Hämeenmaan Petri Forsströmista Ässäpäällikkö


Lauantaina 7.9.2024 Lahdessa järjestetyssä S-Päällikköpäivässä oli koolla noin 1 500 S-ryhmän päällikköä ympäri Suomen – ennätysmäärä!

09.09.2024

Tilaisuudessa palkittiin 17 työssään menestynyttä Ässäpäällikköä, joista yksi oli Hämeenmaan käyttötavarakaupan myyntipäällikkö Petri Forsström. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään erinomaisiin tuloksiin – asiakkaita kuunnellen.

Prisma Hämeenlinnassa työskentelevä Forsström sanoo, että oli suuri kunnia tulla palkituksi.

– Pidän tätä tunnustuksena myös omalle tiimilleni ja kollegoille, joita ilman en olisi tätä palkintoa saavuttanut. Koitan mahdollistaa sujuvan arjen ja mukavan työympäristön, joiden toivon näkyvän asiakkaalle ajankohtaisena ja siistinä myymälänä sekä asiakaslähtöisenä palveluna, kommentoi Petri Forsström.

Hän kertoo pitävänsä kahdenkeskisistä ”sparrailuista”, joissa puidaan onnistumisia ja kehityskohteita.

– Käyttötavarakaupassa on suuria kausivaihteluja, ja onkin tärkeää puida asiat tuoreeltaan ja pohtia, mikä on toiminut ja mitä tehdään toisin seuraavalla kaudella.

Forsströmin saama tunnustus merkitsee paljon myös koko osuuskaupalle.

– Ässäpäällikkö-tunnustus osoittaa, että meillä on todella kovaa osaamista. Tunnustus on iso kunnianosoitus saajalleen. Päällikköys edellyttää pitkäjänteistä hyvää tekemistä tuloskortin kaikilla mittareilla. Petri voi olla aidosti ylpeä saavutuksestaan, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo.

 

Artikkelin kuva: Sami Siilin