Suurin osa kesätyöntekijöistä työskentelee Hämeenmaan marketeissa – tutuissa Prisma-, S-market- ja Sale-ketjuissa – sekä monipuolisesti myös osuuskaupan muissa toimipaikoissa: liikenneasemilla, autoliikkeissä, hotelleissa, ravintoloissa ja pubeissa, tavarataloissa sekä erikoisliikkeissä.
”Täysi-ikäisiä hakijoita oli tänä vuonna lähes 5 000 ja alle 18-vuotiaita reilut 4 000. Kutsuimme jälleen kaikki täysi-ikäiset hakijat kesätyöhaastatteluihin, jotka toteutimme alueemme toimipaikoissa rekrytointitapahtumien muodossa. Pystyimme näin tarjoamaan myös varsinaisen haastattelukokemuksen mahdollisimman monelle”, HR-asiantuntija Tuomas Korhonen kertoo.
Vaikka kaikkia hakijoita ei ole mahdollista palkata, on tavoitteena se, että jokaiselle kesätyönhakijalle jää tunne ihmisen kokoisesta ja inhimillisestä rekrytoinnista.
”Vaikka Hämeenmaa on yksi toimialueensa isoimmista työnantajista ja meille tulee paljon hakemuksia, on jokaisen hakijan kokemus meille tärkeä. Lupauksemme on, että luemme jokaisen meille tulevan työhakemuksen – ja tästä lupauksesta on meidän rekrytiimissämme pidetty kiinni”, sanoo henkilöstöjohtaja Minnastina Miettinen.
Täysi-ikäisille on tarjolla pidempiä kesätyöjaksoja ja 14–17-vuotiaille kahden viikon mittaisia kesätyöjaksoja. Ensimmäiset kesätyöt alkavat täysi-ikäisten osalta yleensä jo huhtikuussa, ja osa jatkaa tehtävissään jopa syyskuun loppuun.
Ensimmäiset kesätyöhaut avattiin joulukuussa
Tuomas Korhosen mukaan hakijamäärät noudattavat tyypillisesti vallitsevaa työmarkkinaa. Tänä vuonna peräti 9 164 henkilöä haki kesätöihin Hämeenmaalle.
”Kun työpaikkoja on vähemmän tarjolla, on kesätyönhakijoita näennäisesti enemmän liikkeellä, koska jokaiseen mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Kesätyöhaun trendi on jo useamman vuoden mennyt siihen suuntaan, että haku aloitetaan aina vain aiemmin. Nyt avasimme ensimmäiset kesätyöhaut jo joulukuun alussa.”
Suurin osa Hämeenmaalta kesätyötä hakeneista on tyypillisesti 18–20-vuotiaita.
”Meidän visiomme on ollut helpottaa ja keventää Hämeenmaalle hakemista muun muassa keventämällä hakemuslomaketta ja järjestämällä paikallisia rekrytointitapahtumia. Esimerkiksi videohaastatteluista olemme luopuneet, koska niiden tekeminen on hakijalle harvemmin luontevaa ja lähes aina myös varsin aikaavievää”, Korhonen kertoo.
Kesätyö alkaa kattavalla perehdytyksellä
Jokainen uusi täysi-ikäinen kesätyöntekijä osallistuu työsuhteensa alussa viiden tunnin mittaiseen palkalliseen alkuperehdytyspäivään, jossa hän saa tarvittavan perustietopohjan työskentelynsä tueksi.
Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijat saavat heille räätälöidyn kattavan perehdytyksen kesätyöjaksonsa ensimmäisenä päivänä.
Alkuperehdytyksissä kesätyöntekijät saavat niin sanotun perustietopaketin, ja varsinainen työhön perehtyminen tapahtuu työpaikassa työyhteisön opastuksella.
”Kesätyöntekijöiltä ei pääsääntöisesti vaadita aiempaa kesätyökokemusta, joitakin poikkeustehtäviä toki on”, Korhonen kertoo.
Hämeenmaa ja osuustoiminnalliset yritykset ylipäänsä ovat turvallisia ja luotettavia ensimmäisiä kesätyöpaikkoja.
”Osuustoimintaan liittyy useita arvokkaita ajatuksia ja periaatteita. Varsinkin ensimmäisessä kesätyöpaikassaan olevan nuoren on turvallista olla Hämeenmaalla, jossa arvostus ja vastuullisuus ohjaavat arjen jokaista kohtaamista”, Tuomas Korhonen sanoo.