Lahdessa kuvattu Etsivätoimisto Henkka Kivimutka -elokuva saa ensi-iltansa 1.4.2022 – Hämeenmaa yksi sponsoreista!


Kalle Veirron rakastettuun lasten- ja nuortenkirjasarjaan pohjautuva koko perheen elokuva Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka on vahvasti lahtelaista tuotantoa. Paikalliset voivat myös tunnistaa elokuvasta runsaasti tuttuja maisemia.

28.03.2022

Henkka Virtanen löytää koulumatkallaan todisteen mahdollisesta rikoksesta. Ystävänsä J.K. Kivimutkan kanssa pojat päättävät selvittää mitä oikein on tapahtunut, sillä nämä rikosasiathan kuuluvat poikien perustaman etsivätoimiston tehtäviin. Kun selviää, että alueen postilaatikot ovat yön aikana kadonneet, on etsivätoimistolla selvitettävänään jo kaksi rikosta. Alkaa hauska ja jännittävä seikkailu, jossa pojat joutuvat kohtaamaan myös omat pelkonsa. Elokuva käsittelee myös tärkeää kiusaamisen vastaista teemaa. 

Hämeenmaa on yhtenä sponsoreista mukana tukemassa tätä vauhdikasta ja komediallista, muun muassa Lahden Launeella ja Kerinkalliossa kuvattua koko perheen elokuvaa. Sen ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Väinö Weckström ja Jarkko Felin. Pääosissa nähdään Veetu Hietanen, Mikael Ehn ja Sira Junno. Kuvaukset Lahdessa saivat jopa kansainvälistä elokuva-alan huomiota ekologisuudestaan. Kuvaukset toteutettiin kestävän kehityksen ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

Elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 1.4.2022. Mikäli aprillipäivän- ja viikonlopun suunnitelmat ovat vielä avoinna, niin tässä yksi vinkki mainioon tapaan viettää aikaa yhdessä koko perheen voimin. 

Henkka & Kivimutka -elokuvan traileri löytyy YouTubesta.