Yli-Karkelan tila, Kärkölä


Pellolta pöytään: päivällinen alkaa Yli-Karkelan tilalta

Yli-Karkelan tilalla Kärkölässä viljellään porkkanoiden eliittiä. Täydellisen porkkanan kaava nousee valokeilaan vuosi toisensa jälkeen.

Kaikki viljelijät ovat ylpeitä työstään, mutta Anne ja Eero Seppälä ovat vielä enemmän. Nämä maatalousyrittäjät viljelevät Kärkölässä hehtaareittain porkkanaa, joka tunnetaan erittäin makeasta ja mehukkaasta maustaan.

– Olemme alusta lähtien halunneet viljellä lajiketta, jonka takana voimme seisoa ihan omilla kasvoillamme, Anne Seppälä hymyilee.

Yli-Karkelan tilan juuret ulottuvat 1900-luvun vaihteeseen. Tila on siirtynyt aina isältä pojalle: Eero ja hänen vaimonsa Anne ovat nyt 16. vuotta tilan isäntä ja emäntä.

– Aiemmin täällä pidettiin lypsykarjaa ja kasvatettiin viljaa, välillä myös sokerijuurikasta sekä siemenviljaa. Lehmät muuttivat naapuriin vuonna 2013 ja nyt porkkana on päätuotteemme. Porkkanaan päädyttiin, sillä suomalaiselle porkkanalle on enemmän menekkiä kuin sitä tuotetaan. Siinä rinnalla meillä viljellään yhä viljaa, punajuurta, naurista ja heinänsiementä, Eero avaa tilan historiaa.

– Isäntä on tosiaan kasvanut tähän alaan ja minä muutin maalle, kun lupauduin vaimoksi. Tapasimme maatalouskoulussa parikymmentä vuotta sitten, mainitsee Anne.

Nyt tilaa on pitämässä viides sukupolvi ja kuudes on kovaa vauhtia tulossa. Koko perhe onkin aktiivisesti mukana yrityksessä.

– Poikamme Erno on valmistumassa maatalouskoulusta ja hän on saanut aina lomaa porkkanannostoon. Nyt hän tekee näyttötyötä tilalla. Myös Eeron isä on kovasti meidän apuna; meitä sählää siis täällä kolme sukupolvea yhtä aikaa, Anne nauraa.

Yli-Karkelan tila työllistää Seppälöiden lisäksi kolme työntekijää.

”Ei ollut mikään aprillipila”

Annen ja Eeron mukaan yhteistyöllä Osuuskauppa Hämeenmaan kanssa on iso rooli heidän toiminnassaan.

– Oli vuosi 2015 ja emme olleet pakanneet vielä yhtäkään porkkanaa, kun juttelimme meidän kylän S-marketissa tuotteistamme. Lähdimme kiertelemään kauppoja ja veimme porkkanoita maistiaiseksi. Parin päivän päästä soitimme kauppoihin, että mitä tykkäsitte ja 95 prosenttia kaupoista jäikin meidän asiakkaiksemme.

Ensimmäiset kaupat syntyivät aprillipäivänä.

– Onneksi ensimmäinen kauppa ei ollut mikään aprillipila! Hämeenmaan S-market oli ensimmäinen myymälä, joka otti porkkanoitamme myyntiin, iloitsee Anne.

Yhteistyö paikallisen osuuskaupan kanssa on tilanpitäjien mielestä ollut helppoa. Yli-Karkelan tilan tuotteita on myynnissä Hämeenmaan Lahden, Orimattilan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Hämeenlinnan ja Riihimäen myymälöissä. Lisäksi tuotteita löytyy Vantaalta ja Turengista.

– On ollut suuri ilo tehdä yhteistyötä Hämeenmaan kanssa. Kaikki on sujunut puolin ja toisin hyvin. On palkitsevaa viedä tuotteet kauppoihin ja nähdä ne myymälöiden hyllyillä. Toivomme, että yhteistyö jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka, Anne ja Eero toteavat.

Poikkeusaika ei muuttanut arkea porkkanafarmilla merkittävästi, ja porkkanoita myytiinkin ennätykselliset 190 000 kiloa viime vuonna. Taustalla saattoi olla leivontabuumi.

– Ajoittain hamstraaminen näkyi porkkanoissamme ja mietin, että pelkäävätkö ihmiset niiden loppuvan kaupoista niin kuin vessapaperin, vitsailee Anne.

Vastuullisuutta unohtamatta

Porkkanan matka pellolta pöytään on hyvin selkeä.

– Oma toimintamme kattaa kaiken alusta loppuun saakka: me kasvatamme, nostamme, pesemme, pakkaamme ja kuljetamme tuotteemme itse, kertoo Anne.

Tilalla on noudatettu jo toistasataa vuotta mottoa ”tehdään hyvää ja laadukasta”.

– Käytämme pelloillamme kasvinsuojeluaineita vain tarpeeseen. Meidän tuotteillamme on myös sirkkalehtimerkki, joka kertoo tuotteidemme luotettavuudesta ja korkeasta laadusta, Anne sanoo.

Yli-Karkelan tilalla korostuu ekologinen ja vastuullinen ajattelu: tilalle on tulossa aurinkosähköjärjestelmä ja jätteen määrä pyritään minimoimaan jokapäiväisessä toiminnassa.

– Ekologisuus on ajatuksemme kaikessa, se tulee ihan luonnostaan meiltä. Nautimme elämästämme maalla ja kaikesta luonnonläheisyydestä, joten ehkä se ajatusmaailma tulee sieltä, pohtii Anne.

– Suosimme myös itsekin mahdollisimman paljon lähialueen palveluja, koska tiedämme, että viljelijät yrittävät tehdä kaiken parhaimmalla mahdollisella tavalla. Toivommekin yhä useamman ihmisen valitsevan lähituottajan tai edes kotimaisen tuotteen, hän lisää.

Annen ja Eeron tavoitteena on laajentaa porkkananviljelyä hehtaari kerrallaan ja hakea sitä kautta uusia asiakkaita.

– Haluamme jättää hyvän pohjan pojallemme ja nyt meillä on aikaa laajentaa toimintaamme. Silloin kun tilalla oli karjaa, meillä oli vain vähän vapaa-aikaa ja kaikki häät sekä hautajaiset oli sovittava navetan aikataulujen mukaan. Nykytilanteemme on aika luksusta maatalousalalla, sillä pystymme pitämään jopa parikin viikkoa lomaa yhdessä.

Lahjaksi kiitollisuutta

Yli-Karkelan pupukuvioidut porkkanapussit ja erityisesti niiden maukas sisältö niittävät paljon kiitosta asiakkailtaan.

– Jokainen henkilökohtainen kiitos lämmittää aina mieltämme. Saamme paljon puheluita, viestejä ja jopa joulu- sekä pääsiäiskortteja, joissa meitä kiitetään hyvistä porkkanoista, Eero kertoo.

Haastattelunkin aikana Seppälöiden puhelimeen pirahtaa taas yhden tyytyväisen asiakkaan kiitosviesti.

– Paha kello kulkee nopeasti, mutta harvempi tarttuu puhelimeen kiittääkseen – saati kirjoittaa kortin ja vie sen postilaatikkoon. Kyllä nämä saavat miettimään, että vautsi, jotain me teemme oikein, jatkaa Anne.

Mikä sitten on parhaan paikallisen porkkanan maun salaisuus?

– Ne ovat rakkaudella viljelty, naurahtaa Eero.

– Sitäkin, mutta onhan se myös lajikekysymys, Anne paljastaa hymyillen.