Hämeenmaa suunnittelee kauppakeskusta Turengin keskustaan


Osuuskauppa Hämeenmaa on jo pitkään halunnut kehittää Turengin keskusta-alueen palvelutarjontaa. Myös Janakkalan Osuuspankilla on ollut samansuuntaisia tavoitteita keskustan kehittämiseksi. Hämeenmaa on nyt tehnyt esisopimuksen Janakkalan Osuuspankin kiinteistön ostamisesta. Suunnitelmana on purkaa Osuuspankin kiinteistö ja rakentaa tilalle uusi kauppakeskus. Janakkalan Osuuspankki ja OP Koti Janakkala Oy tulevat pitkillä vuokrasopimuksilla vuokralaisiksi kauppakeskukseen. Tilaa tulee myös muille vuokralaisille.

29.06.2021

Osuuskauppa Hämeenmaa ja Janakkalan Osuuspankki ovat sopineet kaupasta, jolla Harvialantien osuuspankkikiinteistö siirtyy Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n omistukseen.

– Olemme etsineet pitkään sopivaa ratkaisua Turengin keskustan kehittämiseksi ja päässeet nyt hyvään yhteisymmärrykseen osuuspankin kanssa, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo.

– Paikallisena toimijana haluamme olla mukana lisäämässä kunnan veto- ja pitovoimaa sekä turvata palveluiden pysyvyyttä ja kehittää nykyisiä palveluita asukkaiden hyväksi, jatkaa Janakkalan Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Suutari.

Kiinteistökaupan toteutuminen edellyttää rakennusluvan saamista.

Hämeenmaa on tehnyt viime vuosina runsaasti investointeja Kanta-Hämeeseen sekä työllistänyt hankkeiden myötä monia paikallisia ja alueellisia toimijoita.

– Tavoitteenamme on, että pystymme omalla toiminnallamme lisäämään alueemme kuntien ja kaupunkien vetovoimaa ja elinvoimaisuutta, sanoo Vormisto.

Uusi kauppakeskus kehittää Turengin keskusta-aluetta ja mahdollistaa siellä myös tulevaisuudessa nykyaikaiset, paikallisiin tarpeisiin ja toiveisiin vastaavat palvelut.

Kuva: ARK Group Oy

Kiinteistöön useita vuokralaisia

Uusi kauppakeskus rakentuu nykyisen pankkirakennuksen paikalle. Kauppakeskukseen rakennetaan uusi iso S-market, ja kiinteistön päävuokralaiseksi tulee Janakkalan Osuuspankki. Myös OP Koti Janakkala Oy muuttaa uusiin tiloihin. Osuuspankin kanssa on sovittu noin 400–500 m2 tilasta. Myös muille vuokralaisille tulee toimitiloja kauppakeskukseen. Kokonaisuudessaan kauppakeskuksen koko tulee olemaan alustavan arvion mukaan noin 4 000 m2.

– Uudesta S-marketista tulee merkittävästi nykyistä suurempi, laajan valikoiman ja monipuolisten palveluiden S-market, Olli Vormisto kertoo.

Tavoitteena on, että kauppakeskuksen avajaisia päästään juhlistamaan keväällä 2023.

– Aloitamme heti suunnittelun. Ajatuksena on purkaa ensin nykyinen osuuspankin kiinteistö uuden tieltä. Nykyinen S-market puretaan uuden kauppakeskuksen valmistuttua, sanoo Vormisto.

Nykyinen S-market Turenki palvelee asiakkaita normaalisti rakennustöiden ajan. Osuuspankin palvelut siirtyvät väistötiloihin Turengin keskustaan rakennustöiden ajaksi.