asenne ry:n toiminnassa ylipäätään.

- Kilpanyrkkeilyn sijaan ryhmä keskittyy mielenhallinnan, kehonhuollon sekä fysiikan kehittämiseen. Tavoitteena on, että nyrkkeilyn perusteiden hallinta muuttuu itsevarmuudeksi elämänhallinnassa, Paula kuvailee.

Yhteistyötä tärkeiden tahojen kanssa

Asenne ry tekee yhteistyötä myös muun muassa sosiaalihuollon ja oppilaitosten kanssa. Yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa on nuorille tarjottu mahdollisuus suorittaa yhdyskuntapalvelua Bensiksellä. Nämä yhteistyöt ovat tärkeitä, sillä tavoite nuorten ja heidän perheidensä hyväksi on yhteinen.

- Bensiksellä on kahvio, jossa keskustellaan kuppi kädessä kuulumiset. Siellä meillä käy seudullisesti kuraattorit, rikosseuraamuslaitoksen työntekijät, sosiaalityöntekijät ja muut viranomaiset tekemässä etätöitä, jolloin nuoret saavat tarvittaessa apua ilman ajanvarausta, Harri kertoo.

Paulan ja Harrin mukaan parasta Asenne ry:n työssä ilahduttamisen lisäksi ovatkin luottamukselliset keskustelut ihmisten kanssa ja nuoren elämänmuutoksessa tukena oleminen. On palkitsevaa huomata, että luottamussuhteen synnyttyä apua uskalletaan pyytää seuraavallakin kerralla. Lisäksi ilonkyyneleet koskettavat joka kerta.

Bensis on myös ehdottoman kiusaamisvapaa vyöhyke. Siellä kolmannesta osapuolesta ei ole lupaa puhua, jos hän ei ole paikalla. Tämä on Paulalle ja Harrille tärkeää ja he tietävät kokemuksesta, kuinka arvokasta on kuulla itsestään positiivisia sanoja.

- Kerran kaupan kassajonossa ollessamme pääsimme sattumalta kuuntelemaan keskustelua siitä, miten hyvää työtä Asenne ry tekee. Meistä siis puhuttiin hyvää selän takana. Siitä tuli fiilis, että se mitä teemme, on tosi tärkeää, Paula muistelee.

Siitä hyvä muistutus on myös saamamme Kannustajat-tuki, Harri lisää