Hämeenmaan alkuvuosi: vahvaa myynnin kasvua ja lähes 300 uutta työpaikkaa


Osuuskauppa Hämeenmaan myynti kasvoi 10 prosenttia. Marketkauppa jatkoi kasvu-urallaan, ja uutena positiivisena yllättäjänä autokauppa kasvatti hyvin myyntiään. Tulos oli edellistä vuotta paremmalla tasolla. Asiakasomistajille maksettiin 15,4 miljoonaa euroa Bonuksia. Henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 3 439. Investointeja tehtiin 45,8 miljoonalla eurolla.

16.07.2021

Osuuskauppa Hämeenmaan myynti oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 631,2 M€ (ed. v. 573,6 M€). Vuoden 2020 ensimmäiseen vuosipuolikkaaseen nähden myynti kasvoi 57,6 M€ eli 10 %.

Hämeenmaan autokaupassa oli viime vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen verrattuna suurin myynnin kasvu, 53,3 %. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa myynti kasvoi tammi-kesäkuussa 16,2 % ja marketkaupassa 4,2 %. Majoitus- ja ravitsemiskaupassa myynti laski 11,7 %. Tavaratalo- ja rautakaupassa myynnin lasku oli 5 %.

– Myyntimme on ollut alkuvuonna vahvassa kasvussa, mitä selittävät muun muassa suurimman toimialamme eli marketkaupan hyvä menestys ja autokaupan uuden Nelipyörä-yhtiön erinomainen startti. Koronasulut vaikuttivat vielä voimakkaasti ravintola- ja hotellikauppaan sekä tavaratalokauppaan. Kiitos koko henkilöstöllemme hyvin sujuneesta alkuvuodesta, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo.

Alkuvuoden tulos, 14,4 M€, oli edellisvuotta parempi (ed. v. 13,2 M€).

Hämeenmaan henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 3 439, mikä on 269 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kesätyöntekijöitä palkattiin tänä vuonna yli tuhat, mikä vastaa kesän 2019 lukumäärää. Kesätöihin haki tänä vuonna kaikkiaan noin 4 900 nuorta, joista viidennes sai Hämeenmaalta kesätyöpaikan. Vuonna 2020 kesätyöntekijöiden määrä jäi koronan takia noin puoleen tavallisesta.

– On hienoa, että olemme pystyneet tarjoamaan töitä entistä suuremmalle joukolle. Ilahduttavaa on myös se, että pystyimme palkkaamaan täksi kesäksi totutun verran kesätyöntekijöitä, kommentoi Vormisto.

Hämeenmaalla oli kesäkuun lopussa 166 551 asiakasomistajaa. Heille maksettiin Bonuksia yhteensä 15,4 M€ (ed. v. 14,5 M€).

Iso investointivuosi

Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin alkuvuonna investointeja 45,8 M€:lla.

Helmikuussa uudistettiin Artjärven Sale-myymälä, ja maaliskuussa oli Sale Karavaanin vuoro uudistua. Maaliskuussa avattiin myös kaksi uutta toimipaikkaa Lahden keskustaan: Prisma Syke ja Beat Kitchen & Café sekä Hesburger. Huhtikuussa Lahden keskusta-alueen tarjonta kasvoi edelleen, nyt 50 uudella korkeatasoisella hotellihuoneella, kun Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen Loft House avautui. Huhtikuussa hemmoteltiin Prisma Launeen asiakkaita, sillä keskelle myymälää avattiin osuuskaupan oma Kuja Street Food Laune -ravintola.

Kanta-Hämeessä avattiin alkuvuoden aikana peräti kaksi uutta S-marketia, huhtikuussa Jokioisiin ja kesäkuun alussa Hämeenlinnan Jukolaan. Lisäksi kevään ja alkukesän aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä uudistettiin useampi markettoimipaikka: S-market Lammi huhtikuussa, S-market Orimattila sekä Hämeenkosken ja Hollolan Salet toukokuussa ja Sale Ryttylä kesäkuussa.

Toimipaikkojen uudistaminen jatkuu ripeään tahtiin. Heinäkuussa uuden raikkaan ilmeen saa Lahden keskustan S-market Mascot. Syksyllä uudistuvat Kodin Terra Hämeenlinna, Emotion Tiiriö, S-market Ankkuri, S-market Oitti, S-market Iittala ja S-market Nastola. Loppuvuoden aikana uudistetaan puolestaan Kukkilan Sale ja Jalkarannan S-market.

Luvassa on myös uusia avauksia, kun Jukolan S-marketin kupeeseen avataan loppuvuodesta ABC-automaattiasema ja ABC CarWash -autopesupaikka.

– Vuoden 2021 isoimmat investoinnit ajoittuivat keväälle ja alkukesään. Kokonaisuudessaan tästä vuodesta on tulossa merkittävä investointivuosi, ehkä jopa Hämeenmaan kaikkien aikojen isoin investointivuosi, Olli Vormisto toteaa.

Keväällä 2022 valmistuu S-market Idänpään mittava laajennus ja kylmäuudistus -hanke, joka käynnistyi nyt kesäkuussa. Myös Asikkalan Vääksyyn rakenteilla olevan kauppakeskuksen avajaisia juhlitaan keväällä 2022. Janakkalan Turengin kauppakeskushanke käynnistyy näillä näkymin alkuvuodesta 2022. Tavoitteena on, että uuden marketin avajaisia päästään viettämään keväällä 2023.

Hyvässä vauhdissa kohti hiilinegatiivisuutta

Osana S-ryhmää Hämeenmaan tavoitteena on olla oman toiminnan osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025. Tavoitteen saavuttaminen vaatii mm. päästöjen merkittävää vähentämistä ja uusiutuvan energian käytön lisäämistä. Loput päästöistä kompensoidaan hiiltä sitomalla.

Energiatehokkuuteen investoidaan Hämeenmaalla monipuolisesti jatkossakin: toimipaikkojen kylmälaitteita uusitaan, valaistusta optimoidaan ja hukkalämpö hyödynnetään uusiokäytössä toimipaikoissa. Oman uusiutuvan energian tuotantoa edistetään esimerkiksi uusilla aurinkovoimaloilla.

Tällä hetkellä aurinkosähköä hyödyntää 31 Hämeenmaan toimipaikkaa. Tavoitteena on, että vuoden 2021 loppuun mennessä aurinkosähköä hyödyntävien toimipaikkojen lukumäärä kasvaisi 42:ään. Aurinkovoimaa hyödyntävissä Hämeenmaan toimipaikoissa aurinkosähkön osuus koko vuoden sähköstä on noin 15 %.

Tuulivoimalla on niin ikään merkittävä rooli osuuskaupan energiantuotannossa. Lähes puolet Hämeenmaan käyttämästä sähköstä tuotetaan tuulivoimalla. Kuluvan vuoden loppuun mennessä tuulisähkön osuus kasvaa peräti 83 %:iin S-ryhmän mittavan tuulipuistoinvestoinnin ansiosta.