14.1.2026
UUTINEN
Paalutuskone jyskyttää Prisma Heinolan työmaalla – helmikuussa alkaa perustusurakka
Osuuskauppa Hämeenmaa käynnisti viime vuoden lopulla uuden Prisman rakentamisen Heinolan Tähtiniemeen. Heinolan Prisman avajaisia vietetään keväällä 2027.Perustamis- ja rakentamistyöt ovat edenneet suunnitellussa aikataulussa, ja työt Tähtiniemessä ovat hyvässä vauhdissa: Paalutus alkoi tammikuun alussa ja on valmis kuun loppuun mennessä. Prisman perustuksia päästään tekemään helmikuussa.”Rakennus alkaa hahmottua maaliskuun aikana”, sanoo Hämeenmaan talous- ja kiinteistöjohtaja Ari Järvinen.Perustusurakka kestää arviolta alkukesään asti.
Työmaa on saatu rauhoitettua muulta liikenteeltä
Uusi Kauppakaari-tielinjaus on niin ikään alkanut hahmottua.”Tie on saatu liikennöitävään kuntoon ja työmaa rauhoitettua muulta liikenteeltä. Tien tekeminen jatkuu keväällä”, työmaavastaava Jani Piiparinen Suomen Projektori Oy:ltä kertoo. Talvi antaa rakentamiseen pienen lisämausteen. Työtä joudutaan joskus tauottamaan, jotta kalusto ei rikkoudu.”Talvirakentaminen tuo omat haasteensa. Esimerkiksi viime viikolla, kun oli 25 astetta pakkasta, piti paalutuksesta pitää hetki taukoa. Tai jos sataa paljon lunta, niin lumityöt ottavat oman aikansa”, Piiparinen toteaa.Tavoitteena vahvistaa myös kaupungin keskustaa
Hämeenmaa investoi tulevina vuosina merkittävästi Heinolan alueen palvelujen vahvistamiseen.Prisman lisäksi osuuskaupan suunnitelmissa on rakentaa uusi iso S-market Heinolan keskustaan, nykyisten kaupungintalon ja valtuustotalon tontille.Uuden myymälän kooksi on suunniteltu 4 000–5 000 neliötä. Nopeimmillaan uusi S-market voi valmistua vuoden 2029 aikana.Seuraa Prisma Heinolan rakennustöiden etenemistäKATEGORIAT
- Uutiset
- Prisma Heinola
Sinua saattaisi kiinnostaa
- 26.2.2026
UUTINENLisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä
Uutiset
26.2.2026
UUTINENHämeenmaalta turvallinen startti työelämään – alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku avautuu maaliskuussa
ÄssäduunissaUutiset
12.2.2026
UUTINENUusi S-Pankin asiakaspalvelupiste Hämeenlinnan Innoparkiin
UutisetTiedotteetAsiakasomistajuus
