Osuuskauppa Hämeenmaa -konserniin kuuluvat emoyhtiö Osuuskauppa Hämeenmaan lisäksi Hämeenmaan Kiinteistöt Oy ja Nelipyörä Oy."Vahvistamme alueemme vetovoimaa investoimalla vuosittain palveluverkostomme kehittämiseen ja tukemalla kanta- ja päijäthämäläisiä toimijoita, esimerkiksi Kannustajat-ohjelmalla. Olemme lisäksi merkittävä työnantaja tällä alueella. Työntekijöitä meillä on noin 3 200, ja heistä valtaosa asuu Kanta- tai Päijät-Hämeessä", Hämeenmaan talous- ja kiinteistöjohtaja Ari Järvinen sanoo.Tänä vuonna Hämeenmaa investoi paikallisten palvelujen kehittämiseen ja muun muassa toimipaikkojensa energiatehokkuuteen noin 56 miljoonalla eurolla. Osuustoiminnallisen yritysmuodon ansiosta liiketoiminnassa kiertävä raha hyödyttää Hämeenmaan asiakasomistajia sekä lisää osaltaan alueellista hyvinvointia ja elinvoimaisuutta.Hämeenmaan asiakasomistajien määrä on kasvanut tänä vuonna hyvin ja asiakasomistajia on jo yli 177 000. Asiakasomistajuus hyödyttää omistajia paitsi etujen ja palvelujen muodossa, myös rahallisesti: Hämeenmaan asiakasomistajille maksettiin viime vuonna ennätysmäärä Bonusta, yhteensä 37,7 miljoonaa euroa. Asiakasomistajien Tilipäivä on joka kuun 10:s, kun Bonukset kilahtavat tileille.