28.08.2020
Sähköautot ovat vakiinnuttamassa paikkaansa liikenteessä: prosentuaalinen kasvu Suomen sähköautokannassa edellisvuoteen verrattuna on huimaava, 89 prosenttia. Hämeenmaa haluaa olla mukana kehittämässä Suomen yksilöautoilua puhtaampaan suuntaan. Vastaamme asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin uudella tehokkaalla pikalaturilla, joka löytyy nyt Riihimäen ABC:ltä ja syyskuun alusta myös Lahden Renkomäen ABC:ltä. Harppaus tukee tavoitettamme olla täysin hiilinegatiivinen vuonna 2025.
Vastaavanlaisia huipputehokkaita latauspisteitä löytyy Suomesta tällä hetkellä alle kymmenen. 150 kilowatin latausnopeus takaa jopa kymmenen kertaa nopeamman akkujen latauksen peruslataukseen verrattuna – nopeus riippuu ladattavan auton vastaanottokyvystä. Ero yleisempiin, niin sanotusti tavallisiin sähköautojen latauspisteisiin on siis merkittävä. Uuden tehokkaan latauspisteemme ansiosta auton lataaminen sujuu ketterästi vaikkapa kahvinhakureissun yhteydessä.
Aurinkoisena torstaipäivänä 27. elokuuta kyse ei ollut pelkästään kahvinhakureissusta, kun paikalle Riihimäen ABC:lle oli sähkösiivin huristellut pikalaturin ensimmäinen käyttäjä – sähköautoilija Ilpo Juvander.
Ilpon mukaan ABC:lle avattu teholatauspiste on erittäin hyvä harppaus kaikille sähköautoilijoille ja sujuvoittaa arkea huomattavasti. Jos kotoa lähtee epähuomiossa vajaalla akulla liikenteeseen, käy ABC:llä akkujen lataaminen harvinaislaatuisen nopeasti. Jo puolen tunnin latauksen jälkeen Ilpon täyssähköauto Tesla Model S oli saavuttanut varsin vaikuttavan latausnopeuden: 10 prosentista 62 prosenttiin. Ilpo toteaakin, että ABC:n teholatureiden väkevä 150 kilowatin latausnopeus verrattuna tavallisiin 50 kilowatin latureihin on todellakin tuntuva.
Yhdellä latauksella jopa 600 kilometriä
Sähköautoilun pariin Ilpo on ajautunut iloisten sattumien kautta.
– Erehdyin koeajolle. Ostopäätös syntyi heti sen jälkeen, ja se oli sitten siinä, toteaa jo reilu vuoden sähköautoillut Ilpo katumatta päätöstään.
Usein sähköautoja pidetään pitkillä matkoilla epäkäytännöllisinä kulkupeleinä – näinhän asia ei ole. Ilpon pisin kantama Teslalla on nimittäin ollut heinäkuun Norjan matkalla huikeat 600 kilometriä.
Vaikka talouteen kuuluu sähköautojen lisäksi nuoremmalle sukupolvelle yksi perinteinen bensiinillä liikkuva menopeli, nyrkkisääntönä kuitenkin on, että sähköauto otetaan tien päälle mieluiten.
Ilpon perheen sähköautoiluinnostus ei suinkaan ole tyyntymään päin, sillä maaliskuussa talouteen kotiutui toinen sähköauto – eikä tankkauspaikkaakaan tarvitse enää kahta kertaa miettiä!
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tiedotteet
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tiedotteet
17.12.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat | Tiedotteet