Osuuskauppa Hämeenmaan edustajiston vaalien ehdokasasettelu alkaa


Osuuskauppa Hämeenmaa on merkittävä osa kanta- ja päijäthämäläisten arkea ja myötävaikuttaa koko alueeseen työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia jäseniä. Hämeenmaan edustajiston vaalien ehdokasasettelu käynnistyy maanantaina 27. tammikuuta.

27.01.2025

”Me Hämeenmaalla tunnemme hyvin paikallista arkea ja haluamme missiomme mukaisesti tehdä Hämeestä paremman paikan elää. Tätä varten haluamme kuulla asiakasomistajiamme, joiden äänitorvena valittava edustajisto tulee toimimaan”, Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä

Osuuskaupan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen ja yhteisölleen, jonka osana se toimii.

Osuustoiminnassa taloudellisten näkökulmien lisäksi päätöksentekoa ohjaavat myös muut intressit, kuten yhteisöllisyys ja arvot. Edustajisto tuo asiakasomistajien toiveet ja ideat tiedoksi osuuskaupan johdolle.

”Ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa oman osuuskaupan toiminnasta kiinnostunut asiakasomistajamme. Kannustamme eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia lähtemään ehdolle matalalla kynnyksellä, aiempaa kokemusta ei tarvitse olla. Tärkeintä on halu oman asuinympäristön ja osuuskaupan kehittämiseen”, Järvenselkä sanoo.

Osuuskauppavaaleissa ehdokkaaksi voi asettua jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut täyden osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu osuuskaupan jäsenalueella.

Arjen asiat esillä edustajistossa

S-ryhmän alueosuuskaupat ovat asiakkaidensa omistamia yrityksiä. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan asiakasomistajista joka neljäs vuosi.

Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä ja vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialoihin liittyvistä asioista.

”Edustajistossa on keskusteltu muun muassa lähituottajien tuotteiden hankinnasta, verkkokaupasta ja muista digitaalisista palveluista sekä oman alueen elinvoimaisuuden edistämisestä”, kertoo Järvenselkä.

Näin vaalit etenevät

Vaalien ehdokasasettelu alkaa 27.1.2025 ja jatkuu 3.3.2025 saakka. Hämeenmaan vaalisivustolle www.hameenmaa.fi/vaalit on koottu helpot ohjeet ehdokkaaksi ryhtymiseen.

Äänestysaika on 22.4.–13.5.2025. Osuuskauppavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.

Hämeenmaan edustajisto valitaan nyt ensimmäistä kertaa suoralla henkilövaalilla. Suorassa henkilövaalissa on jäsenalueittain vain yksi ehdokaslista, joka on laadittu ehdokasilmoitusten perusteella. Ehdokkaan läpipääsyyn vaikuttavat ehdokkaan henkilökohtaisesti saamat äänet.

Hämeenmaan edustajistoon valitaan 45 jäsentä. Vaalien tulos julkistetaan 22.5.2025.

Lisätietoa osuuskauppavaaleista: www.osuuskauppavaalit.fi 
Lisätietoa Hämeenmaan vaaleista: www.hameenmaa.fi/vaalit