Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema täyttää tänä vuonna pyöreitä. Paikallisen liike-elämän perustama ja asemaa tukeva säätiö tekee merkittävää työtä niin kotimaassaan kuin kansainvälisesti rahoittamalla esimerkiksi lohien puberteetin tutkimusta.
08.03.2023
Kairan rouske rikkoo Pääjärven yllä vallitsevan hiljaisuuden, kun professori Kimmo Kahilainen pyörittelee välinettä tottunein ottein. Jääpeite antautuu teräksen edessä nopeasti, sillä edellisestä verkkojen kokemisesta tällä kohtaa on vain muutama päivä.
Nyt ei olla ensisijaisesti etsimässä pannun täydeltä filettä, vaan näiden verkkojen kokemisella on tieteellinen merkitys. Professori tosin myöntää, että joskus kalaa päätyy myös tutkijoiden vatsoihin.
– Talviverkoilla ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu, Kahilainen on huomauttanut jo ennen kuin on edes päästy jäälle.
Uittonarut löytyvät pienen naaraamisen jälkeen kummastakin uittoreiästä, ja verkkoa päästään vihdoin kokemaan. Pian käy ilmi, että tänään tapahtuu paljonkin.
Ensimmäisenä jään alta nousee komea kuha, ja pian toinenkin. Ahkion pohjalle päätyy myös muun muassa särkeä ja ahventa. Kohta Kahilainen esittelee myös vesiperhosen toukkaa, joka on suojautunut verkkoon takertuneen korren sisälle. Elämää on kaikkialla, kun sitä vain osaa etsiä!
Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema on toiminut 70 vuotta. Harva valtatietä 12 huristeleva aseman ohi ajava kuitenkaan tuntee paikkaa, jolla on kansainvälisestikin merkittävä vaikutus tiedemaailman palvelijana.
– Me olemme Suomen suurin yliopistollinen kenttätutkimusasema, tiivistää aseman johtajana vuodesta 2009 toiminut Janne Sundell.
– Täällä on hyvät fasiliteetit ja moninainen luonnonympäristö. Pääosa tutkijoista tulee meille muualta ulkomaita myöten.
Sundell sai itsekin ensimmäisen kosketuksen Lammin asemaan nuorena opiskelijana. Pieniin saalistaviin nisäkkäisiin väitöskirjassaan paneutunut tutkija otti asemalla elätikseen erään menehtyneen naaraslumikon poikaset.
– Päästin lumikot välillä häkeistään jaloittelemaan. Ruoaksi ne söivät rotanpoikasia, Sundell kertoo.
Kerran yksi lumikko oli onnistunut raahaamaan häkistään ruoaksi tarkoitetun puoliksi syödyn rotanpoikasen jemmaan suoraan Sundellin huonekaverin sänkyyn peiton alle.
– Onneksi löysin rotan ennen huonekaveriani, mies muistelee.
Monipuolisen tutkimuksen lisäksi Lammin asemalla järjestetään paljon kenttäkursseja biologian ja maantieteen alalta sekä pidetään kokouksia ja seminaareja.
Vuonna 2008 aseman tukemiseksi perustettiin säätiö, jonka kulmakivenä on apurahojen myöntäminen nuorille tutkijoille. Innoitus säätiön perustamiseen tuli paikallisilta yrittäjiltä ja organisaatioilta.
Muihin rahoittajiin kuuluu Hämeenlinnan kaupunki, joka sponsoroi biologiselle asemalle sijoitettua ympäristötutkimuksen professuuria.
Yksi säätiön tukemista tutkijoista on lohen sielunelämään paneutunut, Lammin biologisella asemalla väitöskirjaansa tekevä Sierra Leonesta aikoinaan Suomeen tullut Paul Bangura.
Banguran lähtökohdat tutkijaksi eivät olleet helpot. Kapinallisjoukot kaappasivat hänet 17-vuotiaana lapsisotilaaksi Sierra Leonen sisällissodan aikana.
Bangura onnistui lopulta pakenemaan ja pääsi kouluttautumaan rankoista kokemuksistaan huolimatta. Suomeen hän päätyi opiskeltuaan Nigeriassa ja Ranskassa.
– Kuvittelin, että Ranskaa kylmempää paikkaa en koe, ennen kuin tulin Suomeen
Lohitutkimusta on tehty Lammilla vuodesta 2018 biologisen aseman kokeellisen kalankasvatuksen tiloissa. Geenitutkimusta johtaa Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen professori Craig Primmer. Lohen sukukypsyysikään vaikuttavan säätelygeenin tutkimus voi ulottua hyvinkin syvälle yhteiskuntaan, sillä ihmisellä ja lohella osin samat geenit vastaavat sukukypsyyden saavuttamisesta.
– Lammin tilat ovat meille todella tärkeät, ja aika ainutlaatuiset maailman yliopistojen joukossa. Olemme tehneet täällä enemmän tutkimusta lohen geeneistä kuin koskaan ennen, Primmer sanoo.
Talviverkoilla ahertava professori Kahilainen muistuttaa, että Lammin asema on mukana monessa kansainvälisessä projektissa. Yksi näistä on maailmanlaajuinen Lifeplan, jonka tavoitteena on uusien lajien kartoittaminen ja luontokadon pysäyttäminen.
– Projektissa kerätään kuusi vuotta yhtä sun toista dataa esimerkiksi riistakameroilla, siitepölykeräimillä, maaperä- ja dna-näytteillä, Kahilainen luettelee.
– Yritämme määrittää globaalisti biodiversiteettiä kaikkialla ympäri maailman.
Kahilainen kertoo, että esimerkiksi Evolla on yhdennetyn ympäristöseurannan alue, jossa on Helsingin yliopiston lisäksi mukana Luonnonvarakeskus, Ilmatieteen laitos ja Ympäristökeskus.
– Seuraamme aarnialueen tilannetta, koko valuma-aluetta ja vesistöä. Alkujaan koko kuvio liittyi ilmansaasteisiin, mutta kun ilmansaasteisiin päästiin puuttumaan merkittävästi sopimuksilla jo 90-luvun alussa, seurannan painotus on siirtynyt ilmaston lämpenemiseen, Kahilainen sanoo.
Seurantaa tekevät tutkijat näkevät ilmastonmuutoksen seuraukset kouriintuntuvasti.
– Olemme muun muassa havainneet, että Evon Valkea-Kotisessa vesi ei enää keväisin kierrä kokonaan, vaan kerrostuu saman tien. Tämä johtuu siitä, että kevät on lyhentynyt. Hapettoman veden osuus järvessä on kasvanut tosi paljon. Järvet ovat myös tummuneet.
Myös lintututkimuksesta biologisella asemalla on vuosikymmenten perinteet. Professori Johanna Mappes ei tee varsinaista lintututkimusta, mutta tutkii lintuja apuna käyttäen varoitussignaalien evoluutiota sekä mimikryä.
– Olen patologisesti kiinnostunut eläinten väreistä, Mappes naurahtaa.
Mimikryllä tarkoitetaan saaliseläimen keinoa suojautua saalistajaltaan jäljittelemällä toista myrkyllistä tai pahanmakuista lajia. Jäljittelijä voi olla itsekin myrkyllinen tai vaaraton. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse on hämäyksestä. Jotkut lajit luottavat suojaväriin tai -muotoon ja ovat kehittyneet muuntautumaan niin, että ne näyttävät saalistajansa silmissä epäilyttävältä tai vaaralliselta. Yksi esimerkki on Mappesin mukaan leppäyökkösen toukka, joka muistuttaa pienenä linnun ulostetta. Kuolemalta suojautumisen keinot ovat ihmeellisiä!
Vaikka moni ei sitä tule ajatelleeksi, tieteellisellä tutkimusasemalla on merkitystä myös seudullisen vetovoiman kannalta.
Yliopistojen kenttäkurssien ja esimerkiksi kansainvälisten opiskeluohjelmien kautta moni tutustuu ensimmäistä kertaa Hämeeseen Lammin tutkimusasemalla. Ja osa, kuten lapsisotilaasta väitöskirjatutkijaksi päätynyt Paul Bangura, kiinnittyy seutuun jopa pysyvämmin.
Nyt Bangura selvittelee tutkimuksissaan, mikä lohien erilaisen käyttäytymisen geneettinen tausta on. Tiedon avulla kalankasvatukseen voitaisiin valita sopivimmat yksilöt.
Rankkojen nuoruusvuosien jälkeen elämä hymyilee, ja tiede on iso osa miehen elämää. Suomessa ammennettu tieto palaa vielä jonain päivänä miehen kotimaahan Sierra Leoneen.
– Afrikassa on eräs sanonta: Jos leijona ei opi kirjoittamaan, tarinan kertovat vain metsästäjät, Bangura sanoo.
1953: Asema perustetaan Lammin kirkolta ostetuille pappilan maille. Monipuolinen ympäristö järvineen, metsineen, puroineen, soineen ja harjuineen on otollinen paikka biologiselle asemalle. Helsingin läheisen sijainnin (130 km) ansiosta paikka on myös ihanteellinen kenttäkurssien järjestämiseen.
1970: Aseman nykyiset rakennukset rakennetaan, sillä vanhan pappilan rakennukset eivät soveltuneet uuteen käyttötarkoitukseensa. 1970-luvulla Lammista tulee vuoden ympäri toimiva tutkimuslaitos.
2007: 550 neliömetrin kokoinen tutkimushalli valmistuu ja luo laadukkaat puitteet kokeellisille tutkimuksille.
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tiedotteet
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tiedotteet
17.12.2024 | Investoinnit | Paikallisia uutisia | Tapahtumat | Tiedotteet