Legendan mukaan kaikki tiet vievät Iloiseen Kulkijaan. On lämmin toukokuinen perjantai, ja kello lyö keskipäivän, kun lähden tutustumaan Heinolan olohuoneenakin tunnetun Iloisen Kulkijan työyhteisöön. Tehtävänäni on selvittää, mistä koostuu Sisu-työryhmäpalkinnonkin pokanneen tiimin sisu. Saavuttuani paikalle, on terassi jo aivan täynnä ja aurinkokin paistaa – täällä siis selvästi tahdotaan viettää aikaa; lupaavalta vaikuttaa!

Melkein paljasjalkaisena heinolalaisena kohtaan baarissa tutut kasvot, kun Johanna, Marika, Tommi, Anu ja Kalle tervehtivät minua. Kuvaaja Anttikin kameroineen saapuu paikalle, ja pöydissä kääntyy päät – ”mitäs täällä oikein tapahtuu, Anu?”, kuuluu jostain nurkasta.

– Tuntuu välillä hurjalta, kun asiakkaat kutsuvat meitä ihan nimellä. Täällä ollaan tuttuja kaikille, Anu naurahtaa.

– Tämä on monille sellainen tuttu ja turvallinen kohtaamispaikka, jossa käydään päivittäin jakamassa ilot ja surut, Marika jatkaa.

– Meillä on paljon asiakkaita, jotka käyvät täällä ihan vain lukemassa päivän lehden ja hörppäämässä kupin kahvia. Arkisin oikeastaan jo tietää, kuka tänne tulee moneltakin. Tämä on toinen koti niin meille kuin asiakkaillekin, lisää Johanna.

– Itse asiassa me itsekin tulemme tänne aina kauempaa viettämään vapaa-aikaa, vaikka kodin vieressäkin olisi baareja, Anu muistuttaa.

Kaikkien janoisten sankarit

Kun kameravalo on valmiina, starttaa Iloisessa Kulkijassa hieman erilainen päivä. Heittäytymistä ei porukalta puutu, sillä kuvaa varten intoudutaan kaivamaan kaapista ”kaljalasit”, ja päähänkin ne sujahtavat kaikilta ilman vastalauseita.

– Näitä oli tarkoitus käyttää vappuna, mutta unohdettiin – ensi vuonna sitten, Anu huikkaa.

Meininkiä sivusta seuratessa pistän merkille, että työporukan yhtenäisen kemian voi todella aistia joka hetki – työkavereille naljaillaan surutta kuin sisaruksille konsanaan, ja nauru raikaa lakkaamatta.

– Jos meitä täytyisi kuvailla yhdellä sanalla, se sana olisi perhe, Johanna hymyilee.

– Me kaikki ymmärrämme ja tiedämme, millaisia toiset ovat, joten kukaan ei ota itseensä mitään, ja aina jos jollain on huono päivä, niin muut yrittävät piristää, Anu jatkaa.

Seuraavaksi siirrymme ulos suomalaisen pihapeliklassikon, mölkyn, pariin. Porukan yhtenäinen, omanlaisensa huumori kiteytyy myös hetkeen, jolloin Antti painaa kameran nappia – Kalle nimittäin leikkimielisesti tönäisee kyykyssä olevan Anun maahan samalla sekunnilla. Tämä kuitenkin vain herättää porukassa valtavan naurunpyrähdyksen, ja itse asiassa kuvakin onnistuu täydellisesti: onhan se lopulta tämän Hämiksen kansikuvana!

Mölkyn keskellä minulle paljastuu sekin seikka, että Anu ja Johanna ovat naapureita. Heinola todella on pieni paikka.

– Käymme yhdessä Anun kanssa koiralenkeillä, ja meidän koko porukka muutenkin viettää vapaa-aikaa yhdessä. Olemme käyneet suppailemassa ja saunomassa, ja ensi viikolla lähdemme yhdessä mökille, Johanna kertoo.

– Ja oikeastaan aina, kun yksi meistä on töissä, niin ainakin osa meistä on viettämässä vapaa-aikaansa siellä! Anu sanoo.

Sisukkaasti

Iloisen Kulkijan porukka on pieni, mutta totisesti pippurinen, kuten Heinola kaupunkinakin.

– Me olemme tietyllä tapaa vähän yksinään täällä, mutta maasta se pienikin ponnistaa. Olemme Hämeenmaan ensimmäinen Iloinen Kulkija, ja nykypäivänä myös ainoa, joten jotain olemme onnistuneet tekemään oikein, Marika pohtii.

– Pienenä baarina pienessä kaupungissa saamme olla ylpeitä siitä, että pystymme menestymään suurempien kaupunkien ravintoloiden rinnalla, Anu lisää.

Viimeiset pari vuotta eivät ole Iloisessa Kulkijassakaan olleet pelkästään ruusuilla tanssimista: poikkeusajan keskellä osa porukasta painoi pitkää päivää, osa siirtyi täysin uudelle toimialalle marketmaailmaan, ja osa puolestaan tuli lomautetuksi. Sisu-työryhmäpalkinto toi kuitenkin lämpöä toimipaikan arkeen.

– Positiivinen ajattelutapa ja se, että tiesi muidenkin olevan samassa tilanteessa, auttoi jaksamaan kaiken keskellä. Sisu-palkinto oli hieno tunnustus, sillä Johanna, eli meidän Boss Lady, kyllä kiittää meitä, mutta kun kiitos tulee vielä ylempää, suorastaan itse kuningattarelta, niin se kyllä herkistää, Marika iloitsee.

Udellessani, mistä syntyy Iloisen Kulkijan sisu, saan koko porukalta yhtenäisen vastauksen:

– Sisumme tulee siitä, että emme halua olla huonoja, eikä kukaan halua hävitä! Teemme aina parhaamme ja asiat niin, kuin haluaisimme toisten itsellemme tekevän.

Koko kansan baari

Seuraavaksi päädymme yhdessä pohtimaan seikkoja, joista jokainen eniten työssään nauttii.

– Itse tykkään ihmisistä ja erilaisista asiakaskohtaamisista – ihmiset ovat loppujen lopuksi aikas mielenkiintoisia, Tommi pohtii ja muut komppaavat.

– Kun kuulee sanat ”kiitti illasta”, niin siitä tulee hyvä fiilis: ollaan onnistuttu luomaan asiakkaalle onnistunut ilta, sellainen elämys ja wau-efekti toisin sanoen, Johanna miettii.

Anu puolestaan paljastaa nauttivansa eniten viikonloppuöistä töiden merkeissä, jonka luulenkin aluksi olevan vitsi.

– Siis ihan oikeasti ne ovat parhaita! Silloin on menoa, ihmiset ovat hyvällä tuulella, ja itsellekin tulee sellainen jeejee-fiilis. Viikonloppuisin ei myöskään olla yksin, vaan on työkaveri vuorossa, sekä DJ ja poke, Anu hehkuttaa.

– Mutta me kaikki olemme erilaisia, sillä osa ei voi sietää iltoja, ja osa taas ei pidä aamuista. Onneksi Johanna suunnittelee työvuorot kaikille sopiviksi, jatkaa Anu.

Lopuksi esitän porukalle klassisen kysymyksen: Miksi Iloiseen Kulkijaan kannattaa tulla tutustumaan?

– Täällä on leppoisa ja lämmin tunnelma, ja tänne voi jokainen tulla ihan omana itsenään. Ollaan sellainen koko kansan baari, johon voi hieno lady saapua skumpalle, tai remonttireiska afterworkeille työvaatteissaan, Marika kiteyttää.

Samalla hetkellä muistan myös, että Heinolan Iloinen Kulkija täytti keväällä 23 vuotta. Tiedustelenkin vielä, onko kesällä luvassa tapahtumia, joita ei kannattaisi missata.

– Tämä ravintola on itsessään eräänlainen tapahtuma, jokapäiväinen aikuisten hoploppi – täällä tapahtuu kaikkea kivaa, toteaa Kalle ja saa taas kerran kaikki räjähtämään äänekkääseen nauruun.

Reportaasi on ilmestynyt Hämis-henkilöstölehdessä kesäkuussa 2022.