Yrityskylän lukuvuosi 2024–2025 pyörähtää käyntiin 8. lokakuuta. Osuuskauppa Hämeenmaa on yksi Hämeen Yrityskylän yrityskumppaneista ja tästä lukuvuodesta lähtien Yrityskylä Alakoulun pienoisyhteiskunnassa on mahdollista asioida ja työskennellä kahdessa Hämeenmaan toimipisteessä.
– Yhteistyökumppaneidemme osallistuminen Yrityskylän toimintaan on meille elintärkeää, koska yritysten taloudellisen tuen avulla mahdollistetaan Yrityskylien toiminta. Yhteistyökumppaneiden osallistuminen Yrityskylän toimintaan tavoittaa paikallisesti kokonaisia ikäluokkia, joten yrityskumppaneilla on hyvä tilaisuus luoda omasta toiminnastaan positiivista mielikuvaa tulevaisuuden työntekijöille, Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin Kumppanuuspäällikkö Johanna Peltovuori kommentoi.
S-market on ollut Hämeen Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristössä jo useamman vuoden, ja nyt syksyllä ABC-liikenneasema tulee uutena tulokkaana koululaisten pienoisyhteiskuntaan. ABC:llä kuudesluokkalaiset pääsevät kokeilemaan liikennemyymälätyöntekijän, kokin tai liikennemyymäläpäällikön työtä – ja tietenkin asioimaan ABC:llä!
– Uudelta lukuvuodelta odotan innolla sitä, että nuoret pääsevät tutustumaan S-marketin työtehtävien lisäksi monipuolisiin tehtäviin uudessa ABC-yksikössä. Tätä kautta tavoitamme kokonaisia ikäluokkia – vuonna 2023 jopa 5506 kuudesluokkalaista kävi Yrityskylä Hämeessä Lahdessa!” HR-asiantuntija Kati Mykrä kommentoi.
Yrityskylä Hämeen Alakoulun oppimisympäristö sijaitsee Lahden Mukkulassa.
– Yrityskumppaneidemme tuella pystymme opettamaan lapsille ja nuorille talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja laajasti. Lämmin kiitos Hämeenmaalle pitkäaikaisesta ja alati kehittyvästä kumppanuudesta, Johanna kiittää.
Lue lisää Yrityskylästä:
https://nuortennyt.fi/yrityskyla/