Kannustajat-äänestys käynnistyy – asiakasomistajat päättävät tuen jakautumisesta


Osuuskauppa Hämeenmaa jakaa tänäkin vuonna 60 000 euroa Kannustajat-tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tuen jakautumisesta päättävät Hämeenmaan asiakasomistajat, joiden ääniä tavoittelee 40 alueellista toimijaa.

12.03.2021

Haku Kannustajat-ohjelmaan päättyi helmikuun lopussa. Hakemuksia tuli yhteensä 156 kappaletta. Haku oli suunnattu kanta- ja päijäthämäläisille rekisteröidyille liikuntaseuroille (ei liigaseurat), harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille sekä paikallisille avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille, joiden toiminta painottuu lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

– Saimme tänä vuonna erittäin runsaasti hakemuksia, ja valinnat tehtiin huomioiden maantieteellinen tasapuolisuus, harrastajamäärät sekä harrastustoiminnan monimuotoisuus. Mukaan äänestykseen pääsee niin merkittävämpiä alueellisia kuin pieniä paikallisia toimijoita, kertoo Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä.

Maanantaina 15.3. käynnistyvässä äänestysvaiheessa Hämeenmaan asiakasomistajat päättävät Kannustajat-tuen jakautumisesta ohjelmaan valittujen toimijoiden kesken. Asiakasomistajilla on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan heille lähetettävän henkilökohtaisen sähköpostilinkin kautta. Äänestys on käynnissä 31.3. saakka.

Äänestysajan päätyttyä tuki jaetaan toimijoiden kesken suhteutettuna heidän saamiinsa äänestysmääriin. Tasapuolisuuden vuoksi jokainen ohjelmaan valittu toimija saa Kannustajat-tukea vähintään 300 euroa ja enimmillään 3 000 euroa tukea.

Äänestysvaiheeseen valitut toimijat:

Lahden seutu

Lahden ensi- ja turvakoti

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Lahden yhdistys

Lahden 4H-yhdistys

SUPER teatteri, Lahti

 

Nuorisotoiminnan Tuki ry, Hollola

Hollolan Urheilijat -46

FC Reipas, Lahti

FC Kuusysi, Lahti

Päijät-Hämeen Salibandyseura

Lahden Ahkera

Nastolan Nopsa

 

Orimattilan Jymy

MLL Orimattilan yhdistys

Orimattilan Judoseura

 

Padasjoen 4H-yhdistys

MLL Sysmän yhdistys

Asikkalan Raikas

SB Heinola (Salibandy Heinola)

Union Plaani

 

Riihimäen seutu

Lopen 4H-yhdistys

Hausjärven 4H-yhdistys

Järvelän Jäppärä

Riihimäen Musiikkiluokkien Tuki

Kiekko-Nikkarit, Riihimäki

Riihimäen Voimistelu ja Liikunta

Riihimäen Palloseura

 

Hämeenlinnan seutu

Janakkalan Pallo

Kalvolan Keihäs

Zapway perhe- ja nuorisoliikunta, Hämeenlinna

MLL Hämeenlinnan yhdistys

MLL Rengon yhdistys

HAP, Hämeenlinnan alueen partiolaisten kesäleiri Dale

Lasten Liikunnan Tuki, Hämeenlinna

Hämeenlinnan Jalkapalloseura

Steelers Hämeenlinna

 

Forssan seutu

Museorautatieyhdistys, Jokioinen

Humppilan Veikot

Feeniks Basket

Forssan Naisvoimistelijat

Pieni Teatterikoulu, Forssa