MIELI ry:n ja Toivon Kärjen yhteisellä Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteella kerättiin huikeat 1 027 156 euroa nuorten auttamiseen ja tukemiseen. Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lyhentämättöminä nuorille kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen.
01.02.2022
Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerättiin rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. Kampanjan mahdollistivat Lähi-Tapiola ja S-ryhmä, jotka lahjoittivat kampanjan alkupääomaksi puoli miljoonaa euroa ja kannustivat suomalaisia laajasti mukaan lahjoittamaan. Osuuskauppa Hämeenmaa osallistui kampanjaan yhteensä 10 000 euron lahjoituksella.
Hämeenmaalla työskentelee vuosittain tuhansia nuoria, ja toimimme monelle nuorelle ensikosketuksena työelämään. 2021 Osuuskauppa Hämeenmaan henkilöstöstä lähes yli 3000 työntekijästä 34 prosenttia oli alle 26-vuotiaita. Työllistämme tulevana kesänä jälleen noin tuhat kesätyöntekijää, joista noin puolet on alle 18-vuotiaita Tutustu ja tienaa –harjoittelijoita. Lisäksi meillä on vuosittain kymmeniä nuoria TET-harjoittelijoita. Voidaan siis todeta, että Osuuskauppa Hämeenmaalla on merkittävä rooli monen alueensa nuoren elämässä.
Korona-aika on entisestään lisännyt nuorten hätää ja se on näkynyt erityisesti matalan kynnyksen kriisipalveluissa. Keräyksen lahjoitukset ohjataan MIELI ry:n valtakunnallisesti toimivaan Sekasin-chattiin, jonka toimintaa voidaan lahjoitusten myötä laajentaa. Akuutin tuen lisäksi voidaan tehdä nuorten mielenterveyttä vahvistavaa työtä ennaltaehkäisevästi sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin.
– Pidä huolta-kampanja oli erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen tilanteessa, jossa nuoret todella tarvitsevat apua ja tukeamme. On erittäin upeaa, että niin moni taho lähti mukaan lahjoittajaksi, sanoo Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä.
”Näin suurella summalla voimme tehdä Sekasin-chatissa pitkäjänteistä valtakunnallista laajentamistyötä, joka kantaa vuosia eteenpäin ja tarjoaa apua tuhansille pahan olonsa kanssa kamppaileville nuorille, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo. ”Akuutin tuen lisäksi on tärkeää vahvistaa kaikkien nuorten mielenterveyttä sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin”, painottaa MIELI ry:n varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen.
Mihin kampanjan tuotto ohjataan?
Kampanjan tuotolla Sekasin-chat saa tulevan kahden vuoden aikana:
– viisi työntekijää vahvistamaan Sekasin-chattia, joista kolme aluekoordinaattoreiksi Pohjois-Suomen, Etelä-Suomen ja pääkaupunkiseudun alueille – vahvistettua Sekasin-verkkotyön tiimiä
– kohdattua 15 000 nuorta
– järjestettyä 12 alueellista vapaaehtoistyön rekrytointia ja koulutusta
– kouluttettua 30 uutta mentor-vapaaehtoista
– tarjottua jatkuvan päivystystyön tuen, ohjauksen ja jatkokoulutuksen vapaaehtoisena toimiville.
Lisäksi nuorten mielenterveyttä vahvistavassa työssä 10 000 nuorta saa harjoitella mielenterveystaitoja ja 1000 yläkoulun aikuista saa vahvistusta omalle mielenterveysosaamiselle. Koulutusten mukana koulut saavat käsikirjoja, julisteita sekä vihkoja nuorten mielenterveyden distämiseen.
pidahuolta.fi #pidähuolta #pidahuolta #vastuullisuus #nuorimieli
Lisätiedot:
Jaana Järvenselkä, asiakkuusjohtaja, Osuuskauppa Hämeenmaa, p. 050 542 3811
Sekasin-chat
Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord-yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. www.sekasin.fi
10.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus
09.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
01.10.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tiedotteet | Vastuullisuus