Hämeenmaa osti Vaakuna-hotellinsa kiinteistön Hämeenlinnasta

Osuuskauppa Hämeenmaa on ostanut Kiinteistö Oy Hämeenlinna Possentie 7:n CapMan Hotels II -rahastolta. Kiinteistön osakekanta siirtyi kaupassa Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n omistukseen. Aikaisemmin osuuskauppa vuokrasi kiinteistöä, jossa toimii Hämeenmaan oma hotelli Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinna.

toukokuu 11, 2020

Suositun kokous- ja vapaa-ajan hotellin toimintaa on kehitetty viime vuosina voimakkaasti esimerkiksi mittavien uudistushankkeiden muodossa.

– Tehty kauppa on vahva viesti siitä, että uskomme Hämeenlinnan ja ostamamme liikepaikan vetovoimaan. Haluamme kehittää edelleen alueen matkailutoimintaa ja -tarjontaa. Hotellikiinteistön siirtyminen Hämeenmaan omistukseen tekee tulevien kehittämistoimien toteuttamisesta ja aikatauluttamisesta entistä tehokkaampaa, sanoo Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Osuuskauppa Hämeenmaa ja CapMan Hotels II -rahasto ovat sopineet keskenään, ettei kiinteistön kauppahintaa julkisteta.

Synergiaetua koko kaupungille

Vaakunassa on 123 viihtyisää hotellihuonetta, modernit juhla- ja kokoustilat sekä elämykselliset tilaussaunat ja lisäksi oma ranskalaisvivahteinen Le Blason -ravintola. Palvelukokonaisuutta on kehitetty tavoitteellisesti varsinkin muutaman viime vuoden aikana.

– Vaakunan henkilöstö tekee kerrassaan upeaa työtä. Ei ole sattumaa, että hotellimme on palkittu järvihotelli, jonka hoivissa viihtyvät niin vapaa-ajan matkustajat kuin kokousasiakkaatkin. Ravintola Le Blasonin mahtavan maukas ruoka sekä hiljattain uusitut, tyylikkäät ja vastuulliset kokous- ja saunatilat ovat saaneet asiakkailtamme suitsutusta. On suuri ilo, että voimme nyt kutsua hotelliamme ikiomaksi, Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Lari Rusila iloitsee.

Kokoustilojen uudistamisen lähtökohtana ovat olleet vihreys ja vieraiden kokonaisvaltainen hyvinvointi. Kokoustilojen aulassa on esimerkiksi runsaasti kasveja, ja sama vihreys jatkuu osassa kokoustiloja. Hyvinvointiajattelu näkyy myös kokoustarjottavissa. Modernien saunatilojen helmi löytyy puolestaan korkeuksiin kohoavasta tornisaunasta, jossa pääsee samanaikaisesti nauttimaan lempeistä löylyistä ja kauniista Vanajavesi-näkymästä.

Vuonna 1989 rakennettu hotellikiinteistö sijaitsee kauniilla paikalla Hämeenlinnan Vanajaveden rannalla, aivan kaupungin ytimessä. Vain kivenheiton päässä järvihotellista on kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas.

– Verkatehdas on viihtyisä ja monipuolinen kulttuuri- ja tapahtumakeskus, joka mahdollistaa elämyksiä myös meidän vieraillemme, toteaa Lari Rusila.