Laitoimme paremmaksi S-market Metsäkankaan Lahdessa. Myymälän uusi ilme on raikas ja selkeä. Sesongit näkyvät myymälässä entistä paremmin, ja valikoimia on kasvatettu asiakkaiden toiveita kuunnellen. Uudistunut myymälä on ajan hermolla myös palveluiden osalta.
04.08.2020
– Uutta ja hienoa tuli! Myymälämme ilme on muuttunut kokonaan, marketpäällikkö Jaana Hartikainen iloitsee.
Metsäkankaan S-market on remontin jäljiltä moderni ja entistä monipuolisempi. Osassa tuoteryhmiä valikoimia kasvatettiin ja uusia palveluita lisättiin asiakkaita herkällä korvalla kuunnellen.
– Saimme grillin, jota asiakkaamme ovat toistuvasti toivoneet. Grillilihan lisäksi saatavilla on lämpimiä valmisruokia, kertoo Jaana Hartikainen.
Uudistetusta S-marketista saa paikan päällä tehtyjä raikkaita smoothieita ja kattavan valikoiman herkkujuustoja. Mehustamo myymälässä on ollut jo reilun vuoden ajan.
Tuotevalikoimia kasvatettiin esimerkiksi hedelmä- ja vihannesosastolla sekä juomaosastolla.
– Etenkin hevin osalta olemme saaneet paljon hyvää palautetta, Hartikainen kertoo.
Uudistetun marketin hedelmä- ja vihannesosasto on tuore, raikas ja runsas. Paikallisia tuotteita on nostettu entistä paremmin esille, ja tuotetietoa sekä ajankohtaisia tarjouksia välittävät uudet diginäytöt.
Osa vanhoista syvistä ostoskärryistä on korvattu uusilla matalammilla kärryillä.
– Saimme myös viisi kappaletta niin sanottuja korikärryjä, joihin mahtuu kaksi koria päällekkäin, Hartikainen mainitsee.
Aiempaa suorempi reitti kauppaan
Useamman kuukauden ajan Metsäkankaan alueen liikennejärjestelyihin poikkeuksia aiheuttanut liittymäremontti saatiin sopivasti päätökseen juuri ennen uudistuneen S-marketin avajaisia. Rakuunankadun liittymä suljettiin viime viikolla toistaiseksi, kun Reissumiehenkatu saavutti käyttöönottovaiheen. Jatkossa Reissumiehenkadulta voi liikkua Metsäkankaan S-marketille.
Osuuskauppa Hämeenmaan ryhmäpäällikön Ville Kivisen mukaan uudesta valtatie 12:n liittymästä pääsee ajamaan käytännössä lähes suoraan S-marketin pihaan.
– Liikenteen poikkeusjärjestelyt alkoivat jo keväällä ja asettivat oman haasteensa kauppaan kulkemiselle. Nyt asiakkailla on suora reitti valtatieltä myymälän pihaan, Ville Kivinen iloitsee.
Metsäkankaan alueella on kuitenkin vielä syyskuun loppupuolelle saakka tilapäisiä liikennejärjestelyjä johtuen toistaiseksi suljetun Rakuunankadun ja vt 12:n liittymäalueen tietöistä.
10.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus
09.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
01.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus