Koronatartunta Prisma Hämeenlinnassa – altistuneet on asetettu karanteeniin


Hämeenlinnan Prisman henkilökunnan jäsenellä on todettu koronavirustartunta. Paikalliset terveysviranomaiset ovat arvioineet tilanteen ja asettaneet mahdollisesti koronavirukselle altistuneet henkilöt karanteeniin.

16.10.2020

Koronaan sairastunut työntekijä on työskennellyt lieväoireisena eli tässä tapauksessa lievästi päänsärkyisenä 7.–12.10 välisenä aikana. Työntekijä ei ole ollut varsinaisissa asiakaspalvelutilanteissa, ja hän on käyttänyt kasvosuojainta aina asiakastiloissa työskennellessään. Koronapositiiviseksi todetun työntekijän ainoa oire on ollut lievä päänsärky, joka ei ole koronavirustartunnan tyypillinen oire.

Osuuskauppa Hämeenmaan koko henkilöstö on ohjeistettu käyttämään kasvosuojaimia asiakastiloissa työskennellessään niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa koronavirusepidemia on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Kanta-Hämeessä ollaan tällä hetkellä THL:n kriteerien mukaisessa epidemian kiihtymisvaiheessa.

Marketissa 7.–12. lokakuuta asioineita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan testiin, jos heillä ilmenee koronaan viittaavia oireita.