Mene Etusivulle
3.2.2026

UUTINEN

Hämeenmaan myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan

Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2025 oli onnistunut. Asiakasomistajille maksettiin ennätyssumma rahaa bonuksina, ja vuoden lopussa Hämeenmaalla oli noin 179 000 asiakasomistajaa. Isoja investointeja tehtiin niin Kanta- kuin Päijät-Hämeessäkin. Hämeenmaalla oli vuoden lopussa 3 257 työntekijää. Osuuskaupan koko henkilöstö saa ylimääräisen tulospalkkion viime vuodesta.
Havainnekuva S-market Riihimäki keskustan edestä. Vasemmalla sisäänkäynti ja oikealla parkkipaikka.
Osuuskauppa Hämeenmaalla oli joulukuun 2025 lopussa 178 973 asiakasomistajaa (+ 2 359 edellisvuoteen verrattuna). Bonuksia Hämeenmaan asiakasomistajille maksettiin viime vuonna ennätysmäärä, noin 39,1 miljoonaa euroa (2024: 37,7 milj. euroa).

Myynti kasvoi selvästi, tulos heikkeni hieman

Hämeenmaan myynti oli viime vuonna 1 559 miljoonaa euroa (2024: 1 482 milj. euroa). Tulos laski hieman vuoden takaiseen verrattuna ja oli nyt 48,9 miljoonaa euroa (2024; 50,6 milj. euroa).”Voimme olla erittäin tyytyväisiä myynnin kasvuun. Pystyimme kasvattamaan myyntiämme jopa 5,1 prosenttia, vaikka Suomen talouden tilanne on heikko ja kuluttajat varovaisia. Tuloksen heikkenemisen taustalla ovat viime vuonna valmistuneet isot investointihankkeemme”, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kommentoi.Market- ja tavaratalokauppa kasvatti myyntiään 3,3 % ja autokauppa (Nelipyörä Oy) 27,3 % edelliseen vuoteen nähden.Liikennekaupassa myynti laski 2,5 % edellisvuodesta, minkä taustalla on polttonesteiden hintojen lasku.Majoitus- ja ravitsemiskaupan myynti laski 7,8 % edelliseen vuoteen verrattuna, Majoitus- ja ravitsemiskaupan myynti laski 7,8 % edelliseen vuoteen verrattuna, mihin vaikutti pääosin Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnan pitkä kiinniolo.

Orimattilassa avattiin Prisma, Lahden keskustaa kehitettiin

Hämeenmaa teki viime vuonna investointeja yhteensä 55,9 miljoonalla eurolla.Orimattilan S-marketin laajennus Prismaksi valmistui suunnitellusti, ja Prisma Orimattilan avajaisia vietettiin maaliskuun 2025 lopulla. Investointi oli suuruudeltaan noin 13,5 miljoonaa euroa. Rakentaminen työllisti yhteensä noin 250 henkilöä.Päijät-Hämeen alueen viime vuoden investoinneista erityisen merkittäviä olivat myös Lahden keskusta-alueen kehittämiseen liittyvät investoinnit: S-market Sokoksen laaja uudistus ja Sokoksen ravintolamaailman uusi konsepti, Alex & Ines ja Hesburger.

Hämeenlinnan Vaakuna uudistui kokonaisvaltaisesti

Kanta-Hämeessä viime vuoden näkyvin ja isoin investointi oli Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnan mittava uudistus.Hotelli ja hotellin ravintola Le Blason suljettiin joulukuussa 2024, ja ne pysyvät suljettuina uudistustöiden ajan. Täysin uudistettu Vaakuna avasi ovensa loppukesästä 2025. Uudistuksen kulmakivinä toimivat luonnon eri elementit, kaunis järvimaisema Vanajavedelle ja Hämeenlinnan historia.Uudistunut hotelli on herättänyt kiinnostusta avauksestaan lähtien.

Heinolassa rakennetaan Prisman perustuksia

Investoinnit alueen kehittämiseksi jatkuvat tänä vuonna ja tulevina vuosina. Uuden Prisman rakentaminen Heinolan Tähtiniemeen käynnistyi viime vuoden lopulla. Perustamis- ja rakentamistyöt ovat edenneet suunnitellussa aikataulussa: Paalutus saatiin valmiiksi tammikuun loppuun mennessä, ja uuden Prisman perustusten tekeminen aloitettiin helmikuussa. Rakennuksen runkoa aletaan pystyttää maaliskuussa.Perustusurakan arvioidaan olevan valmis alkukesästä, samoin uuden Kauppakaari-tielinjauksen. Uusi Prisma avataan keväällä 2027.Prisma Heinolan yhteyteen avataan uusi sähköautojen latausasema ja muutaman sadan metrin päähän Prismasta ABC Carwash -pesukatu. Pesukatu avataan loppuvuodesta 2026.Suunnitteilla on myös uuden ison S-marketin avaaminen Heinolan keskustaan, nykyisten kaupungintalon ja valtuustotalon tontille. Uuden myymälän kooksi on suunniteltu 4 000–5 000 neliötä. Nopeimmillaan uusi S-market voi valmistua vuoden 2029 aikana.

Launeen Prisma uudistuu, Nastolan S-market laajenee

Muita ajankohtaisia investointeja Päijät-Hämeessä ovat Prisma Launeen uudistus ja S-market Nastolan laajennus.Prisma Launeella alkuvuodesta käynnistyneessä uudistuksessa myymälän osastoja päivitetään ja ilmettä uudistetaan, kassa-aluetta kehitetään ja Ruokatori uudistetaan kokonaan. Lisäksi kaikki kaupan energialaitteet vaihdetaan uusiin energiatehokkaisiin malleihin. Uudistus valmistuu maaliskuussa. Investoinnin suuruus on noin seitsemän miljoonaa euroa.S-market Nastolaa laajennetaan tänä vuonna merkittävästi, noin 1 400 neliömetrillä. Urakan on suunniteltu käynnistyvän keväällä purkutöillä myymälän piha-alueelta. Laajennusosan rakentaminen alkaa arviolta loppukeväästä tai alkukesästä, ja laajennus on valmis loppuvuodesta. S-market Nastolan valikoimat kasvavat laajennuksen myötä monipuolisesti eri tuoteryhmissä.

Riihimäen keskustaan rakennetaan uusi S-market

Kanta-Hämeen alueen seuraava iso investointi sijoittuu Riihimäen keskustaan: Keskuskatu 15:n tontin nykyinen rakennus puretaan ja tilalle rakennetaan S-market. Avajaisia on tarkoitus viettää syksyllä 2027.Uuden S-marketin koko on alustavan suunnitelman mukaan noin 2 000 neliömetriä, eli siitä tulee samaa kokoluokkaa kuin Riihimäellä sijaitseva S-market Hirsimäki. Rakennukseen suunnitellaan myös muutamia liiketiloja vuokralaisille.

Palkitsemisen kulttuuri jatkuu

Osuuskauppa Hämeenmaalla oli joulukuun lopussa 3 257 työntekijää. Koko henkilöstölle jaetaan ylimääräinen tulospalkkio kiitoksena viime vuodesta. Palkkio maksetaan suhteessa vuonna 2025 tehtyihin työtunteihin (0,20 € / tehty työtunti). Kokoaikaiselle työntekijälle ylimääräisen tulospalkkion suuruus on noin 340 euroa.”Ylimääräinen tulospalkkio ei ole itsestäänselvyys, mutta hyvistä tuloksista ja tavoitteiden saavuttamisesta haluamme palkita. Jaamme henkilöstöllemme nyt kuudetta vuotta peräkkäin ylimääräisen tulospalkkion”, Olli Vormisto sanoo.Hämeenmaalla koko henkilöstö kuuluu tulospalkkauksen piiriin. Työntekijät ansaitsevat vuosittain työryhmien yhteisiin strategisiin tavoitteisiin perustuvaa tulospalkkiota. Palkkio voi olla enintään 90 senttiä tehdyltä työtunnilta.Osuuskaupan palkkiojärjestelmä täydentyi kuluvan vuoden alussa henkilöstörahastolla, joka mahdollistaa henkilöstölle tulospalkkioiden rahastoimisen. Henkilöstön työhyvinvointia puolestaan tuetaan muun muassa 200 euron arvoisella Epassi-edulla.Hämeenmaa on myös merkittävä kesätyöllistäjä Kanta- ja Päijät-Hämeessä: osuuskauppa palkkaa tänä vuonna noin tuhat kesätyöntekijää.Kuva: A1 Arkkitehdit

KATEGORIAT

  • Tiedotteet
  • Uutiset