Yrityskylän päättynyt lukuvuosi antoi jälleen arvokkaita oppeja ja kokemuksia nuorille


Lukuvuosi 2024–2025 oli Nuorten yrittäjyys ja talous NYTille kasvun ja uudistumisen aikaa. Sitä se oli myös meille yrityskumppanina, sillä hiljattain päättyneellä lukuvuodella Hämeenmaalla oli NYTin Yrityskylä Häme Alakoulussa kaksi toimipaikkaa: S-market ja uutena ABC.

17.06.2025

S-market on toiminut Yrityskylä Häme Alakoulun oppimisympäristössä jo useamman vuoden ajan. Viime syksynä myös Hämeenmaan ABC-asema aloitti toimintansa niin kutsutussa koululaisten pienoisyhteiskunnassa.

”Erityisen ilahduttavaa on, että S-market ja ABC ovat niin houkuttelevia työpaikkoja Yrityskylässä. Lisäksi koululaiset pääsevät päivän aikana ansaitsemallaan ’palkalla’ ostamaan eväitä kummastakin toimipaikasta”, toteaa Hämeenmaan HRD-asiantuntija Kati Mykrä.

”Paras yritys ikinä”

Alakoulu-oppimisympäristössä kuudesluokkalaiset toimivat päivän ajan osana pienoisyhteiskuntaa – niin työntekijöinä kuin vastuullisina kansalaisina ja kuluttajina.

Hämeenmaan toimipisteissä nuoret saavat kosketuksen kaupan alaan, joka on palautteen perusteella koettu mielenkiintoiseksi:

S-marketilla oli tosi kivaa olla töissä ja se oli tosi mielenkiintoista. Parasta oli palvella muita.

ABC oli maailman paras yritys ikinä.

Lukuvuoden 2024–2025 aikana yhteensä 5 204 kuudesluokkalaista työskenteli ja asioi päivän ajan Yrityskylä Häme Alakoulussa.

”Yrityskylä-konsepti on hieno, ja tuntui mukavalta saada koululaisilta hyvää palautetta”, Hämeenmaan markettoimialajohtaja Jouni Viljanen sanoo.

Tulevan syksyn ensimmäinen varsinainen toimintapäivä Yrityskylä Alakoulussa on maanantaina 6. lokakuuta. Ennen sitä luokat käyvät kouluissaan läpi 10 oppitunnin Yrityskylä-oppimateriaalin.

Vahvistusta nuorten tulevaisuususkolle

Yrityskylä-toiminta vahvistaa lasten ja nuorten työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja.

Keväällä julkaistu NYT Nuorten tulevaisuusraportti osoittaa, että NYTin ja sen kumppaniyritysten yhteinen työ vahvistaa nuorten uskoa itseensä: 76 % nuorista uskoo löytävänsä työelämästä itselleen sopivan paikan ja 71 % luottaa omaan tulevaisuuteensa.

Lue lisää NYT Yrityskylästä.