Hämeenmaa tukee kansainvälisesti merkittävää tutkimusta Lammilla


Kanadalainen Alexander Piro tekee Lammin biologisen tutkimuskeskuksen alueella tutkimusta, joka tarkastelee elohopean kertymistä järvikaloissa ja ravintoverkoissa.

24.07.2024

Kanadasta kotoisin oleva Alexander Piro muutti Suomeen kolme vuotta sitten tohtoriopintojaan varten. Hänen Lammilla tekemä tutkimuksensa on osa kyseistä tutkintoa. Hämeenmaa tukee tätä tutkimusta 1000 euron arvoisella nimikkostipendillä.  

Ennen tohtorintutkinnon aloittamista Helsingin yliopistossa hän on suorittanut kandidaatintutkinnon kotikaupungissaan Calgaryssa sekä myöhemmin kaksoismaisterintutkinnon Saksassa ja Itävallassa. 

Piro oli jo pitkään ollut kiinnostunut ihmiskunnan käytöksen ympäristövaikutuksista ja lopulta hänen maisterintutkielmansa kirjoittamisen aikaan kiinnostus nimenomaan kalakantoja kohtaan syveni entisestään.  Työskennellessään YK:lla hän kiinnostui yhä enemmän kaloista ja ihmiskunnan vaikutuksesta kalakantojen hyvinvointiin. 

Lammilla on Suomen suurin biologinen tutkimuskeskus 

Tutkimus keskittyy lukuisiin järviin Suomen boreaalisella alueella, muun muassa Lammilla sijaitsevaan Pääjärveen. Tutkimus tarkastelee elohopean bioakkumulaation ajallisia ja alueellisia eroja kaloissa sekä järvien ravintoverkostojen biomagnifikaatiota. Tämän tutkimuksen kontekstissa bioakkumulaatio tarkoittaa elohopean kertymää kaloissa ajan myötä. Biomagnifikaatio tarkoittaa elohopean kerääntymistä ravintoverkoston tasolta toiselle – esimerkiksi kaloista ihmisiin.  

Lammin biologinen tutkimuskeskus on Suomen suurin biologinen tutkimuskeskus. Piron mukaan yksi syy tutkimuksen tekemiseen Lammilla on se, että tutkimuskeskus on riittävän suuri tämäntyyppisen tutkimuksen tekemiseen sekä näytteiden tarkasteluun paikan päällä. 

Elohopeapitoisuudestaan huolimatta kala on tärkeä ravinnon lähde  

Elohopea on hermomyrkky, joka liian suurina määrinä aiheuttaa ihmiselle neurologisia vaurioita. Elohopeaa esiintyy ympäristössä sekä luonnostaan että ihmisen toiminnan myötä. Piron mukaan kaikissa kaloissa esiintyy elohopeaa, eikä hän ole uransa aikana tutkinut yhtään sellaista kalaa, josta ei olisi löytynyt elohopeapitoisuutta. 

Erityisesti maapallon pohjoisosissa esiintyy runsaasti elohopeaa, mutta elohopean esiintyvyydessä on huomattu tutkimuksen aikana esimerkiksi vuodenaikoihin liittyvää vahvaa vaihtelua – talvisin ja keväisin elohopean pitoisuudet joissakin ahvenkaloissa ovat huomattavasti korkeammat kuin kesäisin ja syksyisin. 

Elohopean esiintyvyydestä huolimatta kala on tärkeä ravinnon lähde monille pohjoisessa asuville yhteisöille ja se sisältää monia ihmiselle tärkeitä ravintoaineita, kuten omega3-rasvahappoja. Sen vuoksi Piron tutkimus on erittäin merkityksellinen – sen avulla selvitetään nimenomaan riskien ja hyötyjen välistä tasapainoa.  

“Ympäristötutkimuksen tukeminen on osa vastuullisuustyötämme” 

Piron tutkimus on edennyt toivotulla tavalla Lammilla sijaitsevalla Pääjärvellä viimeisen kolmen vuoden ajan ja pian hän on etenemässä väitöskirjansa kirjoittamisen pariin. Pääjärveä hän kuvailee erittäin kiinnostavaksi järveksi. 

Hämeenmaan myöntämä nimikkostipendi on Piron mukaan ollut olennainen tuki hänen tutkimuksensa toteuttamiseksi. Se hyödyttää erityisesti tutkimuksen tehokkuutta ja koko tutkimuksen etenemistä.  

– Ympäristötutkimuksen tukeminen on osa vastuullisuustyötämme, jolla haluamme edistää kestävää kehitystä. On tärkeää, että erilaisten ympäristöriskien vaikutukset luontoon tunnistetaan. Tutkimustiedon avulla voidaan paremmin hallita ja sopeutua ympäristön muutokseen sekä suojella luontoa, kommentoi Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä. 

Nykyisin Helsingissä asuva Piro on asunut tutkimuksensa teon aikana Lahdessa. Hänen mielestään Lahti on viihtyisä kaupunki, jonka alueista hän mainitsee erityisesti pitävänsä Lanu-puistosta, Radiomäestä sekä Vesijärvestä. Suomessa hän nauttii erityisesti mahdollisuudesta viettää aikaa hiljaisuudessa ja rauhassa esimerkiksi metsäkävelyllä. Ympäristöystävällisyyden puolestapuhujana hän arvostaa erityisesti myös suomalaista kierrätysjärjestelmää.