Hämeenmaan Prismoissa ja Kodin Terrassa on tänä vuonna luovuttu ilotulitteiden myynnistä


Osuuskauppa Hämeenmaa ei tänä vuonna myy vuodenvaihteen ilotulitteita toimialueensa Prismoissa ja Kodin Terrassa. Päätökseen johtivat muun muassa ilotulitteiden kysynnän hiipuminen sekä halu vaikuttaa positiivisella tavalla terveydenhuollon kuormitukseen ja eläinten hyvinvointiin.

28.12.2021

-Ilotulitemyynti on ollut vuosi vuodelta laskeva markkina Hämeenmaalla. Haluamme myös osaltamme huomioida eläinten hyvinvointiin liittyvät seikat. Rakettien kovaääninen pauke, sekä värikkäinä välkkyvät valot ovat sekä luonnon eläimille, että kotieläimille pelottavia, kertoo toimialajohtaja Taina Penttinen.

Päätöksellä Hämeenmaa toivoo voivansa vaikuttaa myös sairaalahoidon kuormituksen vähentämiseen nyt, kun se on ennestään kuormittunut Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella koronapandemian johdosta.

Viime vuosina muidenkin kaupparyhmien myymälöissä on nähty vastaavia päätöksiä.