Sinuntoive on palvelu, jossa asiakkaat voivat esittää omia tuotetoiveitaan tietyn S-marketin valikoimaan. Uusi palvelu helpottaa ja nopeuttaa tuotteiden toivomista sekä käsittelyä, sillä kaikki toiveet voi laittaa Sinuntoive-palvelussa yhden linkin kautta. Toiveet ovat myymäläkohtaisia, ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Toteutettuja toiveita merkataan myymälöissä näkyviksi entistä selkeämmin.
– Asiakkaat ovat ottaneet Sinuntoiveen upeasti omakseen. Palvelun kautta heillä on mahdollisuus vaikuttaa lähikaupan valikoimiin, kertoo Hämeenmaan valikoima- ja vastuullisuuspäällikkö Niina Toivonen.
Sinuntoiveita on esitetty runsaasti eri puolilla Hämeenmaan toimialuetta sijaitseviin S-marketeihin, mutta erityisesti toiveissa ovat painottuneet maalaispaikkakunnilla, kuten Lammilla, Tuuloksessa, Hauholla, Parolassa ja Padasjoella, sijaitsevat myymälät.
– S-market Lammille on esitetty paljon tuotetoiveita Sinuntoiveen kautta. Panostamme laajaan valikoimaan, jotta asiakkaat saavat meiltä kaiken tarvittavan. Lisäämme valikoimaamme paljon asiakkaiden toivomia tuotteita, kertoo S-market Lammin marketpäällikkö Sonja Katko.
Eri tuotteet korostuvat eri alueilla ja myymälöissä, joten myyntidatan perusteella voidaan hyvin ennustaa toivotun tuotteen myymäläkohtaista kysyntää.
– Sinuntoive-palveluun tulee toiveita kaikista tuoteryhmistä, mutta nyt toiveet ovat painottuneet ajankohtaisiin uutuustuotteisiin ja juomiin, Niina Toivonen kertoo.
Erityisen monta kertaa Sinuntoive-palvelun kautta toivottuja tuotteita ovat muun muassa Oshee-urheilujuoma, Fazerin gluteeniton pullataikina ja All in One -konetiskitabletit, jotka kaikki ovatkin löytäneet tiensä toivottujen lähikauppojen hyllylle.