Pukeutumisen osastolta luottamustoimeen

Tuula tuli töihin Prisma Launeen pukeutumisen osastolle 25 vuotta sitten. Vuotta myöhemmin hän siirtyi työskentelemään infoon, jossa viihtyi 17 vuotta. Viimeiset 7 vuotta hän on toiminut Hämeenmaalla pääluottamusmiehenä.

“Prismassa opin paljon asiakaspalvelusta ja ihmisistä. Nykyinen työni on tavallaan myös asiakaspalvelua. Kiertelen paljon toimipaikkoja, tuen työkavereita ja vastailen heidän kysymyksiinsä.” 

Tuula muistaa Prisman ensimmäisen päivän juhlatunnelman. Asiakkaita oli paljon ja kaikki otettiin vastaan hyvällä fiiliksellä. Tuulan mieleen on jäänyt Prisman alkuajoilta myös toinen vahva muisto: ensimmäinen jouluaatto Prismassa. Aikaisin aamulla syötiin joulupuuroa ja –torttuja.  

“Silloin jouluaattona ostettiin lähinnä herkkuja ja viime hetken lahjoja. Ruoat oli ostettu jo aiemmin. Monesti miehet kävivät ostamassa viime hetkellä lahjoja puolisoilleen tai äideilleen pukeutumisen osastolta.”